Aihearkisto: Kuulumisia koulutuksista

Taidoka – astu ohjaajan polulle!

Suomen Taido tarjoaa työkaluja ja koulutuksia kaikille ohjaamisesta kiinnostuneille ja sitä jo tekeville taidokoille. Kuuntele podcast ja hyppää tiedon äärelle. Inspiroidu kouluttautumaan kevään pilottikoulutuksiin!

Podcastissa Sera Kaukola ja Katja Anoschkin jutustelevat ohjaajana kehittymisestä ja sivuavat samalla Suomen Taidon tarjoamaa koulutustarjontaa.

Pahoittelemme ääniraidan kohinaa – keskity kuitenkin sisältöön!

Tutustu myös uudistettuun koulutusjärjestelmään ja I-tason moduleihin. Seuraa myös tapahtumakalenteria osoitteessa www.taido.fi!

Myötäilystä O-jisseniin ja X-factoriin dan-leirillä 2017

Keskustelu pukuhuoneessa ennen leiriä:

– Mikä dan-leirin aiheena onkaan tänä vuonna?
– Hmm, uskaltaakohan sinne sitten tulla yli nelikymppinen, jos on hirveän rankka?
– Mukaan vaan, kyllä ne vetäjät ottavat sen huomioon.

Ja hyvä oli, että lähdettiin, sillä kokeneempikin taidoka pysyi hyvin opetuksessa mukana, vaikka muu porukka olikin päivittynyt muutaman vuoden leiritauon aikana. Leirillä oli sopivassa suhteessa seigyon (hallinta) teoriaa pieninä annoksina ja heti perään teoriaa tukeva harjoite. Antti Korhosen vetämät harjoitteet oli lisäksi suunniteltu niin, että ensin tehtiin junioreille suunnattu harjoite, joka toimi myös lajia aloittaville aikuisille.  Seuraava harjoite oli suunnattu aikuisille ja kolmas taso oli vielä itsepuolustuksellisen elementin tuominen harjoitteeseen. Leirillä pyrittiin näin opettamaan myös opettamista, mikä onkin hyvä näkökulma dan-leirille, jonka osallistujista monet ovat aktiivisia vetäjiä omissa seuroissaan. Jatka lukemista Myötäilystä O-jisseniin ja X-factoriin dan-leirillä 2017

PSYYKKINEN VALMENNUS -virheyttämisen pedagogiikasta oppimisen iloon?

Kamppailulajien yhteisen junioriohjaajakoulutus II:n toisella lähijaksolla urheilupsykologi Tiina Röning kävi luennoimassa psyykkisestä valmentamisesta osana valmentajan ammattitaitoa. Röningin inspiroiva puheenvuoro herätti meidät pohtimaan sitä, kuinka taido-ohjaajat voisivat psyykkisten taitojen harjoittamisella tukea lajin harrastajien monipuolisempaa kehittymistä. Totesimme, että taidon vaativien fyysisten oppimistavoitteiden huomioiminen vie helposti omastakin treenisuunnittelustamme päähuomion. Keskittymisen taitojen ja itsetuntemuksen harjoittelu, tavoitteiden asettamisen ja arvioinnin taidot sekä epäonnistumisten ja pelkojen kohtaaminen jäävät helposti vaille tietoista huomiota. Jatka lukemista PSYYKKINEN VALMENNUS -virheyttämisen pedagogiikasta oppimisen iloon?