”Liikun, olen siis olemassa”

Seiken Shukuminea kutsutaan taidomaailmassa termillä saiko-shihan, jonka vapaa suomennos on ”suurmestari”. Artikkelissani otan kuitenkin vapauden kutsua häntä Seiken Shukumineksi tai yksinkertaisesti vain Shukumineksi.

Shukumine tunnettiin ”karatenerona”: monet ovat saaneet todistaa hänen suunnatonta taitavuuttaan. Teknisen pätevyyden ja fyysisen voiman tasolla lienee hän parhaiten tunnettu jäntevyydestään ja kimmoisuudestaan: korkeita pomppuja hän treenasi jo lapsuudessaan Okinawalla. Shukuminen lapsuutta käsittelevässä kirjassa Kempo Shukyua kerrotaan, kuinka hänen ensimmäinen opettajansa Anko Sadoyama harjoitti 8-vuotiasta oppilastaan. Shukuminen joutui hyppäämään päivittäin nopeakasvuisen kiinanruusupensaan yli. Pensas oli aluksi vain 25 senttimetrin korkuinen, mutta kasvoi sentin päivävauhtia, samaan tahtiin Shukuminen kimmoisuuden kanssa: harjoituksen tulokset olivat välittömät. Japanilaisen taidolehti Taido Shinpon artikkelissa (numero 42, 1972) kerrotaan, kuinka Shukumine vieraili Sadoyaman luona sairaalassa tämän ollessa 83-vuotias. Artikkelin mukaan mestari koki kimmoisuutensa ja jäntevyytensä perustuvan Sadoyaman harjoituksiin.

saiko-shihan

Haluan myös mainita jokin vuosi sitten käymäni keskustelun Asahi Motritan kanssa. Morita on tunnettu japanilainen taidomestari, joka voitti hokein ensimmäisissä ja toisissa Japanin mestaruuskilpailuissa vuosina 1967 ja 1968: Shukuminella oli tapana kutsua häntä ”mieheksi, joka syntyi budoa varten”. Keskustelussamme Morita kertoi Shukuminen hyppypotkujen olleen erittäin näyttäviä, ja hänen pystyneen kimmoisuutensa ansiosta tekemään useamman potkun ilmassa ollessaan. Toinen ”silminnäkijä” Kazuhiko Ikeuchi, 8 dan. on kertonut tapauksesta, kun 45-vuotias Shukumine kerran spontaanisti ohjasi muutamaa taidokaa. Kyse oli siitä, kuinka kokovoltti taaksepäin tulisi tehdä. ”Näin”, sanoi Shukuminen heittäen voltin kravatti ja pikkutakki hulmuten, aivan kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia. Tapauksen täytyi tehdä syvä vaikutus Ikeuchiin, koska hän kertoi siitä vielä niin monta vuotta myöhemmin.

Shukuminen seuraava opettaja oli Soko Kishimoto, jonka alaisena hän aloitti perinteisen Okinawan karaten opiskelun vuonna 1937 ollessaan 12-vuotias. Ei ole epäilystäkään, etteikö Kishimoto olisi vaikuttanut Shukumineen eniten. Hänen opetusmetodinsa oli ichigiichiji: yksi tekniikka, yksi asia. Tämä tarkoittaa yhden itselle sopivan tekniikan valitsemista ha sitten sen täydellistä opettelemista. Harjoittelulle oli tyypillistä jokaisen asian harjoittelu antaumuksella: Shukumine ei saanut siirtyä seuraavaan, ennen kuin Kishimoto oli ehdottoman tyytyväinen. Laatu korvasi siis määrän. Tästä johtuen Shukumine opiskeli vain kolmea kataa, jotka olivat naifanchi, kushanku (koshookun) ja bassai. Koska naifanchi oli tärkeä kata, opiskeltiin sitä kaksi vuotta: Shukumine harjoitteli sitä riisipellolla veden ulottuessa polviin.

Tätä seuraava kausi Shukuminen elämässä on erittäin mielenkiintoinen, ja siitä riittäisi ainesta useampaankin budoartikkeliin. shukumine1Hyppään kuitenkin ajassa eteenpäin aina vuoteen 1954. Tällöi Shukumine esiintyi Japanin televisiossa murskaten 35 kattotiiltä yhdellä iskulla. Tunetun vapaapainija Ridoosanin kerrotaan aiemmin lähestyneen Shukuminea: ”Pystyn murskaamaan kädellä 17 tai 18 kattotiiltä, entäs sinä?” ”Kyllä kai sellaiset 35 olisi mahdollista”, vastasi Shukumine ja osoitti sittemmin, ettei kyseessä ollut pelkkä sanahelinä. Samassa tilaisuudessa hän esitti lisäksi kosookundai-katan. Kattotiilten murskauksesta löytyy kuva kuukausittaisesta karatejulkaisusta Gekkan karate Do (vol. 309, syyskuu 1998).

