Mitä musta vyö merkitsee?

”Saavuttaminen on uhrauksista tehty, menetykset ovat valaistumista.”

Artikkeli on kunnianarvoisan Kensho Furuyan kirjoittama What Does a Black Belt Really Mean? Teksti löytyy mm. internetistä englanniksi ja on ilmestynyt Budokassa suomennettuna versiona vuonna 1997 (Budoka 3/97).

Yleisimmin esitetty kysymys itämaisissa kamppailulajeissa lienee: ”Kuinka kauan minun pitää harjoitella ennen kuin saan mustan vyön?” En tiedä, miten tähän kysymykseen vastataan muissa kouluissa, mutta ainakin omat oppilaani varovat kyselemästä tätä kysymystä, koska he tietävät, että he samalla astuisivat pitkän askeleen taaksepäin harjoittelussaan. Olenkin varoittanut kysymästä ”sitä” kysymystä, sillä he eivät tulisi pitämään vastauksesta.

Useimmat oppilaani varmaan ilahtuisivat jos sanoisin, että mustan vyön saavuttaminen vie vain pari vuotta. Mutta se ei olisi totta. Ja vaikka kaikki eivät tästä artikkelistani ilostuisikaan, mielestäni on erittäin tärkeää kertoa, mitä musta vyö oikeastaan on ja oikaista muutama yleinen väärinkäsitys.

Miten saavutat mustan vyön? Löydät sen ensin hyvin organisoidun taistelutaitojen koulun, pätevän opettajan ja alat harjoitella. Harjoitella kovaa. Ja ehkä eräänä päivänä, ties miten monen vuoden jälkeen, saavutat mustan vyön arvon. Polku on pitkä ja mutkainen, mutta se kannattaa taivaltaa. Todennäköisesti saavutat mustan vyösi vasta kun ymmärrät, että vyö itsessään ei ole niin tärkeää kuin harjoitteleminen. Ja harjoittelu jatkuu kuolemaan saakka, sillä harjoitteletpa kuinka kauan tai antaumuksella tahansa, et koskaan yllä täydellisyyteen.

Jos olet mielestäsi jo ”mustan vyön arvoinen”, olet vielä kovin kaukana tavoitteestasi. Harjoittele kovaa, ole nöyrä, älä esitä opettajalle tai harjoittelukumppaneillesi ”ylivertaisia” taitojasi, älä valita pikkuasioista ja tee aina parhaasi kaikessa elämässäsi. Sitä merkitsee musta vyö. Ylimielisyys, kilpailuhenkisyys, näyttämishalut, epäkunnioittava asenne ja valikoivuus (kaikki tehtävät eivät vain yksinkertaisesti sovi arvolleni) kuvaavat oppilasta, joka ei koskaan saavuta mustan vyön vaatimaa tasoa. Musta vyö on loppunen lopuksi vain puuvillakankainen suikale, joka pitää takkia kiinni. Kuvainnollisesti aito musta vyö on valkoinen aloittelijan vyö, jonka vuodatettu hiki ja veri on värjännyt lopulta mustaksi.

Ensimmäisen asteen mustaa vyötä kutsutaan Japanissa nimellä shodan, ”ensimmäinen aste”. Kirjainmerkki sho(”ensimmäinen”) koostuu kahdesta osasta, jotka ovat ”veitsi” ja ”vaate”. Eli vaatteen tekemiseksi on ensin leikattava kanskaasta oikean muotoinen pala ennen neulan ja langan käyttöönottoa. Leikattu kankaanpala määrää lopullisen vaatteen mallin, tyylin ja ulkoasun. Huonolla leikkauksella tuloksena on huonosti istuva vaate. Samoin kamppailulajeissa harjoitteluvaihe on tärkeä, sillä se määrää, millainen mustan vyön haltija harrastajasta lopulta tulee.

Oman kokemukseni mukaan harjoittelijat, jotka näkevät tien päässä vain maagisen mustan vyön, menettävät innostuksensa huomatessaan, että tehtävä ei olekaan helppo, nopea ja mutkaton. Sen sijaan harrastajat, jotka tulevat salille harjoitellakseen lajia ilman sen kummempia motiiveja, menestyvät paremmin. Heille vyö on sivuseikka, eikä heillä ole epärealistisia toiveita.

On olemassa kuuluisa kertomus Yagyu Matajurosta, tunnetun miekkasuvun pojasta, joka eli 1600-luvun feodaali-Japanissa. Matajuro lähetettiin pois kotoa lahjattomuutensa ja laisjuutensa takia, ja niinpä hän hakeutui miekkamestari Tsukahara Bokudenin puheille, toiveenaan tulla mestariksi ja saavuttaa takaisin perheen häneltä anastama asema. Keskustelussa Matajuro kysyi Tsukahara Bokudenilta: ”Kauanko menee, että tulen mestariksi?” Bokuden vastasi: ”Ehkä noin viisi vuotta jos harjoittelet ahkerasti.” Matajuro jatkoi: ”Entä jos harjoittelen kaksi kertaa niin ahkerasti?” ”Siinä tapauksessa kymmenen vuotta”, vastasi Bokuden.

Keskitä siis kaikki energiasi harjoittelemiseen, älä vyöarvojen saavuttamiseen. Ajatusleikki: ”kunhan nyt harjoittelen kovaa, saavutan pian mustan vyön”, on turhanpäiväinen ja saattaa johtaa lopulta pahaan pettymykseen. Voisitko siis unohtaa vyöt ja tunnustaa, ettet ehkä koskaan saavuta mustan vyön tasoa? Vai jääkö ajatus väkisinkin kummittelemaan mieleesi?

