Aihearkisto: Näin minä sen koin

Laura Pellikka – polku taidokasta urheilijaksi, valmentajaksi ja äidiksi

Hei Laura ja onnittelut perheen lisäyksestä! Mitä sinulle kuuluu tällä hetkellä?

Kiitos! Minulle ja koko perheelle kuuluu hyvää. Elellään sellaista mukavaa vauvaperheen arkea iloineen ja liian vähine unineen, mutta hyvin menee.

Kertoisitko hieman taustojasi, miten ja missä olet aikanaan päätynyt taidon pariin?

Etsin yliopisto-opinnot aloitettuani kamppailulajia, jonka voisin aloittaa. Olin lapsena harrastanut hetken judoa ja teininä kokeillut kickboxingia. Taidossa kuvaus akrobatialiikkeistä osana lajia kiinnosti erityisesti. Vuonna 2005 opiskeluaikataulut ja alkeiskurssin aikataulu vihdoin natsasi yhteen ja menin treeneihin Yliopiston taidoon ja sille tielle jäin.

Oliko sinulla jo alusta lähtien tavoitteena päätyä harrastajasta MM-urheilijaksi, vai kehittyikö tavoite vasta harrastuksen edetessä?

Harrastin lapsuuteni rytmistä voimistelua ja olin päättänyt, etten enää ikinä ala kilpailemaan. No tämähän muuttui, kun menimme syksyllä 2006 meidän alkeiskurssin porukalla joukkue-SM-kisoihin. Siitä hiljalleen innostuin kisaamisesta enemmän ja varmaan kaikki muuttui, kun sain vihreä vöisenä kutsun valmennusryhmään. Siitä hiljalleen alkoi innostus kasvamaan ja muutaman vuoden jälkeen uskalsin jo haaveilla maajoukkuepaikasta ja siitä vielä muutaman vuoden päästä jopa menestyksestä arvokisoissa.

Huomasin, että nautin suunnattomasti tavoitteellisesta harjoittelusta ja vuosien mittaan uskalsin heittäytyä urheiluun enemmän ja enemmän. En todellakaan ollut heti valmis urheilijana. Vahvuutenani aluksi olikin ehkä ennemmin kova kilpailuvietti, into harjoitella isojakin määriä vaikka yksin sekä periksiantamaton asenne kisatilanteissa.

Olet tehnyt jo tähän mennessä hienon uran taidokana ja voittanut vastustajia menestyksekkäästi. Mitkä kilpailut ovat jääneet eniten mieleesi ja minkä vuoksi?

Kyllä MM-kisat 2017 olivat ihan mieletön huipentuman omalle kisapolulle. Kisoja edelsi todella haastava kausi erilaisten huolien vuoksi ja sitä upeammalta tuntui olla henkisesti ja fyysisesti kovimmassa kunnossa kisoissa. Kisoissakin sain jissenissä ensimmäisillä kierroksilla ensin puujalan ja sitten osuman nenään, enkä antanut niiden vaikuttaa mieleeni tai suorituksiini. Erityisesti puujalka naurattaa näin jälkikäteen, kun jouduin klenkkaamaan aina tatamilta poistuessa. Sen paraneminenkin vei viikkoja. Lisäksi sain mielettömästi tukea joukkueelta ja sain kaivettua jissenin pronssimatsiin pakkovoiton, vaikka ottelu ei ollut kisoissa päätavoitteeni eikä se ollut sujunut kummoisesti myöskään kauden aikana. Päivä oli kokonaisuudessaan hieno ja nautin siitä täysillä, liikutun yhä, kun katselen kuvia niistä kisoista.

@Henrika Ylirisku

Mitkä ovat olleet suurimmat riemunhetket sekä vaikeimmat kolhut harrastajasta urheilijauralle ja huipulle?

Suurimpia riemunhetkiä ovat olleet maajoukkueajat leireineen ja kisoineen. Lisäksi nautin suuresti valmentamisesta ja leirien ohjaamisesta. Kolhuja on tullut sekä fyysisiä että henkisiä ja fyysisitä ehkä 2011 EM-kisoissa ollut anemia, joka selvisi vasta kisojen jälkeen sekä 2014 loppuvuodesta pahasti revennyt nilkan nivelside ovat olleet isoimmat jutut ennen raskautta. Nythän tässä onkin edessä ihan omanlaisensa paluu tatamille. Henkisesti raskasta oli epäonnistuminen MM-kisoissa 2013, vaikka jälkikäteen sekin on asettunut reitiksi, joka pitikin kulkea omalla polulla.

