Avainsana-arkisto: Essi Pelttari

Taidomaajoukkue esittäytyy – Essi Pelttari

Tatameilla on hyvä treenikuhina päällä ja taidomaajoukkue treenaa samalla ahkerasti tulevaa kisakautta varten. Seuraavana joukkueesta esittelyvuorossa on Essi Pelttari!

Millaisena taidopersoonana joukkuekaveri Essiä pitää?

Essi on maailman ahkerin taidoka. Essillä on jo mitalit kaikista MM lajeista ja kaikista EM lajeista. Huikeaa! Oman treenaamisen lisäksi Essi pyörittää Keravan taidoseura Sandokaita puheenjohtajana ja nuorten valmennusryhmää päävalmentajana. Melkoista! Essi on kiinnostunut osallistumaan kaikkeen ja jotenkin jaksaa olla aina ystävällinen. Parasta mahdollista seuraa melkein mihin hommaan vain. Onneksi meillä on Essi.

Mitkä sitten ovat hänen omat fiilikset tulevasta kisakaudesta?

Jokainen matka kohti arvokisoja on erityinen ja arvokas ja on aivan mahtavaa päästä kokemaan se vielä kerran osana tätä tiimiä! Tuntuu, että vielä on tilaa omien suoritusten kehittymiselle, joten innolla odotan tulevia treenejä ja leirejä!

Toivotamme Essille tsemppiä kauteen sekä treeneihin!

kuva: Marko Havu

Maajoukkue esittäytyy: osa 5

Seuraavaksi estradille saatellaan Essi Pelttari ja Helmiina Isokangas


Nimi: Essi Pelttari

essi3

Ikä: 26
Taidoikä: 13 vuotta
Seura: Sandokai (Kerava)
Vyöarvo: 2.dan
Aikaisemmat arvokilpailut: MM2009, EM2011, MM2013, EM2015
Ammatti: Fysioterapeutti ja opiskelija

Kesän treenibiisi: Elastinen & Sami Hedberg: Täytyy jaksaa tai Atreyu: Becoming the bull

Essi on iloinen ja energinen treenikaveri, jonka vahvuuksia taidossa ovat nopeus sekä monipuolisuus. Essi on kehittynyt huimasti ensimmäisistä arvokisoistaan ja etenkin jissenissä on otettu suuria harppauksia eteenpäin. Suosikkilajeikseen Essi listaa dantai hokein sekä dantai jissenin, joissa tiimin tsemppaus mahdollistaa itsensä ylittämisen mahtavalla fiiliksellä.


Nimi: Helmiina Isokangas

helmiina

Ikä: 21
Taidoikä: 7 vuotta
Seura: Tampereen Taido
Vyöarvo: 1.kyu
Aikaisemmat arvokilpailut: EM2015
Ammatti: Opiskelija/osa-aikainen myyjä

Kesän treenibiisi: JOWST: grab the moment

Helmiina on monipuolinen taidoka ja joukkuetoverina iloinen ja lempeä. Rauhallisen ulkokuoren alla kytee taitava ottelija, jonka sivaltavia potkuja saa varoa. Helmiina on myös parhaimmillaan onnistuessaan yllättämään vastustajansa odottamattomilla ja nopeilla hyökkäyksillään. Hokeissa Helmiinan tunnistaa sulavista liikkeistä, selkeistä tekniikoista sekä taipuisista puolivolteista.

Yli sata suomalaista taidokaa matkaa heinäkuussa Japanin MM-tapahtumaan

Heinäkuun lämpötilat Yamanashin prefektuurissa Kofun kaupungissa pyörivät 25-30°C tietämillä, luvassa on siis sangen hikiset kelit yli sadalle suomalaiselle, ketkä lähtevät tapahtumaan kilpailijoina, tuomareina, kannustajina ja tukijoukkoina. Yamanashin alue tunnetaan Japanin suurimpana viinialueena unohtamatta horisontissa siintävää Fuji-vuorta. Japanissa eletään niin sanotusti meidän aikaamme edellä, sillä kello on siellä kuusi tuntia edellä Suomen aikaa. Näin ollen MM-mittelöt käydään Suomen aikaan sunnuntaina 30.7. aamuyöstä.

