Avainsana-arkisto: Tenkai

Opiskelijataidoa Pohjois-Japanissa, osa 2

JM-kisat, vuoden päättäjäiset, aussivieras..

Professori ilmoitti, että seuraavan viikon esitelmää varten ei tarvitsisi opiskella uutta asiaa. Opiskelija varasi halpalennot ja kapselihotellimajoituksen Tokioon ja lähti kahden päivän varoitusajalla seuraamaan taidon 49. Japanin mestaruuskisoja ( 全日本躰道選手権大会/Zen-nihon taidoo senshuken taikai). Nimittäin eihän näin kovatasoista tapahtumaa voinut jättää näkemättä, kun Japanissa asti ollaan. Lauantai-iltana tuli lähtö lumisesta Sapporosta lentäen keväisten talvilämpötilojen, torakoiden, tungoksen ja taidoseurojen Tokioon. Pääkaupungin hotellikapselissa hyvin nukutun yön jälkeen matkasin itsenäisyyspäivän aamuna kahdeksalta kisapaikka Tokyo Budokanin eteen, missä taidoväki jo odotteli sisäänpääsyä. Hokkaidon parikymmenjäseninen kilpajoukkue yllättyi pahemman kerran suomalaiskatsojan ilmaantuessa paikalle. Jatka lukemista Opiskelijataidoa Pohjois-Japanissa, osa 2

Taido-peli applelle, androidille ja windowsille

Kamae.fi:n toimitus sai uunituoreiden Taido Warrior -pelien isän Amir Niknamin haastatteluun!  Miten idea syntyi? Mitä matka ideasta toteutukseen vaati ja kuinka kauan koko projektissa meni? Se kaikki selviää tästä jutusta.

amir
Amir tekee hyppäriä tässä kuvassa. Niitä nähdään myös Taido Warriorissa!

Tarina alkaa…

Taido is the big passion in my life, and two years ago I had a fantastic idea: to build a Taido game for the Playstation. There was only one problem, who build such a thing? Certainly not me, I didn’t know the first thing about programming… but maybe I should learn? Jatka lukemista Taido-peli applelle, androidille ja windowsille

Kouvolan Taidon Jussi Loposen mietteitä arvokilpailujen jälkeen

Jussi Loonen ja vyökoesuoritus
Miesten tenkaissa Suomen joukkue otti EM-hopeaa. Jussi Loponen vasemmalla (5)

Jussi Loponen, olit mukana miesten joukkueessa, joka saalisti tenkaista EM-hopeaa ja dantai-hokeista EM-kultaa. Lisäksi otit osaa vyökokeeseen ja suoritit 2.dan –vyöarvon. Kuvaile millainen matka SM-kilpailuista EM-tatamille oli?

Matka oli pitkähkö ja haasteellinen, mutta samalla antoisa ja kehittävä. SM-kisat eivät osaltani menneet ihan suunnitellusti, joten kutsu maajoukkueeseen oli ehdottomasti tärkeä juttu minulle ja hyvä lisämotivaatio kevään päätteeksi. Jälkeenpäin onkin helppoa todeta kaiken olleen todellakin tämän projektin arvoista!

Mikä oli rankinta ja haasteellisinta?

Jussi LoponenFyysisesti haastavin paikka oli viimeisen maajoukkueleirin viimeisessä harjoituksessa, jossa haettiin tarkoituksella rajoja ja mentiin hetkellisesti jopa yli. Ajallisesti haasteita toi treeni- ja työaikojen yhteensovittaminen, sillä treenien lisäksi mm. sotaharjoitukset vaativat omanlaisiaan palautumis- ja lepoaikoja. Esimerkiksi toukokuussa kahden maajoukkueleirin väliin jääneet kaksi viikkoa vietin kokonaisuudessaa töissä harjoituksessa.

Mikä oli parasta?
Parhaita hetkiä olivat omat ja muiden onnistumiset ja kehittyminen valmistavan kauden aikana. Joukkueen yhteishenki, keskinäinen kannustus ja valmentajilta saadut palautteet pitkin kevättä jäivät ehdottomasti mieleen.

