Taidon yksilö- ja joukkuelajien SM-kilpailut käytiin lauantaina 25.4.2026 Espoon Suurpellossa, Opinmäen koulun liikuntahallissa.
Kilpailut olivat samalla Espoon taidon 30-vuotisjuhlakilpailut. Seura on perustettu vuonna 1995 ja on toiminut siitä asti aktiivisesti osana Suomen taidoyhteisöä. Seura tunnetaan omintakeisesta tyylistään ja aktiivisesta otteestaan lajin edistämisessä. Espoon taidon jäsenistö treenaa ahkerasti, kilpailee aktiivisesti, ja tarjoaa aina panostaan tapahtumajärjestämisessä niin toimitsijoina, tuomareina, kuin tulkkeina. Tämän vuoden SM-kilpailujen emännöinti oli seuralta suuri rupeama, joka kuitenkin sujui tehokkaasti ja hyvässä hengessä. Kilpailujenjohtajan ominaisuudessa tahdon erityisesti kiittää Anne Saarista, Hanna Hagbergia ja Antti Nevasta onnistuneista valmisteluista ja kisapäivästä!
Vuoden 2026 SM-kilpailut onnistuivat järjestelyjen puolesta erinomaisesti, ja niin katsomot kuin tatamitkin olivat täynnä kuhinaa läpi päivän. Erityisen tyytyväisiä olimme joukkuesuoritusten suureen määrään. Tätä juhlistettiin myös jakamalla tenkai-sarjassa erikoispalkinto “Verenhimoisin wakiyaku” joka tuomarien päätöksellä kotiutui Keravan Sandokaihin Katja Anoschkinin mukana.
Kilpailu lukuina:
- 55 kilpailijaa
- 21 joukkuetta
- yli 120 kilpailusuoritusta 18 sarjassa
Suomenmestarit 2026:
- Anni Virtanen, Jigotai Jyväskylä (liikesarja, naiset)
- Helmiina Viljakka, Porvoon taidoseura (ottelu, naiset)
- Oliver Waltari, Tampereen taido (liikesarja ja ottelu, miehet)
- Katja Anoschkin, Sandokai Kerava (liikesarja, 35+v)
- Kimmo Polojärvi, Yliopiston taido Helsinki (ottelu, miehet 35+v)
- Minea Rahikkala, Nummelan Kumakai (liikesarja, tytöt 15-19v)
- Kerttu Ylirisku, Sandokai Kerava (ottelu, tytöt 15-19v)
- Jesse Hakkarainen, Asikkalan taido (liikesarja ja ottelu, pojat 15-19v)
- Vivika Du Jardin, Sandokai Kerava (liikesarja ja ottelu, tytöt 12-15v)
- Juho Siirtola, Asikkalan taido (liikesarja, pojat 12-15v)
- Asser Pamilo, Jigotai Jyväskylä (ottelu, pojat 12-15v)
Joukkuelajien suomenmestarit 2026:
Joukkueliikesarja
- Akseli Anoschkin, Sandokai Kerava
- Daniel Palmen, Nummelan Kumakai
- Jasser Anoschkin, Sandokai Kerava
Tenkai
- Akseli Anoschkin, Sandokai Kerava
- Daniel Palmen, Nummelan Kumakai
- Jasser Anoschkin, Sandokai Kerava
- Rebecka Tärno, Yliopiston taido Helsinki
Joukkueottelu, naiset
- Anni Nieminen, Jigotai Jyväskylä
- Rebecka Tärno, Yliopiston taido Helsinki
- Sanni Waris, Tampereen taido
- joukkueenjohtaja Oliver Waltari, Tampereen taido
Joukkueottelu, miehet
- Akseli Anoschkin, Sandokai Kerava
- Daniel Palmen, Nummelan Kumakai
- Jasser Anoschkin, Sandokai Kerava
- joukkueenjohtaja Katja Anoschkin, Sandokai Kerava
Kilpailuissa ratkaistiin myös vuoden 2026 ranking-ykköset:
- naiset: Anni Virtanen, Jigotai Jyväskylä
- miehet: Oliver Waltari, Tampereen taido
Onnittelut kaikille menestyjille!
Elli Morko, Espoon taido
Kilpailujenjohtaja SM 2026
Kaikki tulokset:
https://www.kihapp.com/tournaments/24695-taido-yksilo-ja-joukkuelajien-sm-kilpailut/results
Livestream-tallenteet:
https://www.youtube.com/@SuomenTaidoStreaming/streams
Artikkelin kuva: Pasi Ylirisku