Hei Laura ja onnittelut perheen lisäyksestä! Mitä sinulle kuuluu tällä hetkellä?

Kiitos! Minulle ja koko perheelle kuuluu hyvää. Elellään sellaista mukavaa vauvaperheen arkea iloineen ja liian vähine unineen, mutta hyvin menee.

Kertoisitko hieman taustojasi, miten ja missä olet aikanaan päätynyt taidon pariin?

Etsin yliopisto-opinnot aloitettuani kamppailulajia, jonka voisin aloittaa. Olin lapsena harrastanut hetken judoa ja teininä kokeillut kickboxingia. Taidossa kuvaus akrobatialiikkeistä osana lajia kiinnosti erityisesti. Vuonna 2005 opiskeluaikataulut ja alkeiskurssin aikataulu vihdoin natsasi yhteen ja menin treeneihin Yliopiston taidoon ja sille tielle jäin.

Oliko sinulla jo alusta lähtien tavoitteena päätyä harrastajasta MM-urheilijaksi, vai kehittyikö tavoite vasta harrastuksen edetessä?

Harrastin lapsuuteni rytmistä voimistelua ja olin päättänyt, etten enää ikinä ala kilpailemaan. No tämähän muuttui, kun menimme syksyllä 2006 meidän alkeiskurssin porukalla joukkue-SM-kisoihin. Siitä hiljalleen innostuin kisaamisesta enemmän ja varmaan kaikki muuttui, kun sain vihreä vöisenä kutsun valmennusryhmään. Siitä hiljalleen alkoi innostus kasvamaan ja muutaman vuoden jälkeen uskalsin jo haaveilla maajoukkuepaikasta ja siitä vielä muutaman vuoden päästä jopa menestyksestä arvokisoissa.

Huomasin, että nautin suunnattomasti tavoitteellisesta harjoittelusta ja vuosien mittaan uskalsin heittäytyä urheiluun enemmän ja enemmän. En todellakaan ollut heti valmis urheilijana. Vahvuutenani aluksi olikin ehkä ennemmin kova kilpailuvietti, into harjoitella isojakin määriä vaikka yksin sekä periksiantamaton asenne kisatilanteissa.

Olet tehnyt jo tähän mennessä hienon uran taidokana ja voittanut vastustajia menestyksekkäästi. Mitkä kilpailut ovat jääneet eniten mieleesi ja minkä vuoksi?

Kyllä MM-kisat 2017 olivat ihan mieletön huipentuman omalle kisapolulle. Kisoja edelsi todella haastava kausi erilaisten huolien vuoksi ja sitä upeammalta tuntui olla henkisesti ja fyysisesti kovimmassa kunnossa kisoissa. Kisoissakin sain jissenissä ensimmäisillä kierroksilla ensin puujalan ja sitten osuman nenään, enkä antanut niiden vaikuttaa mieleeni tai suorituksiini. Erityisesti puujalka naurattaa näin jälkikäteen, kun jouduin klenkkaamaan aina tatamilta poistuessa. Sen paraneminenkin vei viikkoja. Lisäksi sain mielettömästi tukea joukkueelta ja sain kaivettua jissenin pronssimatsiin pakkovoiton, vaikka ottelu ei ollut kisoissa päätavoitteeni eikä se ollut sujunut kummoisesti myöskään kauden aikana. Päivä oli kokonaisuudessaan hieno ja nautin siitä täysillä, liikutun yhä, kun katselen kuvia niistä kisoista.

Mitkä ovat olleet suurimmat riemunhetket sekä vaikeimmat kolhut harrastajasta urheilijauralle ja huipulle?

Suurimpia riemunhetkiä ovat olleet maajoukkueajat leireineen ja kisoineen. Lisäksi nautin suuresti valmentamisesta ja leirien ohjaamisesta. Kolhuja on tullut sekä fyysisiä että henkisiä ja fyysisitä ehkä 2011 EM-kisoissa ollut anemia, joka selvisi vasta kisojen jälkeen sekä 2014 loppuvuodesta pahasti revennyt nilkan nivelside ovat olleet isoimmat jutut ennen raskautta. Nythän tässä onkin edessä ihan omanlaisensa paluu tatamille. Henkisesti raskasta oli epäonnistuminen MM-kisoissa 2013, vaikka jälkikäteen sekin on asettunut reitiksi, joka pitikin kulkea omalla polulla.

Kaikista parasta on aina kuitenkin olut treenata hyvässä seurassa. Oli etuoikeus saada valmistautua 2017 MM-kisoihin nykyisen seuran Nummelan Kumakain porukan kanssa. Sain sieltä sellaista tukea ja iloa treeniin, joka oli korvaamatonta. Siksi jokainen treenikaveri oli todella merkittävässä roolissa noiden kisojen onnistumisessani.

Sen lisäksi, että olet menestynyt urheilijana, olet toiminut taidossa valmentajana. Mitkä asiat johtivat tähän? Suositteletko valmentamista myös muille taidokoille ja mitä olet itse oppinut valmennuksen yhteydessä?