Kaikista parasta on aina kuitenkin olut treenata hyvässä seurassa. Oli etuoikeus saada valmistautua 2017 MM-kisoihin nykyisen seuran Nummelan Kumakain porukan kanssa. Sain sieltä sellaista tukea ja iloa treeniin, joka oli korvaamatonta. Siksi jokainen treenikaveri oli todella merkittävässä roolissa noiden kisojen onnistumisessani.

Sen lisäksi, että olet menestynyt urheilijana, olet toiminut taidossa valmentajana. Mitkä asiat johtivat tähän? Suositteletko valmentamista myös muille taidokoille ja mitä olet itse oppinut valmennuksen yhteydessä?

Oma valmentajani Mikko Mönkkönen kannusti aikanaan minua valmennushommiin. Mikon rohkaisemana menin Urheilijasta valmentajaksi -koulutukseen, joka oli aivan huippu! Olin toiminut valmennushommissa myös voimistelussa, joten ajatus ei olut siksikään vieras. Jos innostuu toisten auttamisesta ja kehittymisestä ja urheilusta yleensä, suosittelen todella lämpimästi jokaiselle innokkaalle valmennushommia. Itse sytyn erityisesti yksilövalmennuksesta, jota saankin tehdä säännöllisen epäsäännöllisesti nykyäänkin.

Valmennuksen kautta joutuu katsomaan harjoittelua ja taidoa monesta näkökulmasta. On myös mietittävä paljon tavoitteita ja reittejä niiden saavuttamiseen. Innostun erityisesti itse huippusuoritusten tekemisestä. Uskon vahvasti, että huipulle vaaditaan eri tavalla luovuutta ja rohkeutta kokeilla laadukkaiden perusasioiden päälle jotain uutta, minkä tutkiminen ei lopu koskaan. On myös todella kiinnostavaa ja palkitsevaa auttaa jota kuta tietyn haasteenkin kanssa ja löytää sen selättämiseen keinot.

@tomikajasviita.kuvat

Nyt arki on hieman muuttunut, miten tämä on näkynyt taidon osalta? Onko jotain mitä on tähän liittyen tullut yllätyksenä ja mitä vinkkejä voisit antaa muille äidiksi tulleille tai tuleville urheilijoille?

No tatamilla on tullut oltua todella vähän. Osallistuin vyökokeeseen juuri ennen raskauden viimeistä kolmannesta ja sen jälkeen annoinkin itseni ottaa rennommin. Olen nyt ehtinyt lähinnä käymään pienen kipaisun itse ja pienen valmennussession pitämässä. Tavoitteena on aktivoitua treenien ohjaamisessa ja omassakin treenaamisessa, kun kroppa taas palautuu.

Itselläni raskaus ei mahdollistanut aivan niin hyvin liikkumista kuin toivoin. Jo alusta alkaen esim. kävely aiheutti pahoja kramppeja vatsaan, joten haaveilemani pitkät kävelylenkit jäivät haaveeksi. Yllätyin kuitenkin, miten hyvin kroppa sieti taidoa ja voimaharjoittelua, toisaalta niihin kehoni on myös eniten tottunut vuosien aikana. Taido tuntui ja tuntuukin omalle keholle luonnollisesta tavalta liikkua. Ehkä vinkki onkin uskaltaa tehdä oman fiiliksen mukaan asioita.

Nyt käynnissä on palautuminen synnytyksen jälkeen, joka on ollut melko hidasta. Tämä vaatii malttia, jota minulla ei luonnostaan ole ainakaan liikaa. Yritänkin jatkuvasti muistuttaa itseäni, että, jos vauvakin on vasta muutaman kuukauden, ei vielä ehkä tarvitsekaan pystyä kaikkeen mihin ennen. Itselle täytyy antaa aikaa. Jokaisen raskaus ja synnytys on myös erilainen ja siksi jokaisen palautuminenkin on omansa. Muihin vertaaminen on melko turhaa energian tuhlaamista, vaikka sitä tässä luonnostaankin tekee. Someaika lisää tähänkin painetta, kun osa lähtee synnytysosastolta vanhoissa mitoissaan ja me toiset taas saamme kantaa raskauden tuomisia pidempään ja toipua hitaammassa tahdissa.

