Egimo Ky on toiminut Suomen Taidon yhteistyökumppanina vuodesta 2012 lähtien ja toimittaa suomalaiselle taidokansalle kotimaassa valmistettuja taidopukuja. Joulukuussa 2015 kerättiin palautetta Egimon valmistamista taidopuvuista verkkokyselylomakkeella. Kaikkien palautekyselyyn vastanneiden kesken arvottiin Egimon valmistama taidopuku. Arvonnassa onni suosi Heikki Rekolaa!
Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2016
Kaupuunkiinmuuttaja
Taidokoita vaeltaa paikkakunnalta toiselle tasaisin väliajoin syystä ja toisesta. Vaikka uudelta paikkakunnalta löytyisikin seura, niin salin kynnys voi olla vaikea ylittää. Onko olemassa keinoa, joka saisi kaupunkiin muuttaneen vanhan taidokan osallistumaan myös treeneihin? Lajipäälikkö bongasi yhden kaupunkiinmuutajan ja esitti muutaman kiperän kysymyksen.
Ja tässä se raportti sitten tulee. Annetaan Lahden Sugatan Mikko Koivulan kertoa:
”Teamwork Makes the Dream Work”
Taidon ja taekwondon yhteistyöllä on vuosien mittaan ollut monenlaisia muotoja. Lajien erilaisuudesta huolimatta tarpeet yhteistyöhön ovat olleet samankaltaisia: tärkeimpänä on ollut tarve saada esimerkiksi tapahtumia ja koulutuksia omille jäsenille tarjottavaksi. Koska sekä taido että taekwondo ovat vielä pieniä lajeja Suomessa, on helppo hakea hyötyjä yhteistyöstä esimerkiksi henkilöresurssien suhteen. Konkreettisten tapahtumien lisäksi yhteistyötä on tehty myös lajien näkyvyyden ja tunnettuuden lisäämiseksi, mm. olemalla mukana erilaisissa messutapahtumissa. Näiden kaikkien lisäksi korvaamatonta on ollut myös henkinen tuki ja apu, jota Pasilan toimistolla on aina tarvittaessa saanut.
Selostajan näköinen mies – #SMViikko 2016
Torstaina 11.2 klo 15:30 piippaa älypuhelin ilmoittaen tekstiviestistä. Työmatkalle suuntaava tuleva lajikommentaattori lukee viestin nopeasti läpi juuri ennen nousemista koneeseen. Viestissä konkretisoituu jo viikkoja tiedossa ollut fakta. Pieni ja marginaalissa hiipivä lajimme on pääsemässä valtakunnan TV-verkkoon ja vieläpä selostettuna tapahtumana. Viestin sisältö on rento ja pyytää pikaista yhteydenottoa, sillä lauantaina 13.2. olisi tarkoitus selostaa kaksikkona taidoa. Ensimmäistä kertaa suorana televisioon taidon historiassa. Modernissa historiassa. Jatka lukemista Selostajan näköinen mies – #SMViikko 2016