Shukumine on luonnollisesti tunnettu myös luomastaan uudesta budosta. Hän jätti karaten vuonna 1965 ja keskittyi tämän jälkeen taidoon. Lajin parissa Shukuminen auktoriteetti on itsestäänselvyys. Kun Alvar Hugosson (Japanissa asuva taido-opettaja), Kzuhiko Ikeuchi sekä minä vuonna 1999 tapasimme Tomomi Aokin, 7.dan (myöhemmin kembukai-karaten kehittäjä), totesi hän Shukumineen viitaten: ”Hän on nero”. Sekä taido- että genseiryupiireissä tiedostetaan, että Seiken Shukumine oli äärettömän taitava mestari. Hänessä on kuitenkin myös toinen, ainakin Japanin ulkopuolella vähemmän tunnettu puoli. Shukumine oli nimittäin kiinnostunut filosofiasta, mistä haluankin kertoa selventävän alustuksen jälkeen.

Asuin Japanissa kahdeksan vuoden ajan (1992-2000), jolloin minulla oli useampi mahdollisuus tavata saiko-shihan leireillä ja kilpailuissa. Kerron aluksi hänen kanssaan käymästäni keskustelusta, jolla on ollut minuun taidokana syvä vaikutus. Shukumine tuli toukokuussa 1995 pienelle tokiolaiselle dojolle, jossa tapasin harjoitella. YsTäväni Naoto Shonji oli pyytänyt häntä salille opettamaan, ja vastaus oli myönteinen. Olin yllättynyt, että Shukuminella oli aikaa vierailla pienessä seurassamme, sillä tiesin hänen olevan kiireinen kaikkine matkoineen ympäri Japania kilpailuissa, leireillä ja vyökokeissa. Minua ihmetytti myös hänen kykynsä ylläpitää niin hektistä työtahtia 70-vuotiaana. Shukumine lupasi kuitenkin tulla: matkustimme Naoto Shojin kanssa häntä vastaan Ikebukuron juna-asemalle Tokion keskustaan ja sitten yhdessä takaisin dojollemme. Salivalmistelut olivat kuitenkin vasta puolitiessään. Naoto ehdotti, että odottaisin Shukuminen kanssa läheisessä ravintolassa, kunnes kaikki olisi valmista. Olen erittäin kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Istuimme Shukuminen kanssa juttelemassa tunnin verran. En koskaan olisi osannut odottaa, että moista suurta mestaria kiinnostaisi keskustella taidosta minun kanssani, olinhan häneen verrattuna pelkkä noviisi. Ilokseni hän kuitenkin puhui taidosta suurella antaumuksella, ja tunnin aikana opin paljon.

Keskustelun aikana käsittelimme kolmea aihetta. Erittäin tärkeä osa taidoa on unsokun käyttö eli lajin liikkuminen. Keskustelussa kuulin ensimmäistä kertaa ilmaisun Taidoo wa unsoku ni hajimatte, unsoku ni owaru: taido alkaa ja loppuu unsokuun. Silloin en vielä ollut lukenut Taido Gaironia, mutta jälkikäteen lienee paikallaan huomauttaa ilmaisun löytyvän myös sieltä.

Toinen keskustelun aihe oli myös kiinnostava. Shukumine käytti sitaattia, jonka vasta myöhemmin olen ymmärtänyt kuuluneen filosofi Hegelille. Saiko-shihan sanoi sen japaniksi, enkä ole löytänyt ruotsinkielistä käännöstä, mutta englanniksi se kuuluu: The owl of Minerva spreads its wings only with the fall of the dusk. Pöllöhän (owl) symboloi viisautta. Shukumine tarkoitti, että nuorella henkilöllä on kyky suorittaa hyviä liikkeitä, muttei tietoa tai kokemusta siitä, kuinka nämä liikkeet tulisi parhaiten tehdä. Vanhemmalla (kokeneemmalla) harjoittelijalla asia on taas päinvastoin: tietoa ja kokemusta siitä, kuinka liike tulisi tehdä löytyy, muttei enää kykyä sen toteuttamiseen. Vanhoilla päivillään Shukumine kertoi tietävänsä, kuinka asiat tulisi tehdä, muttei kokenut enää pystyvänsä toteuttaa niitä itse. Olen ajatellut asiaa paljon: pidän sitä tärkeänä, koska se valaisee vanhempien ja kokeneiden opettajien tärkeyttä. Vaikka pitkään harjoitellut ja iäkäs taidoka ei enää pystykään suorittamaan lajin vaikeita tekniikoita, on hän kuitenkin äärettömän tärkeä opettaja nuoremmille, jotka tarvitsevat kokeneen hyviä neuvoja.