Yritän toteuttaa armollisuutta itseäni kohtaan, vaikka se onkin vaikeaa! Olenkin panostanut palautumiseeni siten, että olen käynyt äitiysfysioterapiassa sekä raskauden aikana että nyt synnytyksen jälkeen ja sitä voin suositella kaikille lämpimästi!

Onko vielä uusia tulevaisuuden suunnitelmia taidoon liittyen, näemmekö vielä kisatatameilla sinua?

Kisatatameilla minua näkyy ainakin tuomarina ja valmentajana. Kisaaminen voisi olla mahdollista joukkuelajeissa, yksilökisoihin en välttämättä enää jaksa motivoitua. Toisaalta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Eihän minun pitänyt alunperinkään kilpailla taidossa…

Mitä terveisiä haluaisit lähettää muille taidokoille, niin harrastajille kuin urheilijoille?

Nauttikaa, kun voi taas käydä treeneissä! Asettakaa itsellenne kunnianhimoisia tavoitteita ja unelmoikaa. Oli kyse sitten kisoista, vyökokeista tai vaikka jonkin tekniikan opettelusta. Unelmat ja tavoitteet auttaa innostumaan harjoittelusta ja kehittymään.

Käykää leireillä ja kokeilkaa rohkeasti kisaamista. Leireillä on aina kivaa, koskaan en ole katunut leirille tai koulutukseen menemistä. Kisoissa on myös superkivaa, kun jännityksestä ja omista suorituksista selviää. Kisoissa on mahtava yhteishenki ja pääsee ylittämään itseään. Ja tärkeintähän ehkä kaikissa tapahtumissa on hyvät eväät!

Oikein aurinkoista kevättä ja nähdään tatamilla!

Terkuin, Laura

@laurapellikka

Artikkelikuva @tomikajasviita.kuvat

Yhdessä kohti EM-tatamia

Asetin omista kokemuksistani käsin kesän harjoittelun keskiöön yhteisön, joukkueen ja tiimin.
– Laura Pellikka, maajoukkuevalmentaja

Laura Pellikka luotsaa vuoden 2019 maajoukkuetta. ”Haluamme luoda yhdessä jotain suurta, joka muodostuu nimenomaan siitä mitä me annamme toisillemme ja miten olemme toisillemme joukkuetovereita. Siis yhdessä nopeammin, korkeammalle, rohkeammin!” Kuva: Aki Peltola.

Alkanut maajoukkuekesä on itselle hieman erilainen kuin ennen. Olen ensimmäistä kertaa (pelkästään) valmentajan roolissa ja sen myötä näkökulma on hieman erilainen. Olen miettinyt paljon sitä mitä haluan ja voin urheilijoille antaa ja mikä tukisi heitä parhaiten. Kaikki ovat osaavia ja kokeneita lajissa, joten vaikka senkin kehityksen tukeminen on tärkeää, asetin omista kokemuksistani käsin kesän harjoittelun keskiöön yhteisön, joukkueen ja tiimin.

Omat parhaat urheilumuistot liittyvät maajoukkueeseen ja siellä harjoitteluun juuri itse joukkueen takia. Päätöskilpailuni Japanissa 2017 huipensivat myös tämän joukkuekokemuksen. Olin kilpaillut useasti aikaisemminkin arvokilpailuissa ja mieleni oli usein keskittynyt omiin suoritukseen ja omiin menestystavoitteisiini. Kesät olivat raskaita, vaikka joukkueen kanssa olikin ihanaa harjoitella ja viettää kesäviikonloppuja Lahdessa. Pohdin pitkään, jatkanko vielä kilpailemista maajoukkuetasolla ja päätin vielä 2017 ottaa haasteen vastaan. Ehdoksi itselleni asetin kuitenkin sen, että kesä ei saanut olla väkinäistä suorituksen hiomista, vaan halusin avata itseni ennen muuta joukkueelle ja yhteishengelle. Tämä nosti omasta mielestäni lopulta myös suoritukseni uudelle tasolle ja pystyin ylittämään itse aivan uudella tavalla.