Oma valmentajani Mikko Mönkkönen kannusti aikanaan minua valmennushommiin. Mikon rohkaisemana menin Urheilijasta valmentajaksi -koulutukseen, joka oli aivan huippu! Olin toiminut valmennushommissa myös voimistelussa, joten ajatus ei olut siksikään vieras. Jos innostuu toisten auttamisesta ja kehittymisestä ja urheilusta yleensä, suosittelen todella lämpimästi jokaiselle innokkaalle valmennushommia. Itse sytyn erityisesti yksilövalmennuksesta, jota saankin tehdä säännöllisen epäsäännöllisesti nykyäänkin.

Valmennuksen kautta joutuu katsomaan harjoittelua ja taidoa monesta näkökulmasta. On myös mietittävä paljon tavoitteita ja reittejä niiden saavuttamiseen. Innostun erityisesti itse huippusuoritusten tekemisestä. Uskon vahvasti, että huipulle vaaditaan eri tavalla luovuutta ja rohkeutta kokeilla laadukkaiden perusasioiden päälle jotain uutta, minkä tutkiminen ei lopu koskaan. On myös todella kiinnostavaa ja palkitsevaa auttaa jota kuta tietyn haasteenkin kanssa ja löytää sen selättämiseen keinot.

Nyt arki on hieman muuttunut, miten tämä on näkynyt taidon osalta? Onko jotain mitä on tähän liittyen tullut yllätyksenä ja mitä vinkkejä voisit antaa muille äidiksi tulleille tai tuleville urheilijoille?

No tatamilla on tullut oltua todella vähän. Osallistuin vyökokeeseen juuri ennen raskauden viimeistä kolmannesta ja sen jälkeen annoinkin itseni ottaa rennommin. Olen nyt ehtinyt lähinnä käymään pienen kipaisun itse ja pienen valmennussession pitämässä. Tavoitteena on aktivoitua treenien ohjaamisessa ja omassakin treenaamisessa, kun kroppa taas palautuu.

Itselläni raskaus ei mahdollistanut aivan niin hyvin liikkumista kuin toivoin. Jo alusta alkaen esim. kävely aiheutti pahoja kramppeja vatsaan, joten haaveilemani pitkät kävelylenkit jäivät haaveeksi. Yllätyin kuitenkin, miten hyvin kroppa sieti taidoa ja voimaharjoittelua, toisaalta niihin kehoni on myös eniten tottunut vuosien aikana. Taido tuntui ja tuntuukin omalle keholle luonnollisesta tavalta liikkua. Ehkä vinkki onkin uskaltaa tehdä oman fiiliksen mukaan asioita.

Nyt käynnissä on palautuminen synnytyksen jälkeen, joka on ollut melko hidasta. Tämä vaatii malttia, jota minulla ei luonnostaan ole ainakaan liikaa. Yritänkin jatkuvasti muistuttaa itseäni, että, jos vauvakin on vasta muutaman kuukauden, ei vielä ehkä tarvitsekaan pystyä kaikkeen mihin ennen. Itselle täytyy antaa aikaa. Jokaisen raskaus ja synnytys on myös erilainen ja siksi jokaisen palautuminenkin on omansa. Muihin vertaaminen on melko turhaa energian tuhlaamista, vaikka sitä tässä luonnostaankin tekee. Someaika lisää tähänkin painetta, kun osa lähtee synnytysosastolta vanhoissa mitoissaan ja me toiset taas saamme kantaa raskauden tuomisia pidempään ja toipua hitaammassa tahdissa.

Yritän toteuttaa armollisuutta itseäni kohtaan, vaikka se onkin vaikeaa! Olenkin panostanut palautumiseeni siten, että olen käynyt äitiysfysioterapiassa sekä raskauden aikana että nyt synnytyksen jälkeen ja sitä voin suositella kaikille lämpimästi!

Onko vielä uusia tulevaisuuden suunnitelmia taidoon liittyen, näemmekö vielä kisatatameilla sinua?

Kisatatameilla minua näkyy ainakin tuomarina ja valmentajana. Kisaaminen voisi olla mahdollista joukkuelajeissa, yksilökisoihin en välttämättä enää jaksa motivoitua. Toisaalta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Eihän minun pitänyt alunperinkään kilpailla taidossa…

Mitä terveisiä haluaisit lähettää muille taidokoille, niin harrastajille kuin urheilijoille?

Nauttikaa, kun voi taas käydä treeneissä! Asettakaa itsellenne kunnianhimoisia tavoitteita ja unelmoikaa. Oli kyse sitten kisoista, vyökokeista tai vaikka jonkin tekniikan opettelusta. Unelmat ja tavoitteet auttaa innostumaan harjoittelusta ja kehittymään.

Käykää leireillä ja kokeilkaa rohkeasti kisaamista. Leireillä on aina kivaa, koskaan en ole katunut leirille tai koulutukseen menemistä. Kisoissa on myös superkivaa, kun jännityksestä ja omista suorituksista selviää. Kisoissa on mahtava yhteishenki ja pääsee ylittämään itseään. Ja tärkeintähän ehkä kaikissa tapahtumissa on hyvät eväät!

Oikein aurinkoista kevättä ja nähdään tatamilla!

Terkuin, Laura

Artikkelikuva @tomikajasviita.kuvat