Moni ei tule ajatelleeksi, että vaikka harrastaja osaisikin ulkoa joka ikisen danilta vyökokeissa vaadittavan tekniikan ja liikesarjat ja vaikka hän harjoittelisi säännöllisesti, ei hän välttämättä siltikään ole mustan vyön arvoinen. Aidon mustan vyön tasoa ei voi mitata sentein, sekunnein, kiloin tai ipponein. Se on harrastajan persoonassa tai sitten ei; siinä miten hän käyttäytyy dojolla ja sen ulkopuolella, miten hän suhtautuu muihin harjoittelijoihin, hänen elämänarvoissaan, kyvyssään selvitä vastoinkäymisistä ja jatkaa harjoittelua esteistä huolimatta. Kaikki tämä on tärkeää. Mustan vyön saavuttanut on roolimalli muille harjoittelijoille ja etenkin nuorille. Vastuu on paljon suurempi kuin tavanomaisella harrastajalla.

Menestyksekäs harjoittelu edellyttää, että arvioimme tekemisiämme realistisesti. Usein emme kuitenkaan pysty tähän etäisyyden ottooon vaan tarkastelemme realististen tavoitteiden sijaan haaveita ja unelmia. Harjoitteletko itämaista taistelutaitoa kehittääksesi itseäsi ja elämääsi vai vilkkuvatko mielessä rosvo ja poliisi – elokuvat? Etsitkö valaistumista vai matkitko vain toimintaelokuvien sankareita? Joitakuita tämä saattaa naurattaa, mutta yllättävän moni aloittelija ilmoittaamotiivikseen halun tulla samanlaiseksi kuin Chuck Norris tai Steven Seagal. Nuo miehet ovat tehneet työtä tullakseen siksi, mitä ovat, ja samoin tulee jokaisen meistä tehdä. Meillä jokaisella on omat sankarimme, roolimallimme ja unelmamme, mutta haaveet on kyettävä erottamaan todellisuudesta, mikäli haluamme harjoitella menestyksekkäästi ja mielekkäästi.

Viimekädessä itämaiset taistelutaidot liittyvät elämään ja kuolemaan. Ei ole kyse vain siitä, kuinka suojelemme omaa henkeämme uhkaavassa tilanteessa vaan myös siitä, kuinka suojelemme muita ja heidän elämäänsä. Jokainen meistä voi olla vain oma itsensä ja kehittyä siinä, mitä todella on. Monet elävät vajaasti eivätkä opi koskaan tuntemaan itseään kunnolla. Taistelutaitojen harjoittelija, joka elää elämäänsä sataprosenttisesti voi lähestyä täydellisyyttä. Tämä tulee mustavöiden oivaltaa. Kukaan ei voilla muuta kuin on, ja jokaisen tulee kehittyä omassa olemisessaan. Tässä on taistelutaitojen harjoittelun ydin.

Ajattele pikemmin menettämistä kuin saavuttamista. Zen-mestari Sawaki Kodo lausui usein: ”Saavuttaminen on uhrauksista tehty, menetykset ovat valaistumista”. Kun joku kyselee eroa menneiden aikojen ja nykypäivän harjoittelijoiden välillä, olen tavannut vastata: Aiempien sukupolvien harrastajat kokivat harjoittelun uhrauksena, sillä he jättivät kaiken harjoittelun myötä: perheensä, ammattinsa, työnsä, turvallisuuden tunteen, maineen, rahan. Kaiken epäolennaisen, jotta he kehittyisivät ihmisinä. Nykyään taas ajatellaan: ”Haluan tämän ja tämän ja…” Haluamme harjoitella taistelutaitoja mutta haluamme myös rahaa, kivan auton, arvostetun ammatin, mainetta, komea kännykän ja kaiken sen, mitä muillakin on. Shakyamuni Buddha luopui kuningaskunnastaan, palatsistaan, kauniista vaimostaan – kaikesta – löytääkseen valaistumisen. Boddhidharman ensimmäinen oppilas, jota pidetää Shaolin kungfun perustajana, leikkasi puolestaan pois vasemman kätensä päästäkseen mestarinsa oppilaaksi. Tänä päivänä voimme unohtaa noin dramaattiset teot, mutta meidän on toimittava samassa hengessä kuin eilispäivän mestarit. Meidänkin on oltava valmiita tarvittaessa tekemään elämässämme uhrauksia harjoittelun eteen.

Kun oppilas ajattelee harjoittelua pikemminkin menetyksenä kuin tapana saavuttaa jotain, hän pääsee askeleen lähemmäksi mestaruuden henkeä ja kiipeää portaan lähemmäksi mustan vyön tasoa. Vasta unohdettuaan epäolennaisen harrastaja voi todella saavuttaa jotakin tärkeätä harjoittelussaan. Ole nöyrä ja lempeä ja aseta muiden etu oman etusi edelle. Taistelutaitojen harjoitteleminen voi olla matka oman itsensä tuntemiseen sen, joka todella olet. Eikä sillä ole mitään tekemistä jonkin housuja kannattavan vyön värisävyn kanssa.
Kuuluisa zenmestari sanoi sen näin: ”Itsenäs opiskeleminen on itsensä unohtamista. Ja itsensä unohtanut ymmärtää kaiken.”

Budokassa ilmestyneen suomennoksen sekä englanninkielisen version pohjalta muokannut Selja Ahava (Kamae 4/2000)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s