Unohtumaton SM-viikko: jännitystä, liikutusta, riemua ja ylpeyttä!

Suomen ensimmäinen SM-viikko järjestettiin muutama viikko sitten Tampereella.  Laatuaan ensimmäinen SM-viikko on saanut osallistujilta runsaasti positiivista palautetta. Historiallisessa tapahtumassa kilpaili 1500 urheilijaa 22 lajissa. Viikonlopun aikana SM-mitaleita jaettiin yli 400. Uusi tapahtumakonsepti keräsi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen noin viisi tuhatta katsojaa. Dantai jissenin eli joukkueottelun SM-kilpailut käytiin SM-viikon yhteydessä la 13.2.

Tapahtuman yhtenä tärkeimmistä tavoitteista oli tuoda pienempiä lajeja julkisuuteen ja toimia näyteikkunana urheilun monipuolisuudelle. Yle panosti lajien esittelyihin ja suoriin lähetyksiin mittavasti ja yleisö otti SM-viikon heti omakseen.

Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen, miten tapahtuma onnistui?

Tapahtuma ylitti odotuksemme reilusti. Viikonlopun aikana näytimme 13 tuntia suoraa lähetystä lajeista, jotka usein ovat jääneet suurempien lajien pimentoon. Parhaimmat lähetykset tavoittivat yli 800 000 suomalaista ja keskiarvotkin nousivat usein yli sadantuhannen katsojan. Yleisön kiinnostus kasvoi tapahtuman edetessä.

Taidoka Katja Anoschkin, mikä merkitys lajille oli, että taido osallistui Suomen ensimmäiseen SM-viikkoon?

Tapahtuma oli taidolle historiallinen. Mahdollisesti ensimmäinen ja viimeinen kerta kun saamme näin paljon suoraa TV-lähetysaikaa. Uskon, että laji sai paljon positiivista julkisuutta, onhan kyseessä kuitenkin näyttävä ja vauhdikas laji. Dantai jissen toimii erityisen hyvin mielenkiintoisena  sarjana ja finaalit sopivan mittaisena lajin päätapahtumana.  Oli hyvä päätös olla mukana tapahtumassa vain yhden SM-lajin osalta. Toivon, että seurat pystyvät hyödyntämään lisääntyneen näkyvyyden myös pitkällä tähtäyksellä. Ainakin lajin nimi on nyt monelle huomattavasti tutumpi kuin aikaisemmin ja erikoisuudellaan ehkä jäi myös mieleen.

SONY DSC
Kuva: Olavi Kurttio

Mikko Suhonen, pääsit seuraamaan aitiopaikalta YLE:n toimintaa eli itse selostamosta, kerro vähän fiiliksiä muutaman viikon takaisesta kokemuksesta.

Tapahtumana SM-Viikko oli mahtava ja puolustaa jatkossa ehdottomasti paikkaansa pienlajiliittojen suurtapahtumana. Tapahtuma oli hyvin organisoitu ja YLE:n läsnäolo toi mukaan aivan erityisen tunteen siitä, että ollaan osana jotakin suurta. Näkyvyys on äärinmäisen tärkeä ja paikoin jopa välttämätön pienlajikentälle. YLE teki tietyllä tapaa vuoden kulttuuriteon lähtiessään mukaan tähän projektiin. Merkitys taidon kannalta on kokoluokassaan mittava. Meille on todella harvinaista herkkua olla mukana tämän kokoluokan tv-tuotannoissa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Martti Rahkila, mitä ajatuksia tapahtuma sinussa herätti ja mitä vaikutuksia näet, että televisioinnilla on?

Uskon, että myös suuri yleisö ja TV-väki huomasivat, miten hyvin taido sopii televisioitavaksi ja jatkoa tulee. Tämä on pienelle lajille tärkeä asia. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että televisointi asettaa taidolle myös haasteita. Esimerkiksi kilpailujen järjestämistä ja kilpailusääntöjä on tarkasteltava myös medianäkyvyyden kannalta kuten nytkin oli tehty. Ihan erityisesti tämä kohdistuu kansainvälisiin tapahtumiin kuten tuleviin EM-kisoihin 2019. Myös seurojen on mietittävä omaa toimintaansa, jotta osataan tarjota laadukasta ja hyvää harjoittelua median kautta syntyneiden positiivisten odotusten katteeksi.

Martti Rahkila, toimit siis kilpailujen kuuluttajana paikan päällä. Kerro vähän mitä haasteita Live-lähetys tuotti kuuluttajalle?