MM-tapahtuma koostuu eri osa-alueista kuten seminaareista, mustien vöiden vyökokeista, tuomarikoulutuksesta, avoimista ystävyyskilpailuista sekä varsinaisista yksilö- ja joukkuelajien MM-kilpailuista.

Suomea MM-tatameilla edustaa seuraava kokoonpano:

maajoukkue2017

Miehet (7):
Jere Anttalainen, Kuopion Taidoseura ry
Antti Peltonen, Järvenpään Taidoseura ry
Jasser Anoschkin, Yliopiston Taido ry
Jussi Loponen, Kouvolan Taido ry
Mikael Palmen, Nummelan Kumakai ry
Jukka Solehmainen, Yliopiston Taido ry
Tero Niskanen, Porvoon Taido ry

Naiset (10):
Essi Pelttari, Sandokai ry (Kerava)
Katja Anoschkin, Yliopiston Taido ry
Laura Pellikka, Nummelan Kumakai ry
Mimmi Turpeinen, Jigotai ry (Jyväskylä)
Suvi Nissinen, Järvenpään Taidoseura ry
Emilia Saarenketo, Jigotai ry (Jyväskylä)
Martta Häkli, Tampereen Taidoseura ry
Katja Mäkinen, Järvenpään Taidoseura ry
Lotta Mönkkönen, Yliopiston Taido ry
Helmiina Isokangas, Tampereen Taido ry

Valmentajat (3):
Aki Peltola, päävalmentaja
Jani Pylväinen
Antti Korhonen

Tarkoituksena on muodostaa kolme dantai hokei joukkuetta (1 miesten ja 2 naisten), kaksi tenkaita sekä yhdet viiden hengen dantai jissen joukkueet naisten ja miesten sarjoihin. Valmennustiimi päättää valmentautumisen perusteella, mihin lajiin kukin urheilija osallistuu.

Koska matkaan lähtee sangen suuri joukko, niin liiton puolesta matkanjohtajan pestissä ja Japaniin suuntaavien yhteyshenkilönä toimii tapahtumaa ennen ja sen ajan lajipäällikkö Sera Kaukola.

 

 

Kohti Japanin MM-kilpailuja (osa 2)

Taidon MM-kilpailuihin on aikaa reilut neljä kuukautta ja maajoukkueeseen valitaan 14-20 urheilijaa. Alustavan suunnitelman mukaan Porvoo-cupin jälkeen valitaan 7+7 maajoukkuelaista ja loput paikat vahvistetaan huhtikuussa pidettävien SM-kilpailujen jälkeen. Kilpailukausi on juuri nyt siis kuumimmillaan ja cup-kilpailuista kerätään ranking-pisteitä, jotka ovat merkittävässä roolissa joukkuevalintoja tehtäessä. Kamaen toimitus kävi haastattelureissulla kiinnostavien kilpailijoiden parissa. Jatka lukemista Kohti Japanin MM-kilpailuja (osa 2)

PSYYKKINEN VALMENNUS -virheyttämisen pedagogiikasta oppimisen iloon?

Kamppailulajien yhteisen junioriohjaajakoulutus II:n toisella lähijaksolla urheilupsykologi Tiina Röning kävi luennoimassa psyykkisestä valmentamisesta osana valmentajan ammattitaitoa. Röningin inspiroiva puheenvuoro herätti meidät pohtimaan sitä, kuinka taido-ohjaajat voisivat psyykkisten taitojen harjoittamisella tukea lajin harrastajien monipuolisempaa kehittymistä. Totesimme, että taidon vaativien fyysisten oppimistavoitteiden huomioiminen vie helposti omastakin treenisuunnittelustamme päähuomion. Keskittymisen taitojen ja itsetuntemuksen harjoittelu, tavoitteiden asettamisen ja arvioinnin taidot sekä epäonnistumisten ja pelkojen kohtaaminen jäävät helposti vaille tietoista huomiota. Jatka lukemista PSYYKKINEN VALMENNUS -virheyttämisen pedagogiikasta oppimisen iloon?

