Avainsana-arkisto: Päävalmentaja

Yli sata suomalaista taidokaa matkaa heinäkuussa Japanin MM-tapahtumaan

Heinäkuun lämpötilat Yamanashin prefektuurissa Kofun kaupungissa pyörivät 25-30°C tietämillä, luvassa on siis sangen hikiset kelit yli sadalle suomalaiselle, ketkä lähtevät tapahtumaan kilpailijoina, tuomareina, kannustajina ja tukijoukkoina. Yamanashin alue tunnetaan Japanin suurimpana viinialueena unohtamatta horisontissa siintävää Fuji-vuorta. Japanissa eletään niin sanotusti meidän aikaamme edellä, sillä kello on siellä kuusi tuntia edellä Suomen aikaa. Näin ollen MM-mittelöt käydään Suomen aikaan sunnuntaina 30.7. aamuyöstä.

MM-tapahtuma koostuu eri osa-alueista kuten seminaareista, mustien vöiden vyökokeista, tuomarikoulutuksesta, avoimista ystävyyskilpailuista sekä varsinaisista yksilö- ja joukkuelajien MM-kilpailuista.

Suomea MM-tatameilla edustaa seuraava kokoonpano:

maajoukkue2017

Miehet (7):
Jere Anttalainen, Kuopion Taidoseura ry
Antti Peltonen, Järvenpään Taidoseura ry
Jasser Anoschkin, Yliopiston Taido ry
Jussi Loponen, Kouvolan Taido ry
Mikael Palmen, Nummelan Kumakai ry
Jukka Solehmainen, Yliopiston Taido ry
Tero Niskanen, Porvoon Taido ry

Naiset (10):
Essi Pelttari, Sandokai ry (Kerava)
Katja Anoschkin, Yliopiston Taido ry
Laura Pellikka, Nummelan Kumakai ry
Mimmi Turpeinen, Jigotai ry (Jyväskylä)
Suvi Nissinen, Järvenpään Taidoseura ry
Emilia Saarenketo, Jigotai ry (Jyväskylä)
Martta Häkli, Tampereen Taidoseura ry
Katja Mäkinen, Järvenpään Taidoseura ry
Lotta Mönkkönen, Yliopiston Taido ry
Helmiina Isokangas, Tampereen Taido ry

Valmentajat (3):
Aki Peltola, päävalmentaja
Jani Pylväinen
Antti Korhonen

Tarkoituksena on muodostaa kolme dantai hokei joukkuetta (1 miesten ja 2 naisten), kaksi tenkaita sekä yhdet viiden hengen dantai jissen joukkueet naisten ja miesten sarjoihin. Valmennustiimi päättää valmentautumisen perusteella, mihin lajiin kukin urheilija osallistuu.

Koska matkaan lähtee sangen suuri joukko, niin liiton puolesta matkanjohtajan pestissä ja Japaniin suuntaavien yhteyshenkilönä toimii tapahtumaa ennen ja sen ajan lajipäällikkö Sera Kaukola.

 

 

Kohti Japanin MM-kilpailuja (osa 1)

Taidon henkilökohtaiset ja joukkueiden väliset MM-mitalit ovat jaossa Japanissa heinäkuun lopulla. Keväällä ja kesällä on vielä useat mittelöt, joiden myötä ratkeaa Suomen edustajat neljän vuoden välein järjestettäviin MM-mittelöihin. Suomea tulee edustamaan joukkue, joka on kooltaan 14-20 henkeä. Kamaen toimitus haisteli kilpailukauden puolivälin tuntemuksia. Jatka lukemista Kohti Japanin MM-kilpailuja (osa 1)

Mitä mielessä päävalmentaja Aki Peltola?

EM-kilpailut lähestyvät ja joukkueeseen kuuluu kuusitoista kovaa palaa purtavaksi. Viimeisen Pajulahdessa 24.-26.7. pidetyn maajoukkueleirin jälkeen oli mahdollisuus haastatella muutamaa maajoukkuetaidokaa. Haastatteluja ilmestyy blogiin joka päivä ennen h-hetkeä. Kaikki joukkuelaiset hehkuttivat vuoronperään joukkueen yhteenhitsautumista, hyvää henkeä ja mitalinnälkää. Entä yksilötasolla? Mitä kilpailijoiden ja valmentajan päässä liikkuu juuri nyt, kun kilpailuihin on aikaa enää noin viikko.

