Olen siis nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan perustutkintoa suorittava opiskelija. Suoritan samalla lukio-opintoja, joten teen yhdistelmätutkintoa. Tällä hetkellä minulla on koulussa meneillään kolmas vuosi ja olen siinä tilanteessa, että kolmas työssäoppiminen ja näyttöni on lopuillaan.
Kaikki alkoi siitä, kun palasin kesälomalta takaisin kouluun ja koulussa kerrottiin heti elokuussa, että jokainen kolmannen vuoden opiskelija lähtee työssäoppimaan syyskuun lopulla tai lokakuun alussa ja on vähintään kahdeksan viikkoa (sisältäen viikon syysloman) siellä työssäoppimispaikalla. Meidän tuli valita kolmesta sektorista kaksi, joista toiseen mentiin syksyllä ja toiseen joululoman jälkeen tai myöhemmin kevätkauden aikana.
”Oma valintani oli helppo syksyn osalta. Olen aloittanut taidon Sandokailla vuonna 2010, joten minulla on nyt menossa kahdeksas vuosi. Halusin päästä työssäoppimaan seuralleni, jotta näkisin toimintaamme harrastajan näkökulman sijaan ohjaajan näkökulmasta.”
Seuramme kuuluu kolmanteen sektoriin eli järjestöön. Minun tuli siis treenien ohjaamisen lisäksi selvittää kolmannen sektorin budjettiin liittyviä asioita, kuten salin vuokramaksuja, tehdä treenisuunnitelmia ja turvallisuussuunnitelma, osallistua kokouksiin, jotta oppisin kokouskäytänteet ja toimia some-vastaavana. Työtehtävieni lisäksi suoritin lukiolla terveystiedon kurssin, sillä kirjoitan terveystiedon ensi keväänä (2019) ja kirjoitin opinnäytetyötäni aiheesta ”Nuorten itsetunto”.
Kun muut opiskelijat olivat työssäoppimassa sen kahdeksan viikkoa, itse päätin vetää viikon pidemmän työssäoppimisen, sillä lukiojaksoni alkaa torstaina 29.11. ja sain opettajaltani luvan olla Sandokailla töissä siihen asti + tehdä satunnaisia viikonloppuja tarvittaessa lukiojaksoni aikana. Se on mielestäni kivaa, sillä viihdyn seurallani niin työnteossa kuin harrastamisenkin parissa.
Tämän työssäoppimisen lisäksi olen oppinut paljon asioita itsestäni ja kiinnostunut yleisesti taidon toiminnasta. Sen vuoksi osallistun 27.4. järjestettäviin SM-kisoihin joukkueen kanssa ja harkitsen työntekoa EM2019 toimikunnassa. Haluan antaa oman panokseni tälle rakkaaksi muodostuneelle lajille edes pienellä teolla.
Piti junioreille keksiä jotain uusia harjoitteita lämmittelyyn ja loppuleikeiksi. Joten kaivoin ompelukoneen esille ja ompelin tilkkukaapin kangaspaloista kassillisen hernepusseja ja 5x50cm kangasnauhoja, joilla voisi vaikka leikkiä hännänryöstöä. Tuli nippu sinisiä nauhoja ja toinen nippu raidallisia, sekä pussukka, johon nauhat voi viikata säilytykseen. Näitä nauhoja on käytetty hippaan, hännänryöstöön, sengiharjoitteluun, tsukiharjoitteluun ja aika moneen muuhunkin juttuun. Nauhoista ovat olleet innoissaan sekä lapset ja aikuiset. Välillä nauhat makaavat kaapin pohjalla kuukausia, mutta viime syksynä ne alkoivat taas huutelemaan että nyt on aika leikkiä hännänryöstöä. Ja kyllähän leikittiin! Hännänryöstö on aika monipuolinen harjoite. Jatka lukemista O-jissenin evoluutio lämmittelyleikistä oikealle kisatatamille→
Ruotsin EM-tapahtuman yhteydessä järjestettyyn mustien vöiden vyökokeeseen osallistui parisenkymmentä taidokaa. Timo Piiroinen kuvassa keskellä taidon Soken Yoriko Kudon takana. Kuva: Olavi Kurttio
Mikä yhdistää Jukka Kirsiä, Johanna Ruokosalmea, Henri Kososta, Harri Savolaista ja elokuun alusta 2015 myös Timo Piiroista? Vastaus on, että he kaikki sitovat treeneihin lähtiessään vyötäisilleen 6. danin arvoisen mustan vyön. Elokuun alussa 2015 joukkoon liittynyt keravalainen Timo Piiroinen aloitti lajin vuonna 1984 Järvenpäässä. Kamae.fi tapasi tämän pitkän linjan taidokan ja kyseli miehen ajatelmia muutama viikko vyökokeen jälkeen.