Vuonna 2013 tulit valituksi MM-joukkueeseen, mutta vammautuminen esti sinua osallistumasta tuolloin itse kilpailuihin. Nyt pääsit mukaan tositoimiin. Millaista on kilpailla maajoukkueessa?

Oman maan edustaminen on ja tulee varmasti aina olemaan oman kisauran kohokohta. Kiitokset menevätkin tässä vaiheessa Mikko Mönkköselle ja Aki Peltolalle osoittamastanne luottamuksesta. Ehkä tuo mainitsemasi kahden vuoden odotus toi omanlaisensa lisälatauksen näihin kilpailuihin sekä kansainväliseen debyyttiin, ainakin osin tuntui siltä. Maajoukkueessa kilpaileminen on yksinkertaisesti todella hienoa ja toivottavasti minulle siunaantuu vastaavia tilaisuuksia myös jatkossa.

Miltä tuntui harjoitella samanaikaisesti vyökokeeseen ja EM-kilpailuihin?

Kisa- ja vyökoetreenien yhteensovittaminen juuri 2.daniin oli helppoa, koska kilpailu- ja shinsahokeit olivat korkeaa unshinia lukuunottamatta samat. Lisäksi ottelutreeni kisoja varten toimi hyvin myös vyökokeeseen valmistautumisessa. Ehkä juuri harjoittelumäärän vuoksi lähdin vyökokeeseen poikkeuksellisen itsevarmana ja jännittämättä!

Mikä jäi parhaiten mieleesi tapahtumasta?

Dantai Hokei, sillä tekemästäni virheestä huolimatta voitimme EM-kultaa. Toisena nostaisin esille koko joukkueessa vallinneen loistavan yhteishengen, joka varmasti vaikutti koko maajoukkueen hyvään menestykseen! Viimeisenä en voi olla mainitsematta Antti Peltosen voittoa miesten jissenissä, sillä tiesin Antin tavoittelevan tosissaan kärkisijaa! Antista tuli kisakauden ja leiritysten aikana minulle tärkein tsemppari ja joukkuekaveri, joten Antin voitto tuntui sillä hetkellä myös omakohtaiselta voitolta.

Kuvat: Olavi Kurttio ja Aki Peltola

Kesäleiri maajoukkueen kanssa, 13.6.2015 @UniDojo

Töölössä salille kokoontui maajoukkueen ja heidän valmentajien lisäksi 19 leiriläistä.

Aurinkoinen lauantaiaamu pisti autoporukan miettimään koko päivän kestävän sisätreenin aiheuttamaa biitsipäivän menetystä, mutta iloisilla mielillä matka taittui kohti Yliopiston Taidon salia. Olihan luvassa mielenkiintoista ohjelmaa leirillä, jonka osallistumismaksu meni suoraan maajoukkueen tukemiseen. Jatka lukemista Kesäleiri maajoukkueen kanssa, 13.6.2015 @UniDojo

”Tenkai ansaitsisi nousta nykyistä arvostetumpaan asemaan suomalaisessa taidossa.”

Tammikuun alussa Helsingissä järjestetty tenkai-teemaleiri vastasi varmasti monien taidokoiden toiveisiin. Tenkain harjoittelun rutiini ja perinne on ohut monissa seuroissa. Siinä missä hokeita ja jisseniä harjoitellaan taidouran alkuajoista asti, tenkaita moni taidoka ei tee koskaan. Useat saavat ensikosketuksen lajiin harjoitellessaan kisoja varten. Näin minullekin kävi: tein tenkaita ensimmäisen kerran ruskeavöisenä päivää ennen kisoja, joihin minut oli pyydetty sairastunutta tuuraamaan. Jatka lukemista ”Tenkai ansaitsisi nousta nykyistä arvostetumpaan asemaan suomalaisessa taidossa.”