Kuuluttajan tehtävähän on pitää sekä kilpailijat että yleisö ajan tasalla siitä mitä tapahtuu eli toimia rajapintana yleisön, kilpailijoiden ja kisaorganisaation välillä. Kuuluttaja sanoittaa kilpailut ja luo tunnelman paikan päällä. Tehtävä ei aina ole ihan helppo, mutta suora lähetys toi tähän haastetta ihan eri tavalla! Ensinnäkin aikataulutus tapahtui suoran lähetyksen ehdoilla, mikä tarkoitti stiä, että Ylen paikan päällä istunutta liveohjaajaa piti seurata herkeämättä. Toiseksi paikan päällä ei ollut mitään tietoa siitä, kuinka paljon kuuluttajan äänestä kuuluu itse lähetykseen. Tämä oli meikäläiselle erityisen haastavaa, koska yleensä kuuluttajana lähtee läppä lentämään kisafiiliksen myötä. Nyt piti kuitenkin muistaa pysytellä asialinjalla ja kieli keskellä suuta siltä varalta kuulutukset valuvat mukaan itse lähetykseen.

Kaikesta tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, suora lähetys oli myös oman kuuluttaja- ja kisajärjestäjähistorian hienoin kokemus! Suoran lähetyksen tekoon osallistuneiden ammattilaisten työtä ja taitoa ei voinut muuta kuin ihailla. Toisaalta myös taidoyhteisö laittoi peliin parastaan sekä kisajärjestäjinä että erityisesti kilpailijoina: huikeita joukkueita ja vieläkin huikeampia suorituksia! Nähdä nämä yhdessä siitä aivan tatamien vierestä tuottivat elämyspaketin joka ei todellakaan heti unohdu: jännitystä, liikutusta, riemua ja ylpeyttä!

SONY DSC
Martti Rahkila työssään. Kuva: Olavi Kurttio

Katja, miten kuvailisit kilpailuja kilpailijan näkemyksestä ja mitä mietit tapahtumaa varten hieman muokatuista kilpailusäännöistä?

Kilpailijan näkökulmasta kilpailut sujuivat hyvin, vaikka uusia elementtejä oli paljon.  Oli hienoa, että naisten ja miesten ottelut käytiin vuorotellen, jolloin yleisö pystyi seuraamaan molempien otteluiden etenemistä. Toisaalta urheilijoiden näkökulmasta yhdellä ottelualueella kilpaileminen toi todella pitkiä taukoja otteluiden väliin. Nyt joukkueottelut kestivät kokonaisuudessaan lähes 4 tuntia.

Tämä oli itselleni kisakauden avaava tapahtuma, joten ylimääräistä jännitystä oli siitäkin syystä ilmassa. Olen EM-kilpailuiden jälkeen erityisesti treenannut uusia tekniikoita ja tilanteita, joten otteleminen täydellä teholla, taktiikka ja kilpailusuoritusten harjoittelu on vielä ollut vähäistä. Edellisen viikonlopun valmennusleiri  toimi kuitenkin hyvänä valmistautumisena varsinaiseen kisaan.

Naiset ottelivat myös kahden minuutin otteluajalla, mikä itselleni oli erittäin positiivinen yllätys.  Kahteen minuuttiin mahtuu huomattavasti enemmän tilanteita ja siten myös mahdollisuuksia molemmille kilpailijoille. Puolitoista minuuttia on yleensä todella lyhyt aika taktisille ja muutoksille ottelun aikana.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mitkä olivat kuuluttajan jälkitunnelmat, kun kisat olivat ohi?

Kun suora lähetys ja kisat olivat ohi, oli edessä kaikkein paras osuus nimittäin lähetyksen katsominen Yle Areenasta kilpailujen jälkeen! Sydän pampattaen ja tippa linssissä kuuntelin Suhosen Mikon hienoa kommentointia ja katsoin jäätävän upeita hidastuksia ja lähikuvia. Tokihan olin aina tiennyt että taido on näyttävä laji, mutta nyt vasta tajusi, kuinka upeaa se todella voikaan olla.

Entä Katja, millä fiiliksillä eteenpäin?

Toivon, että yhteiset kilpailut muodostuvat urheilukarnevaaliksi, jossa kohdataan muiden lajien urheilijoita ja opitaan arvostamaan toistemme osaamista. Yhteisen kulttuurin rakentaminen vie kuitenkin aikaa ja vasta useamman kerran järjestetty tapahtuma näyttää ollaanko tässä tavoitteessa onnistuttu.

Kuvat: Olavi Kurttio ja Mikko Suhonen
Lisäksi kuvituksena on käytetty kuvankaappauksia YLE2:n TV-taltioinnista ja taustatietona SM-viikon lehdistötiedotetta.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s