Onneksi olkoon! Suoritit Ruotsin EM-tapahtuman yhteydessä 6. danin mustan vyön, jota vain harva suomalainen missään kamppailulajissa saavuttaa urallaan. Millainen tämä taival on ollut sinulle?
Timo Piiroinen (kesk.) yhdessä Petteri Narkon ja Kirsti Maaniemen kanssa SM-kilpailuissa 2014
Näin taaksepäin tarkastellen, se on sujunut melko nopeasti. Paljon treeniä, tavoitteita, onnistumisia, mustelmia ja kolhuja on mahtunut taipaleelle. Alkuvuodet harjoittelin vain itseäni varten. Pääsin mukaan perustamaan Sandokain Taidojaosta Keravalle ja se toi vastuuta muista harjoittelijoista. Kymmenen vuoden jälkeen jaoksen puheenjohtajuus siirtyi Marko Meriläiselle, joka on siirtänyt vastuuta vuorostaan eteenpäin. Vyöarvon kasvaessa pääsin mukaanSuomen Taido Dan -yhdistyksen hallitukseen ja myöhemmin toimin Suomen Taidoliiton puheenjohtajana 6 vuotta. Samaan aikaan olin mukana myös Maailman taidoliiton hallituksessa.
Kuva: Olavi Kurttio
”Matkalle on mahtunut paljon tekemistä pelkän salilla vietetyn ajan lisäksi. Olen saanut tavata mielettömän upeita ihmisiä ympäri maailmaa, kokenut mahtavia seikkailuja, saanut haastaa itseäni yhä uudestaan ja uusilla tavoilla, sekä toivottavasti myös oppia tekemistäni virheistä. Taido on laajentunut elämässäni dojon ulkopuolelle jo vuosia sitten. Koen olevani etuoikeutettu saadessani kuulua näin mahtavaan yhteisöön ja uskon, että tulevat vuodet eivät tarjoa yhtään vähempää kuin tähänastiset ovat tehneet.”
Mitä 6. dan merkitsee sinulle henkilökohtaisesti? Se on kuitenkin sangen harvinainen ja korkea vyöarvo oli kyseessä sitten mikä kamppailulaji tahansa. Kun aloitin taidon, niin musta vyö, eli 1. dan oli jotain maagista ja tavoittamatonta. Lopulta kun sain suoritettua sen, niin muiden dan-arvojen suorittaminen ei tunnu enää ihan samalta. Toki 6.dan tuo vastuuta lajin jatkumisesta ja kehittymisestä. Isoin muutos edelliseen vyöarvoon nähden on, että nyt saan itse pitää 1.dan vyökokeita. Yksi ympyrä on siis sulkeutunut.
Miten taido on muuttunut 1984-2015 välisenä aikana? Lajin sisältö ja tekniikat ovat säilyneet samanlaisina, mutta isoin muutos on ehkä lajin ”oheistekemisessä”. Alkuaikoina treeneissä noudatettiin japanilaista hierarkiaa ja esimerkiksi naiset istuivat toisessa rivissä ja kumarsivat miesten jälkeen. Naisten ottelukin tuli vasta myöhemmin mukaan.
Alussa ei turhia venytelty, vaan sensei lopetti treenit legendaarisiin sanoihin ”venytelkää kotona”. Nykyisin treenien sisältö huomioi koko kehon huollon ennen ja jälkeen kovien harjoitteiden.
Samalla kun lajimme on kehittynyt urheilullisempaan suuntaan, on myös suhtautuminen opettajiin muuttunut. Alkuaikoina ei tullut mieleenkään esittää senseille kesken treenien juomataukoa, tai kysyä ”miksi me näin tehdään”. Toki yhteiskunta ympärillämmekin on muuttunut ja lajin täytyy muuttua sen mukana.
Koulutusjärjestelmämme on kehittynyt valtavasti oman aloittamiseni jälkeen. Heti alusta alkaen lajin harrastajin osaamista on kehitetty muuallakin, kuin pelkästään omalla salilla. Alkuaikojen kolmiportaisen koulutuksen kaikki materiaali mahtui yhteen mappiin ja se oli pitkälti itse tuotettua. Nykyisin meillä on lajin oman koulutuksen lisäksi paljon yhteistyötä muiden lajien kanssa ja aineistoa aivan valtavasti.