Naisten tenkai Japanissa 2017. Kuva: Henrika Ylirisku

Itsensä avaaminen joukkueelle ja muille antaminen ei ole tällaiselle introvertille se luontaisin tapa olla osa ryhmää. Tämä lähestymistapa vaatikin paljon voimavaroja, mutta se mitä sain siitä takaisin oli paljon moninkertaisempaa kuin osasin ajatella. Kilpailupäivässä tämä kulminoitui monella tavalla. Selvisin sekavasti koostetusta kilpailupäivästä, koska joukkuetoverit ja valmentajat sanoivat missä pitää olla seuraavaksi, toivat vettä, urheiluteippiä, tuppoja osumaa ottaneeseen nenään, kylmäpusseja jalkaan ja tsemppasivat joka käänteessä. Joukkuesuorituksista jouduimme jättämään yhden pois loukkaantumisen takia ja tämänkin päätöksen minua ajatellen teki joukkuetoveri, kun itse olisin painanut vain menemään tunnelinäköisesti. Kovimmat ja liikuttavimmat hetket olivat henkilökohtaisten lajien finaalit, joissa kroppa oli jo kaukana parhaasta tikistä pahan polviruhjeen ja puujalan takia. Hokeissa oli todella liikuttavaa ja vapauttavaa saada tehdä yhdessä joukkuetoverin kanssa meidän kisaa varten hiotut suoritukset ja iloita toisen voitosta. Ottelussa olin joutunut kauden aikana luopumaan hieman tavoitteistani, enkä oikeastaan odottanut selviäväni edes mitaliotteluihin. Jouduin kasaamaan itseäni pronssiotteluun henkisesti todella paljon, mutta sain taisteltua ehkä urani nihkeimmän voiton joukkueelle puhtaasti joukkueen tuella ja yleisön kannustuksen voimalla.

Liikuttava hokei finaali MM-kilpailuissa 2017. Kuva: Henrika Ylirisku.

Haluamme luoda yhdessä jotain suurta, joka muodostuu nimenomaan siitä mitä me annamme toisillemme ja miten olemme toisillemme joukkuetovereita. Siis yhdessä nopeammin, korkeammalle, rohkeammin!

Kaikki tämä muistelu saa edelleen minussa voimakkaan tunnereaktion ja liikutuksen aikaan. Se joukkuehengen voimallisuus kannattelee muistoissa edelleen ja sen halusin tuoda nyt myös valmentajan tähän maajoukkuekesään. Taidossa joukkuehenki on sisäänrakennettuna dantailajien kautta ja niistä sitä on hyvä alkaa rakentamaan. Silti jokaisen yksilön tulee antautua sille joukkueelle ja uskaltaa sekä jaksaa avata itsestään, jotta voi vastaanottaa ja saada sen kaiken voiman, jota tiimi tarjoaa. Hiljattain töissä eräs kouluttaja kertoi, että kilpailla verbin latinankielinen sana competre kääntyisi oikeastaan muotoon tulla yhdessä suuremmaksi tai tulla osaksi jotain, joka luodaan yhdessä. Tämä puhutteli minua ja tässä kiteytyykin maajoukkueen ja arvokilpailujen ydin. Joukkueessa nimenomaan tullaan yhdessä suuremmaksi. Arvokilpailuissa joukkueet yhdessä tulevat edelleen yhdessä suuremmaksi ja koko tapahtuma heijastelee sitä, kuinka hienoa yhdessä tekemistä lajissamme onkaan! Joukkuehenki ja yhteinen tekeminen onkin meidän valmennustiimimme puolelta maajoukkueen keskeinen teema tänä kesänä.

Haluamme luoda yhdessä jotain suurta, joka muodostuu nimenomaan siitä mitä me annamme toisillemme ja miten olemme toisillemme joukkuetovereita. Siis yhdessä nopeammin, korkeammalle, rohkeammin!

Suvi Nissinen, Martta Häkli, Katja Mäkinen, Katja Anoschkin, Laura Pellikka ja Essi Pelttari palkintojenjaossa Japanin MM-kilpailuissa 2017. Kuva: Henrika Ylirisku.

Työssäoppimassa taidoseurassa

Nea Kulmala Sandokaista, olit syksyllä työharjoittelussa taidoseurassasi, kerro vähän kokemuksistasi!

Nea Kulmala kuva_katja alakotila
Nea junioreiden SM-kilpailuissa Keravalla pitämässä mitsiä. Kuva: Katja Alakotila

Olen siis nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan perustutkintoa suorittava opiskelija. Suoritan samalla lukio-opintoja, joten teen yhdistelmätutkintoa. Tällä hetkellä minulla on koulussa meneillään kolmas vuosi ja olen siinä tilanteessa, että kolmas työssäoppiminen ja näyttöni on lopuillaan.