Millä mielin EM-tatamille Essi Pelttari?

Essi Pelttari_kuvaaja Katja AlakotilaOlit Helsingissä 2013 pidetyissä MM-kilpailuissa Suomen ainoa yksilölajien tuplamitalisti ja menestynein suomalaistaidoka. Taistelit hokeihopean lisäksi itsesi jissenissä pronssille. Luoko menestys paineita tuleville kilpailuille?
Tietysti pettymys on suurempi, jos menestystä ei tule tai oma suoritus tuntuu MM-kisasuoritusta heikommalta, mutta suhtaudun joka kisaan omana haasteenaan enkä ainakaan tunnista ottavani aiemmasta menestyksestä erityisiä paineita. Tavoitteena olisi tietenkin saavuttaa samanlainen flow ja itseluottamus, mikä löytyi MM-kilpailuissa ja tähän loppuhetken valmistautumisenikin tähtää. Henkinen valmentautuminen kulkee nyt loppumetreillä vahvasti fyysisen treenin rinnalla.

Jännittääkö kisakonkaria tuleva koitos vai onko kyseessä rutiinisuoritus?
Nyt eletään jännityksen ja odotuksen iloisessa sekamelskassa. Omassa suorituksessa on vielä voitettavana omia pelkoja, mikä luo tällä hetkellä kovimmat paineet, sillä suoritus ei ole tämän vuoksi ihan rutinoitunut. Päällimmäisenä tunnelmana onneksi valmisteluleiriltä saatu hyvä fiilis ja rautainen ryhmähenki!

Essi Pelttari nappasi pronssia henkilökohtaisessa ottelussaKuinka valmistautuminen on mennyt?
Olen onneksi välttynyt suuremmilta loukkaantumisilta. Treeniohjelma itsessään on ollut fiksusti laadittu ja selkeä ja siten myös valmennus on ollut ihan huippuluokkaa! Aina tietenkin jää tunne, että tätä olisi voinut toteuttaa omalla kohdalla paremminkin, mutta tiedostan, missä asioissa on taas jatkossa petrattava.

Miltä joukkue vaikuttaa?
Joukkue tulee olemaan viritetty huippuunsa ja joukkueen nuorista on hyvää vauhtia kouliintumassa tulevaisuuden legendoja. On etuoikeus treenata näiden tyyppien kanssa! Uskon, että Suomen joukkue tulee asettamaan muille kovan vastuksen!

Keneltä on mielestäsi lupa odottaa huikeimpia suorituksia? Onko joku maajoukkueen jäsen mielestäsi erityisesti jäänyt mieleen kehittymisen/ innon/ osaamisen tai muun suhteen?
Suvi Nissisen suorituksista ei uskoisi, että kyseessä on joukkueen nuorin taidoka arvokisadebyyttiään tekemässä. Suvilla vain taivas on rajana! Ehkä tämän vuoden joukkueesta Katja A. on jäänyt mieleen. Katjan kehitystä on ollut ilo seurata. Erityisesti ihailen Katjan asennetta, jossa näkyy todellinen tekemisen meininki. Katjan vahvuuksiin lukeutuu asenteen lisäksi tekemisessäkin näkyvä monipuolinen urheilutausta. Inspiroivia tyyppejä on joukkueessa ollut kautta aikain lukuisia ja kaikilta löytyy omat spessunsa.

Suomen taidomaajoukkue 2015

Suomen taidomaajoukkue lähtee Ruotsiin kilpailemaan henkilökohtaisista ja joukkueiden välisistä EM-titteleistä. Tässä koko porukka vielä yksi kerrallaan. Joukkueeseen kuuluu 16 urheilijaa ja kaksi kovaa valmentajaa. Tällä joukkueella Suomi tulee rokkaamaan!

