Suomen Taido Dan-yhdistys on suomalaisten taidokoiden muodostama mustien vöiden yhdistys, jonka tehtävä on kehittää ja tukea taidotoimintaa Suomessa. Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Piiroinen tarttui vieraskynään ja summasi yhteen päättynyttä vuotta 2022 ja suuntasi ajatuksiaan myös alkaneeseen taidovuoteen 2023.
Taidon 50-vuotisjuhlavuoden highlightit
Päättyneenä vuonna taidoa oli harrastettu suomessa jo 50 vuotta. Juhlavuoden huipentuma oli kesäkuussa järjestetty Nordic Open tapahtuma, jossa kilvoiteltiin mestaruuksista ja suoritettiin uusia vyöarvoja. Tapahtumassa vyökoetta valvoivat senseit Jari Tuominen ja Mikael Jansson.
Kuten mainoksissa sanotaan, ”eikä siinä vielä kaikki”, Tuominen ja Jansson suorittivat marraskuussa 8. dan hanshi vyöarvot Japanissa. Mahtava juttu! Koko taidomaailma onnittelee kumpaakin tästä saavutuksesta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Japanin ulkopuolelle saatiin näin korkeita vyöarvoja. Tämä oli luonnollisesti mahtava tunnustus kummallekin pitkästä ja ansiokkaasta urasta taidon eteen, mutta se avaa myös mahdollisuuksia suorittaa Suomessa ylempiä vyöarvoja myös omin voimin.
Suomen Taido Dan-yhdistys elää ajassa
Suomen Taidon Dan-yhdistys haluaa olla ajassa mukana ja yhtenä esimerkkinä yhdistys on päivittämässä vyökoekäytäntöjä vuoden 2023 alusta alkaen. Tähän saakka miehet ovat suorittaneet tai- ja naiset in-hokein vyökokeissa, poikkeuksena purppuran vyön suorittaminen. Purppuraa vyötä suorittaessa tekijä on valinnut (monesti opettajaresursseista johtuen) jomman kumman hokein sukupuolesta riippumatta. Nyt tätä mahdollisuutta laajennetaan kaikkiin vyöarvoihin aina 3. daniin asti. Neljännen danin vyökoehokei onkin jo kaikille sama. Yhdistyksen vyökoesihteeri tiedottaa tästä enemmän puoltajille ja pitäjille mahdollisimman pian.
Dan-kahvit jatkuvat soveltavan taidon teemalla tammikuussa
Järjestimme vuoden 2022 aikana Dan-kaffe virtuaalitapahtumia, joissa puhuttiin harrastamisesta eri tavalla ja pohdittiin omaa suhtautumista Budoon. Kiitoksia Selja Ahavalle ja Henrika Yliriskulle mahtavista alustuksista ja Katja Anoschkinille tilaisuuksien fasilitoinnista. Tulemme jatkamaan mustille vöille suunnattuja virtuaalitapahtumia ja tässä esimakua alkuvuoteen: tammikuussa Mari Pilvesvuori ja Reija Haara johdattavat meidät soveltavan taidon maailmaan. Kannattaa siis ehdottomasti tulla mukaan linjoille.
Helmikuussa Dan-leirillä perehdytään jisseniin ja suoritetaan mustia vöitä
Helmikuussa on Dan-leiri, jossa julkaistaan jissen-opas ja harjoitellaan ottelua monella tasolla ja temmolla. Kehotan kaikkia osallistumaan tapahtumaan, oma tasoryhmä löytyy varmasti kaikille harrastajille. Leirillä jaetaan myös Nordic Open -tapahtumassa vyökokeen suorittaneille uudenkarheat diplomit. Asianomaisten kannattaa tulla paikan päälle hakemaan omansa ja tietysti samalla osallistumaan leirille.
Dan-yhdistys hakee uusia jäseniä hallitukseen
Helmikuussa on myös yhdistyksen vuosikokous, jossa valitaan hallituksen jäsenet ja linjataan tulevien vuosien tekemisiä. Tähän liittyykin kutsuni koskien kaikkia daneja. Haemme hallitukseen kahta uutta jäsentä, joiden vastuut koskevat taloutta ja viestintää. Tarkoitus on uudistaa hallituksen kokoonpanoa vuonna 2023. Nyt on mahtava tilaisuus päästä näkemään mitä yhdistyksessä tapahtuu, sekä luonnollisesti vaikuttamaan meidän kaikkien yhteiseen taido-elämään.
Aktiivinen osallistuminen palkitsee yksilöä ja taidoyhteisöä
Muistakaa myös Suomen Taidon järjestämät tapahtumat, joista ensimmäisinä vuorossa ovat Toimitsijakoulutus verkossa ja Tuomaritoiminnan perusteet tammikuun lopulla Keravalla.

Kilpailujen järjestäminen on seuralle aina suuri voimainponnistus. Oman haasteensa kilpailujen järjestämiseen tuo tatamien kanniskelu ja siirtely ja toinen on tarvittavan toimitsijamäärän saaminen kokoon. Etenkin jos seurassa moni kilpailee aktiivisesti. Vaikka seuran omat resurssit eivät syystä tai toisesta riittäisikään kilpailujen järjestämiseen omalla paikkakunnalla, voisivat seurat kuitenkin pyrkiä mahdollistamaan kilpailujen järjestämistä yleisesti. Kilpailujen järjestäminen helpottuisi, jos kukin seura kantaisi kortensa kekoon ja kouluttaisi riveihinsä muutaman toimitsijan, joita voisi tarvittaessa kutsua apuvoimaksi toimitsijapöydän taakse. Tämä tehtävä sopisi kuin nakutettu etenkin mustille vöille, ketkä eivät enää ehkä itse kilpaile, mutta varmasti myös lajin alkuvaiheessa oleville, jotka haluavat kurkistaa aitiopaikalta taidon kilpailutoimintaan.
Lisäulottuvuutta omaan taidoon voi hakea tuomarikoulutuksesta. Vaikka oma intohimo ei olisikaan muiden tuomitseminen, niin osana omaa opettajan uraa Tuomaritoiminnan perusteet -koulutus kuitenkin on suositeltava kokonaisuus. Koulutus auttaa ymmärtämään tuomareiden näkökulmaa ja sitä voi sitten käyttää opettaessa omia oppilaita kilpailemaan.
Katse kohti Japanin MM-kilpailuja
Heinäkuussa Japanissa järjestetään MM-kilpailut, johon osallistuvia jäseniään Dan-yhdistys perinteisesti tukee rahallisesti. Tapahtuman yhteydessä pidetään myös vyökoe, johon osallistuvia harrastajia tuemme mentorointiohjelmalla.
Vilkas taidovuosi 2022 on siis takana ja vähintään yhtä vilkas 2023 edessä.
Nähdään tatamilla!
Timo
Timo Piiroinen 6. dan on Suomen Taido Dan-yhdistyksen puheenjohtaja ja ohjaa Sandokaissa värivöiden harjoituksia kerran viikossa
Kuvat: Tomi Kajasviita