Kaikki alkoi siitä, kun palasin kesälomalta takaisin kouluun ja koulussa kerrottiin heti elokuussa, että jokainen kolmannen vuoden opiskelija lähtee työssäoppimaan syyskuun lopulla tai lokakuun alussa ja on vähintään kahdeksan viikkoa (sisältäen viikon syysloman) siellä työssäoppimispaikalla. Meidän tuli valita kolmesta sektorista kaksi, joista toiseen mentiin syksyllä ja toiseen joululoman jälkeen tai myöhemmin kevätkauden aikana.

”Oma valintani oli helppo syksyn osalta. Olen aloittanut taidon  Sandokailla vuonna 2010, joten minulla on nyt menossa kahdeksas vuosi. Halusin päästä työssäoppimaan seuralleni, jotta näkisin toimintaamme harrastajan näkökulman sijaan ohjaajan näkökulmasta.”

Seuramme kuuluu kolmanteen sektoriin eli järjestöön. Minun tuli siis treenien ohjaamisen lisäksi selvittää kolmannen sektorin budjettiin liittyviä asioita, kuten salin vuokramaksuja, tehdä treenisuunnitelmia ja turvallisuussuunnitelma, osallistua kokouksiin, jotta oppisin kokouskäytänteet ja toimia some-vastaavana. Työtehtävieni lisäksi suoritin lukiolla terveystiedon kurssin, sillä kirjoitan terveystiedon ensi keväänä (2019) ja kirjoitin opinnäytetyötäni aiheesta ”Nuorten itsetunto”.

Kun muut opiskelijat olivat työssäoppimassa sen kahdeksan viikkoa, itse päätin vetää viikon pidemmän työssäoppimisen, sillä lukiojaksoni alkaa torstaina 29.11. ja sain opettajaltani luvan olla Sandokailla töissä siihen asti + tehdä satunnaisia viikonloppuja tarvittaessa lukiojaksoni aikana. Se on mielestäni kivaa, sillä viihdyn seurallani niin työnteossa kuin harrastamisenkin parissa.

Tämän työssäoppimisen lisäksi olen oppinut paljon asioita itsestäni ja kiinnostunut yleisesti taidon toiminnasta. Sen vuoksi osallistun 27.4. järjestettäviin SM-kisoihin joukkueen kanssa ja harkitsen työntekoa EM2019 toimikunnassa. Haluan antaa oman panokseni tälle rakkaaksi muodostuneelle lajille edes pienellä teolla.

Päiväni tuomarina – kuinka tuomariura alkaa?

Kamae-blogi kohtasi keväisellä SM-kiertueella Arttu Mannisen, joka teki debyytin tuomarina junioreiden ja joukkuelajien SM-kilpailuissa Keravalla 21.4. Ensi kertaa tuomarina toimiva Manninen summasi hyvin kilpailijana ja tuomarina toimimisen eroavuutta:

Kilpailija on ensisijaisesti vastuussa itsestään, kun tuomarin tulee huolehtia useammasta kilpailijasta yhtä aikaa.

Lue koko juttu alta! Jatka lukemista Päiväni tuomarina – kuinka tuomariura alkaa?

Myötäilystä O-jisseniin ja X-factoriin dan-leirillä 2017

Keskustelu pukuhuoneessa ennen leiriä:

– Mikä dan-leirin aiheena onkaan tänä vuonna?
– Hmm, uskaltaakohan sinne sitten tulla yli nelikymppinen, jos on hirveän rankka?
– Mukaan vaan, kyllä ne vetäjät ottavat sen huomioon.

Ja hyvä oli, että lähdettiin, sillä kokeneempikin taidoka pysyi hyvin opetuksessa mukana, vaikka muu porukka olikin päivittynyt muutaman vuoden leiritauon aikana. Leirillä oli sopivassa suhteessa seigyon (hallinta) teoriaa pieninä annoksina ja heti perään teoriaa tukeva harjoite. Antti Korhosen vetämät harjoitteet oli lisäksi suunniteltu niin, että ensin tehtiin junioreille suunnattu harjoite, joka toimi myös lajia aloittaville aikuisille.  Seuraava harjoite oli suunnattu aikuisille ja kolmas taso oli vielä itsepuolustuksellisen elementin tuominen harjoitteeseen. Leirillä pyrittiin näin opettamaan myös opettamista, mikä onkin hyvä näkökulma dan-leirille, jonka osallistujista monet ovat aktiivisia vetäjiä omissa seuroissaan. Jatka lukemista Myötäilystä O-jisseniin ja X-factoriin dan-leirillä 2017

Kake Keskivertotaidoka – kuka harrastaakaan taidoa ja miksi?

