Taru Haimi (Vantaan Taidosta) teki jokin vuosi sitten opinnäytetyönsä koskien japanilaisia puutarhoja. Hänen luvallaan Kamaeblogi sai lainata ja lyhentää osia kirjoituksesta viherpeukaloisten tai muuten japanilaisista puutarhoista kiinnostuneiden taidokojen nautittavaksi.

Puutarhakulttuuri kukoisti Han-dynastian aikaan 200-luvulla eKr. Kiinassa, josta se sitten levisi Japaniin. Vaikutteita tuli myös Koreasta. Eurooppaan japanilaisen puutarhan suosio levisi vasta 1800-luvulla. Ensimmäisiä puutarhoja pitivät luostarit ja ne kuvastivat kuolemattomien asuinsijoja. Uskonnoista luonto- ja maisemakeskeisiä olivat buddhalaisuus, taolaisuus ja kungfutselaisuus. Shintolaisuuden ja japanilaisen ajattelun välillä oli yhteneväisyyksiä kuten luonnon ja hengen yhdistäminen toisiinsa. Vanhinpana puutarhan luomisesta kertovana kirjana pidetään Sakuteikin puutarhakirjaa, jonka kirjoittajana pidetään Tachibanamo Toshitsunaa, puutarhatyöskentelystä kiinnostunutta aatelismiestä.

Japanilainen puutarha on taidemuoto niin kuin maalaus ja runous. Siellä vallitsi rauha ja harmonia yhdessä villin luonnon kanssa. Mittasuhteet ja illuusioiden luominen oli tärkeää. Japanilainen puutarha yleistyi niin temppelien ja palatsien kuin kotienkin pihoilla. Se sopi niin pieneen kuin suureenkin tilaan. Länsimaisista tavoista poiketen japanilaisissa puutarhoissa ei ole kukka- eikä reunapenkkejä. Puutarhat olivat lisäksi ympärivuotisesti ihailtavia.

Kiinalaisissa ja japanilaisissa puutarhoissa oli eroja keskenään. Kiinalaiset pyrkivät eksoottisuuteen ja pitämään vuodenajan erillään, eli heillä saattoi olla neljä eri puutarhaa, yksi kullekin vuodenajalle. He eivät myöskään asettaneet kiviä koskaan vaakatasoon. Japanilaisessa puutarhassa luonnollisuus oli avainsana. Kaikki vuodenajat ilmenivät samassa tilassa ja kiviä oli luonnonmukaisesti myös asetettuina vaakatasoon.

Japanilaisille puutarhoilla on erilaisia tyylejä, esimerkiksi kukkula- ja lammikkotyyli, kivipuutarhat, kävelypuutarhat, teepuutarhat ja hovityyli. Kuuluisia puutarhoja mainittakoon Kioton Royan-ji, kivipuutarha, ja Daizen-ji eli Suuren erakon temppeli, minkä maisema kuvastaa vertauskuvainnollisesti ihmisen elämänkaarta.

Teepuutarha ja teeseremonia

Teeseremonia on Kiinasta lähtöisin oleva esteettinen ja uskonnollinen rituaali. Teetä on käytetty lääkkeenä jo 2000 eKr. ja teeseremoniat olivat aluksi pappien ja samuraiden kotona vietettäviä tilaisuuksia. Teeseremonioista tuli taidelaji, jota johtivat teemestarit. Ensimmäiset teepuutarhat olivat luonnollisia ja vaatimattomia ulkonäöltään.

Teepuutarhan ominaisuuksia olivat rauhalliset, hillityt värit, sillä teepuutarha oli rentoutumispaikka. Siellä ei ole kiintopisteenä suurta kiviryhmää eikä koristeita. Teepuutarha ei ole kuivapuutarha ja se on suljettu sisempi puutarha suuren puutarhan sisällä. Erityisesti tässä puutarhatyypissä sammal on hyvin tärkeä kasvi. Koko puutarhan poikki teepuutarhalle kulkee polku jossa kulkijaa opastavat portit ja kivilyhdyt. Polun kulkeminen edistää henkisen hiljentymisen tason saavuttamista. Sana Roji, jolla teepuutarhaa kuvataan, tarkoittaa nimenomaan polkua.

Teeseremonia on varsin rituaalinen tapahtuma. Tapahtuma on erilaista meditaatiota, jonka tarkoituksena on opettaa ihmiselle oivallusta omasta alitajunnastaan. Se on myös ihmisten välistä kohtaamista ja kommunikointia. Tietyistä asioista ei teeseremoniassa saanut puhua kuten esimerkiksi rahasta. Tarkoituksena on, että teeseremonian vieraat tulevat seremoniaan nöyrinä ilman arjen arvoja ja ongelmia. Seremoniat kestivät yleensä neljä tuntia ja jakautuivat kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa nautitaan hiljaa kevyt ateria ja toisessa osassa nautitaan kahdenlaista teetä, vahvaa ja laimeaa.

Teehuoneen ulkopuolella olevan vesiastian vieressä on yleensä roskakuoppa, joka ennen vieraiden saapumista täytetään lehdillä ja havuilla äskettäisen siivoamisen vertauskuvaksi. Valaistus seremoniassa on hyvin tärkeää. Erityisesti luonnonvaloa arvostetaan.

Uskontojen vaikutus

Japanilaista puutarhaa on vaikea selittää ilman siihen vaikuttaneiden uskontojen ymmärtämistä. Shintolaisuus ja buddhalaisuus ovat vaikuttaneet paljon puutarhakulttuurin syntyyn. Myös taolaisuus ja zen-buddhalaisuus ovat tuoneet omia vaikutteitaan japanilaisenpuutarhan ulkoasuun.

Kirjallisuus:

Paalo Anne, Jetsonen Jari 2006. Japanilainen puutarha suomalaisittain. Tammi. Helsinki

Kawaguchi Yoko 2003. Japanilainen puutarha – inspiraatiosta toteutukseen. Suom. Bhutia Elina. Plataani. Helsinki