Junioriohjaajaseminaari antoi ajattelemista, leikitti ja liikutti

Tänä vuonna Junioriohjaajaseminaariin osallistui lasten ja nuorten harjoittelua ohjaavia tai siitä kiinnostuneita kamppailijoita kaikkiaan kahdeksasta eri lajista, olipa mukana pari taidokaakin, ja osallistujia oli yli 50. Junioriohjaajaseminaarin järjestäjinä olivat Suomen Taido, Suomen Taekwondoliitto ry ja Suomen Nyrkkeilyliitto ry. Lisäksi Kamppailija ei kiusaa-projektin työntekijä Tuomas Vaskisalmi esitteli projektia. Päivä alkoi aamukahveilla ja verstaissovittelufoorumissa työskentelevän Maija Gellinin esityksellä ja pienillä tehtävillä, joissa pohdittiin hyvän ryhmähengen luomista ja ylläpitämistä sekä konfliktitilanteita ja ratkaisuja niihin. Lounaaseen mennessä kamppailijat olivat saaneet paljon mietittävää ja vietävää kotisalille.

WP_20150117_008
Seminaariosallistujat kuuntelevat, mitä on tulossa.

Jatka lukemista Junioriohjaajaseminaari antoi ajattelemista, leikitti ja liikutti

Mitä musta vyö merkitsee?

”Saavuttaminen on uhrauksista tehty, menetykset ovat valaistumista.”

Artikkeli on kunnianarvoisan Kensho Furuyan kirjoittama What Does a Black Belt Really Mean? Teksti löytyy mm. internetistä englanniksi ja on ilmestynyt Budokassa suomennettuna versiona vuonna 1997 (Budoka 3/97).

Yleisimmin esitetty kysymys itämaisissa kamppailulajeissa lienee: ”Kuinka kauan minun pitää harjoitella ennen kuin saan mustan vyön?” En tiedä, miten tähän kysymykseen vastataan muissa kouluissa, mutta ainakin omat oppilaani varovat kyselemästä tätä kysymystä, koska he tietävät, että he samalla astuisivat pitkän askeleen taaksepäin harjoittelussaan. Olenkin varoittanut kysymästä ”sitä” kysymystä, sillä he eivät tulisi pitämään vastauksesta. Jatka lukemista Mitä musta vyö merkitsee?

Quantifying Taido: the Force Meter

History

The project initiated in 2011, when we started developing prototypes for a device that could quantify the power of a punch or a kick.  We were curious to answer the question: how do you monitor improvement? How can we measure the force of a punch or a kick, and can we do it in such a way that it not only monitors improvement, but also shows the added value of using the 5 movements of Taido? Jatka lukemista Quantifying Taido: the Force Meter

”Tenkai ansaitsisi nousta nykyistä arvostetumpaan asemaan suomalaisessa taidossa.”

Tammikuun alussa Helsingissä järjestetty tenkai-teemaleiri vastasi varmasti monien taidokoiden toiveisiin. Tenkain harjoittelun rutiini ja perinne on ohut monissa seuroissa. Siinä missä hokeita ja jisseniä harjoitellaan taidouran alkuajoista asti, tenkaita moni taidoka ei tee koskaan. Useat saavat ensikosketuksen lajiin harjoitellessaan kisoja varten. Näin minullekin kävi: tein tenkaita ensimmäisen kerran ruskeavöisenä päivää ennen kisoja, joihin minut oli pyydetty sairastunutta tuuraamaan. Jatka lukemista ”Tenkai ansaitsisi nousta nykyistä arvostetumpaan asemaan suomalaisessa taidossa.”