Jo muutaman kerran toteutetun Taidobarometrin tulokset antavat taidon parissa toimiville luottamushenkilöille tietoa päätöksenteon tueksi, niin sanotun asiakasymmärryksen kasvattamiseksi. Datan ja palautteen kerääminen ja analysointi tarjoaa siten myös apuvälineen toiminnan kehittämiseen. Taidobarometri ei suinkaan ole ainoa asia, mitä johtoryhmäläiset seuraavat, vaan myös lisenssimääriä, harrastajamääriä, koulutusten ja leirien osallistujamääriä silmäillään, jotta oltaisiin ajan hermolla.

Avataanpa kevään Taidobarometrin tuloksia myös laajemmin taidokansalle. Jatka lukemista Kake Keskivertotaidoka – kuka harrastaakaan taidoa ja miksi?

Opiskelijataidoa Pohjois-Japanissa, osa 3

Leirikausi, vyökoe ja jälkitunnelmat

Lasketteluleiri

Japanin yliopistomaailmassa urheiluseurojen virkistäytymisleirit laskettelukeskuksissa tuntuvat olevan pakollinen vuotuinen tapahtuma. Taido ei ole poikkeus. Niinpä su 14.2. lähdettiin Sapporosta 16 jäsenen voimin parin tunnin bussimatkalle Rusutsun laskettelukeskukseen. Taitotasojen kirjo oli kattava, kaikkea kahden metrin välein kaatuvista monoensikertalaisista vauhdilla viilettäviin Hokkaidon kasvatteihin. Jatka lukemista Opiskelijataidoa Pohjois-Japanissa, osa 3

Selostajan näköinen mies – #SMViikko 2016

Torstaina 11.2 klo 15:30 piippaa älypuhelin ilmoittaen tekstiviestistä. Työmatkalle suuntaava tuleva lajikommentaattori lukee viestin nopeasti läpi juuri ennen nousemista koneeseen. Viestissä konkretisoituu jo viikkoja tiedossa ollut fakta. Pieni ja marginaalissa hiipivä lajimme on pääsemässä valtakunnan TV-verkkoon ja vieläpä selostettuna tapahtumana. Viestin sisältö on rento ja pyytää pikaista yhteydenottoa, sillä lauantaina 13.2. olisi tarkoitus selostaa kaksikkona taidoa. Ensimmäistä kertaa suorana televisioon taidon historiassa. Modernissa historiassa. Jatka lukemista Selostajan näköinen mies – #SMViikko 2016

Unohtumaton SM-viikko: jännitystä, liikutusta, riemua ja ylpeyttä!

Suomen ensimmäinen SM-viikko järjestettiin muutama viikko sitten Tampereella.  Laatuaan ensimmäinen SM-viikko on saanut osallistujilta runsaasti positiivista palautetta. Historiallisessa tapahtumassa kilpaili 1500 urheilijaa 22 lajissa. Viikonlopun aikana SM-mitaleita jaettiin yli 400. Uusi tapahtumakonsepti keräsi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen noin viisi tuhatta katsojaa. Dantai jissenin eli joukkueottelun SM-kilpailut käytiin SM-viikon yhteydessä la 13.2.

Tapahtuman yhtenä tärkeimmistä tavoitteista oli tuoda pienempiä lajeja julkisuuteen ja toimia näyteikkunana urheilun monipuolisuudelle. Yle panosti lajien esittelyihin ja suoriin lähetyksiin mittavasti ja yleisö otti SM-viikon heti omakseen.

Jatka lukemista Unohtumaton SM-viikko: jännitystä, liikutusta, riemua ja ylpeyttä!

Terveiset Urheilugaalasta!

Pohjois-Savon Urheilugaala pidettiin 29.1.2016 Kuopion kaupunginteatterilla. Paikka oli juhlava ja näyttävästä avausnäytöksestä vastasi kutsusta Kuopion Taidoseura. Kaupunginteatterilla järjestetty urheilugaala kokosi pohjoissavolaiset menestyneet urheilijat, urheiluvaikuttajat ja liikunta- ja urheiluseurat juhlimaan vuoden 2015 urheilusaavutuksia. Tilaisuudessa palkittiin muun muassa Kerttu Niskanen vuoden urheilijaksi ja Kimmo Timoselle annettiin Jokeri-palkinto. Jatka lukemista Terveiset Urheilugaalasta!