Kolmannen ja mielestäni tärkeimmän keskustelunaiheen sääsin tietoisesti viimeiseksi. Asia koskee jälleen Shukuminen kiinnostusta filosofiaan. Hän puhui kanssani filosofi Descartesista, joka on tunnettu sanomastaan ”Ajattelen, olen siis olemassa”. Shukuminella oli oma vastaava sanonta, jonka hän kertoi minulle: ”Liikun, olen siis olemassa”. Erityisesti viime aikoina olen ajatellut tätä paljon. Olen muutaman viime vuoden aikana lukenut ahkerasti kahta Shukuminen kirjoittamaa kirjaa: Shinkaratedokyoohania (1964), joka on suvereeni kirja genseiryu-karatesta sekä Taido Gaironia (1988). Kuten mainitsin, voi jälkimmäisestä todella löytää ilmaisun ”Taido alkaa ja loppuu unsokuun”. Kiehtovaa on kuitenkin, että ”Liikun, olen siis olemassa” löytyy sieltä myös. Käydessäni läpi vanhoja taidomuistiinpanojani Japanin ajoilta, huomasin kirjoittaneeni Shukuminen eräässä seminaarissa painottaneen kirjansa kahdeksannen luvun tärkeyttä. Katsoessani lukua löysin kyseisen ilmaisun. Shukumine mainitsee myös Descartesin kuuluisat sanat (Ajattelen, olen siis olemassa) eikä hän tunnu tarkoittavan filosofin olleen väärässä, mikäli olen tulkinnut oikein. Mestari mainitsee kuitenkin myös oman sanontansa.

Taido Gaironia tarkkan lukemalla voidaan huomata Shukuminen olleen kiinnostunut sekä itämaisesta ajattelusta että länsimaisesta filosofiasta ja tieteestä. Itämaista filosofiaa löytyy Gaironista runsaasti, kuten käsitteet ki ja keiraku. Kirjasta löytyy myös suuria länsimaisia filosofeja, kuten Descartes, Palton ja Aristoteles. Sekoitus itämaista ja länsimaista ajattelua on mielestäni hyvin kiinnostava ja uskonkin sen olevan tunnusomainen juuri Shukumiselle.

Shukuminen näkemys mielen ja vartalon suhteesta on saanut vaikutteita itämaisesta ajattelutavasta, ja juuri sitä pidän itse hänen näkemyksessään tärkeämpänä. Uskoisin Shukuminen kirjassaan tarkoittavan fyysisen harjoittelun olevan hyväksi sekä vartalolle, että mielelle. Näiden kahden välillä on olemassa yhteys: halutessa kehittää luonteen hyvyyttä ovat sekä fyysinen että älyllinen harjoittelu tarpeen, eikä toinen saa sulkea toista pois. Ajattelukyky on riippuvainen vartalosta ja päinvastoin. Kehoa ei saa sivuuttaa keskittymällä pelkästään älyllisiin harjoitteisiin, muttei ole myöskään suotavaa keskittyä pelkästään fyysiseen harjoitteluun. Löydän tukea tälle Shukuminen tulkinnalle Taido Gaironista, varsinkin kahdelta viimeiseltä sivulta.

seiken shukumineTaidomaailmaa kohtasi suuri suru Seiken Shukuminen menehtyessä marraskuussa 2001. Itse muistan hänet erittäin innostuneena ja karismaattisena mestarina. Hänen saapuessaan paikalle, kuten esimerkiksi kilpailuihin, suoristi jokainen paikallaolija heti ryhtinsä. Kyseessä ei ollut mikään keinotekoinen kunnioittaminen, vaan tuntui äärimmäisen luonnolliselta kunnioittaa lajin kehittäjää. Hän oli erikoinen ihminen ja legenda jo eläessään. Samalla kuitenkin koin hänen kanssaan juttelemisen helpoksi. Paneutumalla taidoon ja sen ajattelutapaan voimme mielestäni jatkossakin pyrkiä tulkitsemaan Seiken Shukuminen ajatuksia lajista. Voimme keskustella kokeneiden mestareiden kanssa, jotka tunsivat Shukuminen hyvin ja oppia lisää. Lisäksi Taido Gaironissa on edelleen paljon tulkinnaltaan toistaiseksi epäselviä asioita, joten opimme lisää Shukuminen ajattelutavasta sitä mukaa, kun ymmärrämme hänen teostaan paremmin. Uskoisin Shukuminen ilahtuvan suuresti siitä, että jatkamme hänen oppiensa ja ajatuksiensa tulkitsemista.

Artikkeli on kirjoitettu saiko shihan Seiken Shukuminen muistoksi (1925-2001)

Teksti: Lars Larm
Käännös: Tuomas Katajarinne
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin ruotsalaisessa kamppailulehti Fighterissa 8/2003 ja Kamae-lehdessä 4/2004

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s