Valmentajien esittely

Aki PeltolaPäävalmentaja: AKI PELTOLA 3.dan, Yliopiston taido (Helsinki)
Aki on valmentaja, jossa yhdistyy vankka kokemus, tarkoituksenmukainen koulutus ja laaja asiantuntemus. Akin selkeässä ohjauksessa urheilija pääsee keskittymään juuri olennaiseen. Lempeällä ja kannustavalla tyylillään Aki nostattaa esiin urheilijoiden henkilökohtaiset vahvuudet. Hyvin suunnitellussa harjoittelun ohjelmoinnissa pidetään urheilun pyhä kolminaisuus – lepo, safka ja treeni – hyvässä tasapainossa liikunnan riemua unohtamatta.

Antti KorhonenOtteluvalmentaja: ANTTI KORHONEN 2.dan, Kuopion taidoseura
Antti on taitava ottelukonkari, jonka ottelutreenit ovat monipuolisia, kehittäviä ja toisinaan hieman hulvattomiakin. Antti on valmentaja, joka tietää, mistä puhuu ja osaa jakaa omaa osaamistaan upeasti myös muille. Antin opetuksessa teoria yhdistyy sulavasti vauhdikkaaseen tekemiseen. Näillä eväillä joukkueen jäsenet eivät ainakaan tule päästämään vastustajia helpolla. Valmentajan persoonalliselle tyylille on ominaista pieni pilke silmäkulmassa.

Urheilijoiden esittely

Marianne MalmMARIANNE MALM 1.dan Yliopiston taido (Helsinki)
Marianne on luotettava tiimipelaaja, jonka kanssa juttu luistaa ja asiat hoituu. Marianne on harjoittelussaan tunnollinen ja hieman analyyttinenkin. Rauhallisen kuoren alta löytyy rautainen taistelija, joka antaa itsestään tosipaikan tullen kaikkensa ja tsemppaa aina myös muita. Tämän kokeneen kilpailijan pitkäjänteinen harjoittelu saa ansaitsemansa tunnustuksen maajoukkuedustuksen myötä.

Katja MäkinenKATJA MÄKINEN 2.dan, Järvenpään taidoseura
Katja on huikean monipuolinen ja kokenut taidoka. Katjalla on loistava ottelusilmä ja tyyli tehdä liikesarjaa. Katja on iloinen ja hänen huumorinsa tuo hyvää tunnelmaa treenikavereille. Katja on sisukas ja tunnollinen harjoittelija. Katja on välillä turhankin vaatimaton sillä hän on todella taitava ja kova vastus kaikissa taidon lajeissa!

Emilia SaarenketoEMILIA SAARENKETO 1.dan, Jigotai (Jyväskylä)
Emilia on pieni ja pippurinen taidoka. Emilialla on todella hyvät akrobaattiset taidot ja upea tekninen osaaminen. Emilian taidot pääsevät parhaiten esille liikesarjassa, mutta tulevaisuudessa myös ottelussa Emilia on näyttänyt kyntensä. Emilia on iloinen ja ihana treenikaveri, joka harjoittelee ahkerasti ja tinkimättömästi. Emilian iloinen asenne tarttuu myös muihin.

Laura Pellikka LAURA PELLIKKA 2.dan Yliopiston taido (Helsinki)
Laura on koko porukan luottotsemppari. Iloisen kuoren alla piilee kuitenkin taistelija, jonka silmät lyövät tulta ja tappuraa, kun ottelun viime sekunneilla kamppaillaan ratkaisevasta osumasta. Laura muuntautuu tatamilla sulavasti notkeasta akrobaatista vahvaksi ottelijaksi. Ennen kaikkea Laura on kuitenki aina hauskaa treeniseuraa ja urheilija, jossa yhdistyy kurinalainen tekeminen ja rento meininki.