Suomen Taidomaajoukkueen päävalmentaja Aki Peltola, sinulla on itselläsikin takana pitkä maajoukkuetaival, mitä taidokan päässä liikkuu, kun viimeistelyleiri ennen arvokisoja on takana?
Yleensä mielentila on luottavainen ja toisaalta myös odottavainen. Viimeisten leirien tarkoituksena on myös kohottaa itseluottamusta ja joukkuehenkeä. Arvokisat ovat aina myös joukkueen kilpailu joten ajatukset tässä vaiheessa ovat vahvasti joukkueen suorituksessa sekä omassa tekemisessä, eikä niinkään siinä mitä muut tekevät.

ryhmäkuva-2Kuinka joukkueen valmistautuminen arvokilpailuihin on sujunut? Mitä on tehty ja mihin on keskitytty?
Valmistautuminen kisoihin on mennyt suunnitelman mukaisesti. Urheilijat ovat pysyneet ehjänä eikä mitään suuria muutoksia ole tarvinnut tehdä. Tämä kertoo hyvästä valmistautumisesta ja hyvästä pohjasta mikä on rakennettu jo aikaisemmin. Urheilijat ovat käyneet läpi kausityyppisen harjoitusjakson taas nyt kevään ja kesän aikana, joissa painopiste on ollut kestävyydessä sekä nopeudessa. Henkilökohtaisella puolella ollaan keskitytty jokaisen omiin vahvuuksiin ja tuotu niitä esille jokaisen omaan suoritukseen.

ryhmäkuva-8

Miten viimeinen leiri sujui, mitä siellä tehtiin ja mihin keskityttiin?
Viimeinen leiri Pajulahdessa sujui suunnitelman mukaan. Leirin tavoitteena oli luoda kisapäivä simulaatio, jossa jokainen urheilija pääsi tekemään EM-kisasuoritukset etukäteen ja urheilijoiden kanssa käytiin läpi mitä kisäpäivänä tehdään ja mitä sielä tulee tapahtumaan. Leirillä tehtiin myös viimeiset kovat harjoitukset. Tästä eteenpäin harjoitukset selvästi kevenevät ja urheilijat keskittyvät palautumiseen sekä nopeuden herättelyyn. Leirillä keskityttiin siis täysin EM-kisapäivään ja joukkueen henki hitsattiin vielä tiiviisti yhteen.

ryhmäkuvaOnko joillakuilla erityistä mitalinälkää tai hampaankolossa jotain saavuttamatonta, jota nyt lähdetään paikkaamaan?
Kyllä tällä hetkellä mitalinnälkä on kaikilla! Jos joku muu kuin suomalainen haluaa kisoista jonkun mitalin saada niin joutuu kyllä taistelemaan kivikkoisen tien läpi. Nälkää on ja tahtoa riittää.

Mitä odotat joukkueeltasi?
Oma suoritus riittää. Jokainen on tehnyt paljon töitä ja motivaatio on hyvä. Muuta ei voi pyytää. Jokainen kun tekee oman suorituksen niin sillä pystymme pitämään Suomen Euroopan johtavana taido-maana.

ryhmäkuva-23(1)Kyseessä on ensimmäinen arvokilpailuihin luotsaamasi maajoukkue? Mitkä ovat omat tuntemuksesi tai millainen taival on ollut itsellesi?

Opettavainen matka on ollut. On ollut myös ilo ja kunnia jakaa omaa osaamista ja kokemusta muille. Monet ovat omaa kokemustaan ja tietoaan minullekkin jakaneet joten tämän ”perinnön” eteenpäin vieminen on suuri kunnia. Myös se kun on nähnyt urheilijoiden kehityskaaren ja nousun omaan huippusuoritukseen on ollut todella palkitsevaa.

Jatka lukemista Mitä mielessä päävalmentaja Aki Peltola?