Mielestäni taido on sopeutunut hyvin yhteiskunnan muutoksiin, silti säilyttäen sen ytimen joka erottaa lajin muista budolajeista.
Kuva: Taido Sandokai
Mikä taidossa on mielestäsi parasta? Taido on muuttunut vuosien varrella oman ikääntymiseni myötä. Alkuaikoina kovat treenit ja kilpailut olivat ehdotonta huippua. Nykyisin yhteisöllisyys, hyvät treenit ja treenikaverit, sekä tietysti oman perheen näkeminen tatamilla on parasta. Taido mukautuu hyvin eri elämänvaiheisiin ja tarjoaa aina jotain uutta opittavaa. Mieli ja keho pysyvät virkeinä.
Opettajana parasta on nähdä omien oppilaiden kehittyvän ja voittavan omia haasteitaan. Tällä hetkellä Keravalla oppilaideni oppilaat kilpailevat maajoukkueessa, se tuo hienosti jatkuvuutta tekemiseen.
Missä taido voisi mielestäsi kehittyä?
Lajin tunnettuus on sangen vähäistä. Budo itsessään ei ole nykyisin kovin trendikästä. Välillä tuntuu, että ihmisillä ei riitä malttia oppia budoa vaan haetaan nopeaa kykyä taisteluun suoraviivaisempien lajien kautta. Ottelu itsessään on kuitenkin vain yksi budon ilmenemisen osa-alue. Budon ja sen esiintuomisen kautta meillä on lyhyellä tähtäimellä isoimmat kehittymiskohteet.
Miltä EM-kilpailujen taso mielestäsi näytti? Itse kisoista jäi hieman kaksijakoiset tunnelmat. Osallistuvia maita oli turhan vähän, mutta ne jotka osallistuivat, olivat sangen hyviä. Tietysti olin tyytyväinen suomalaisten hallintaan, varsinkin naiset olivat todella hyviä. Miesten henkilökohtaisen ottelun finaali oli huikea, taidoa parhaimmillaan!
Otit itse kansainvälisissä ystävyyskilpailuissa osaa niin dantai hokeihin, dantai jisseniin kuin tenkaihinkin. Miltä tuntui harjoitella Jari Tuominen –sensein johdolla? Kuvailisitko joukkuettanne ja sen osallistujia? Sensei Jari Tuominen on itsessään jo sellainen ikoni, että pelkästään hänen läsnäolonsa paransi suorituksiamme. Sensei Tuominen jaksoi ehtymättä kannustaa meitä parhaimpaan mahdolliseen suoritukseen omalla kannustavalla tyylillään. Hänellä on erehtymätön silmä oppilaidensa kehityskohteille.
Joukkue itsessään koostui vanhoista harrastajista ihan kirjaimellisesti. Kaikilla harrastusvuosia on takana reilusti yli kaksikymmentä ja nuorin meistä oli jo pitkälti yli 40 vuotta. Se tuo hieman perspektiiviä tekemiseen. Joukkuetreenit sisälsivät paljon tekemistä, mutta vähintään yhtä paljon naurua ja keskinäistä ”kannustamista”. Idea joukkueeseen tuli Puustisen Kailta, joka sai puhuttua myös Tuomisen mukaan valmentajaksi. Alkuperäisessä joukkueessa oli mukana pari muuta henkilöä, mutta he joutuivat erinäisistä syistä jättäytymään pois. Saimme puhuttua Wariksen Mikon ja Vesan mukaan tekemiseen. Näin joukkueella oli Puustista lukuun ottamatta tausta Järvenpään Taidoseurassa. Itse aloitin ensimmäisellä kurssilla tammikuussa 1984. Nevaksen Antti aloitti saman vuoden syksyllä. Antti toi joukkueeseen jämäkkyyttä ja nopeaa sengiä. Mikko ja Vesa toivat nopeutta ja ketteryyttä, ainakin omien sanojensa mukaan. Kai toi joukkueeseen ulottuvuutta ja erilaista rytmiä.
Treenaaminen kohti kolmea mitalia oli erittäin antoisaa, harvoin olen nauranut salilla niin paljon sekä omille että muiden kommelluksille ja kommenteille. Ilmeisesti me myös opimme ja kehityimme matkan varrella, koska lopputulos oli sangen hyvä. Kaksi kultaa ja yksi hopea.