Antti PeltonenANTTI PELTONEN 1.kyu, Järvenpään taidoseura
Antti on tunnettu kovasta kunnostaa ja suuresta ruokahalustaan. Ruokahalu on suuri myös kilpailuissa, joissa Antti tähtää aina kirkkaimpaan mitaliin. Antin on sitoutunut ja omistautunut harjoittelemiselle ja kehittymiseen. Antilla on luonnostaan mahtava ottelusilmä ja kuluneen kauden aikana myös liikesarjassa Antti on nostanut tasoaan huimasti ja noussut aivan Suomen kärkijoukkoon. Antti on iloinen ja leikkisä treenikaveri, jonka kanssa on aina hauskaa.

Essi PelttariESSI PELTTARI 2.dan, Sandokai (Kerava)
Essi on nuoresta iästään huolimatta yksi joukkueen maajoukkuekonkareista. Essi on sähäkkä ja hänen tekniikat ovat teräviä ja tarkkoja. Essi on aina hyväntuulinen ja tsemppaa muita. Essin vahvuutena on itsensä ylittäminen, hän aina saa kilpailuissa itsestään irti mahtavia suorituksia ja hänen rauhallinen olemus on vain hämäystä, jos hänet kohtaa ottelussa. Essi hallitsee kaikki taidon osa-alueet ja on parasta mahdollista treeniseuraa!

Mimmi Turpeinen

MIMMI TURPEINEN 1.kyu, Jigotai (Jyväskylä)
Mimmi on noussut lupaavasta junnusta kovaksi tekijäksi naisten sarjassa. Mimmin jämäkkä asenne ja mahtava perustekninen osaaminen ovat hänen vahvuutensa. Mimmin iloinen ja aina ystävällinen asenne tekevät hänestä ihanan treenikaverin. Mimmin otteluasenne on kehittynyt kuluneen kauden aikana huimasti ja hän on kovaa vauhtia matkalla myös ottelun huipulle. Mimmiltä voi odottaa mitä vain!

Jasser AnoschkinJASSER ANOSCHKIN 1.dan, Yliopiston taido (Helsinki)
Jasser on aina hyväntuulinen ja ahkera treenaaja. Jasserin tapa harjoitella hyvin keskittyneesti ja analyyttisesti on tuottanut todella hyvää tulosta. Liikesarjan hiomisen rinnalla Jasser on saanut otteluaan kehitettyä siten, että hän on kisatatamilla uhka kaikille vastustajilleen. Jasserin tekemistä on ilo seurata ja Jasser myös jakaa hyväntuulisuuttaan muille hyvällä huumorillaan.

Katja AnoschkinKATJA ANOSCHKIN 2.kyu, Yliopiston taido (Helsinki)
Katja on liikunnan monitaituri ja pitkä urheilutausta näkyy sitoutumisena harjoitteluun. Katja on kehittynyt huimasti ja sinnikäs harjoittelu on tuottanut mahtavaa tulosta. Katjan iloinen asenne tuo muillekin ilon harjoitteluun. Katjalla on loistavat ominaisuudet, joita hän osaa käyttää. Vain taivas on rajana, jos sekään Katjan taidouralla.

jussi LoponenJUSSI LOPONEN 1.dan, Kouvolan taido
Jussi on syntynyt jouset jaloissaan, sen verran kimmoisasti voltit ja hypyt irtoavat tatamista. Jussilla on tinkimätön asenne ja vilpitön halu onnistua. Jussi on joukkuekaverina iloinen ja helppo ihminen, joka nöyrällä asenteellaan muistuttaa kaikkia, että aina voi tehdä paremmin. Jussin ura on vasta alussa ja kuten on nähty painovoimakaan ei tätä miestä pidättele.

Mirja PaajanenMIRJA PAAJANEN 1.kyu, Järvenpään taidoseura
Mirja on maajoukkueen nuori ensikertalainen ja hän on ottanut haasteen vastaan upealla asenteella! Mirjan tekeminen on kehittynyt koko ajan huimasti ja tunnollinen harjoittelu tuottaa varmasti hedelmää. Mirjalla on todella hieno asenne tekemisessä ja hänen kanssaan on kiva saada harjoitella. Mirja tulee tömistelemään kisatatameja varmasti pitkään.