Ruotsissa pidettyjen ystävyyskilpailujen yksi mieleenpainuvimmista joukkueista oli ’The Expandables’. Kuva: Olavi Kurttio
Tähtääkö joukkueenne eli ’The Expandables’ Japanin kisatatameille MM2017-tapahtuman yhteydessä pidettäviin ystävyyskilpailuihin ?Huhuja tästä uudelleen kokoontumisesta on liikkeellä ja voin myös alustavasti vahvistaa ne. Jari Tuominen Sensei ilmoitti EM-tapahtuman iltajuhlassa kaiken kansan kuullen, että seuraavan kerran The Expandables on lauteilla Japanissa.
Kerro jokin taidomuisto, joka on erityisesti jäänyt mieleen. Tähän on vaikea valita yhtä. Kaikkiin liittyy olennaisena osana tekeminen muiden kanssa. Ehkä ensimmäinen valintani maajokuueseen ja EM-kisoihin Ranskaan 1995 ja sieltä Dantai jissen mestaruus. Matkalla mestaruuteen voitimme ranskalaiset ja koko kotiyleisö buuasi meille seisaaltaan, vilkutimme kaikille iloisesti. Loppuottelussa voitimme ruotsalaiset 3-2. Itse sain tasoitettua ottelut 2-2 tilanteeseen ja Lehdon Kari hoiti viimeisen voiton. Tunnelma oli mahtava. Koko seminaari itsessään oli upea kokemus, olihan lajin kehittäjä Seiken Shukuminekin vielä opettamassa meitä. Hieno reissu ja paljon hienoja muistoja!
Olit Helsingissä 2013 pidetyissä MM-kilpailuissa Suomen ainoa yksilölajien tuplamitalisti ja menestynein suomalaistaidoka. Taistelit hokeihopean lisäksi itsesi jissenissä pronssille. Luoko menestys paineita tuleville kilpailuille? Tietysti pettymys on suurempi, jos menestystä ei tule tai oma suoritus tuntuu MM-kisasuoritusta heikommalta, mutta suhtaudun joka kisaan omana haasteenaan enkä ainakaan tunnista ottavani aiemmasta menestyksestä erityisiä paineita. Tavoitteena olisi tietenkin saavuttaa samanlainen flow ja itseluottamus, mikä löytyi MM-kilpailuissa ja tähän loppuhetken valmistautumisenikin tähtää. Henkinen valmentautuminen kulkee nyt loppumetreillä vahvasti fyysisen treenin rinnalla.
Jännittääkö kisakonkaria tuleva koitos vai onko kyseessä rutiinisuoritus? Nyt eletään jännityksen ja odotuksen iloisessa sekamelskassa. Omassa suorituksessa on vielä voitettavana omia pelkoja, mikä luo tällä hetkellä kovimmat paineet, sillä suoritus ei ole tämän vuoksi ihan rutinoitunut. Päällimmäisenä tunnelmana onneksi valmisteluleiriltä saatu hyvä fiilis ja rautainen ryhmähenki!
Kuinka valmistautuminen on mennyt? Olen onneksi välttynyt suuremmilta loukkaantumisilta. Treeniohjelma itsessään on ollut fiksusti laadittu ja selkeä ja siten myös valmennus on ollut ihan huippuluokkaa! Aina tietenkin jää tunne, että tätä olisi voinut toteuttaa omalla kohdalla paremminkin, mutta tiedostan, missä asioissa on taas jatkossa petrattava.
Miltä joukkue vaikuttaa? Joukkue tulee olemaan viritetty huippuunsa ja joukkueen nuorista on hyvää vauhtia kouliintumassa tulevaisuuden legendoja. On etuoikeus treenata näiden tyyppien kanssa! Uskon, että Suomen joukkue tulee asettamaan muille kovan vastuksen!
Keneltä on mielestäsi lupa odottaa huikeimpia suorituksia? Onko joku maajoukkueen jäsen mielestäsi erityisesti jäänyt mieleen kehittymisen/ innon/ osaamisen tai muun suhteen?
Suvi Nissisen suorituksista ei uskoisi, että kyseessä on joukkueen nuorin taidoka arvokisadebyyttiään tekemässä. Suvilla vain taivas on rajana! Ehkä tämän vuoden joukkueesta Katja A. on jäänyt mieleen. Katjan kehitystä on ollut ilo seurata. Erityisesti ihailen Katjan asennetta, jossa näkyy todellinen tekemisen meininki. Katjan vahvuuksiin lukeutuu asenteen lisäksi tekemisessäkin näkyvä monipuolinen urheilutausta. Inspiroivia tyyppejä on joukkueessa ollut kautta aikain lukuisia ja kaikilta löytyy omat spessunsa.
Taido on hyvän fiiliksen kamppailulaji. 