Jere TuulkariJERE TUULKARI 1.dan, Tampereen taido
Jere on sisukas ottelija, joka on löytänyt itsestään myös taitavan liikesarjan tekijän. Jeren iloinen asenne tarttuu muihin ja kova tsemppihenki saa muutkin ylittämään itsensä. Jerellä on erinomainen ottelusilmä ja tahtoa täynnä olevat tekniikat, joilla on napsittu voittoja kilpailuissa monta kertaa. Jere haluaa aina tehdä parhaansa ja se näkyy myös kovassa kehityksessä urheilijanuralla.

Helmiina IsokangasHELMIINA ISOKANGAS 2.kyu, Tampereen taido
Helmiina on nuori ja ketterä taidoka, joka on ensimmäistä kertaa maajoukkueessa. Helmiinalla on iloinen asenne, kova halu kehittyä ja erinomainen kyky omaksua uusia asioita. Helmiinalla on hyvä ottelusilmä ja erinomaiset tekniikat. Helmiina tulee olemaan kova tekijä kisatatameilla pitkään.

Jukka SolehmainenJUKKA SOLEHMAINEN 2.dan, Yliopiston taido (Helsinki)
Jukka on oman tiensä kulkija, joka antautuu treenissä tekemiselle täysillä. Vauhdikas tekeminen ja kova voittamisen halu huokuvat Jukan tekemisestä. Jukka ei koskaan anna periksi ottelussa ja tiukka asenne näkyy myös liikesarjan suorituksessa.

Suvi NissinenSUVI NISSINEN 2.kyu, Järvenpään taidoseura
Suvi on joukkueen kuopus, mitä ei tekemisen tasosta uskoisi! Suvi on superlahjakas ja kehittyy hurjalla vauhdilla. Akrobatialiikkeet taittuvat helposti kolibrimaiselta nuorelta naiselta, mutta myös kova otteluasenne ja tiukka tekemisen meininki kuvaavat Suvin tekemistä. Suvi on iloinen ja aina valmis oppimaan uutta. Suville tulevat EM-kisat ovat ensimmäiset arvokilpailut, mutta eivät varmasti jää viimeisiksi.

Jere AnttalainenJERE ANTTALAINEN 3.dan, Kuopion taidoseura
Jere on joukkueen konkari ja toimii myös joukkueen kapteenina. Jeressä yhdistyy kova taistelijan asenne sekä muista huolehtiva ja iloinen treenitoveri. Jerellä on ainutlaatuinen innostus ja uteliaisuus uusia asioita kohtaan ja hän haastaa itseään kehittymään jatkuvasti. Pitkäraajainen Jere osaa hyödyntää ulottuvuutensa ottelussa ja on kaikille mallina hyvällä perustekniikallaan.

Kesäleiri maajoukkueen kanssa, 13.6.2015 @UniDojo

Töölössä salille kokoontui maajoukkueen ja heidän valmentajien lisäksi 19 leiriläistä.

Aurinkoinen lauantaiaamu pisti autoporukan miettimään koko päivän kestävän sisätreenin aiheuttamaa biitsipäivän menetystä, mutta iloisilla mielillä matka taittui kohti Yliopiston Taidon salia. Olihan luvassa mielenkiintoista ohjelmaa leirillä, jonka osallistumismaksu meni suoraan maajoukkueen tukemiseen. Jatka lukemista Kesäleiri maajoukkueen kanssa, 13.6.2015 @UniDojo

Kyu-leirillä Henrika Ylirisku ja Essi Pelttari johdattivat taidokansaa jissenin saloihin

24.-26.4.2015 pidetyllä kyu-leirillä heräteltiin myös aivosoluja. Osallistujat pohtivat ryhmätöissään mm. mitä on hyvä jissen. Seuraavassa on yhteenvetoa ryhmien ajatuksista koskien aihetta. Jatka lukemista Kyu-leirillä Henrika Ylirisku ja Essi Pelttari johdattivat taidokansaa jissenin saloihin