Asetin omista kokemuksistani käsin kesän harjoittelun keskiöön yhteisön, joukkueen ja tiimin.
– Laura Pellikka, maajoukkuevalmentaja

Alkanut maajoukkuekesä on itselle hieman erilainen kuin ennen. Olen ensimmäistä kertaa (pelkästään) valmentajan roolissa ja sen myötä näkökulma on hieman erilainen. Olen miettinyt paljon sitä mitä haluan ja voin urheilijoille antaa ja mikä tukisi heitä parhaiten. Kaikki ovat osaavia ja kokeneita lajissa, joten vaikka senkin kehityksen tukeminen on tärkeää, asetin omista kokemuksistani käsin kesän harjoittelun keskiöön yhteisön, joukkueen ja tiimin.

Omat parhaat urheilumuistot liittyvät maajoukkueeseen ja siellä harjoitteluun juuri itse joukkueen takia. Päätöskilpailuni Japanissa 2017 huipensivat myös tämän joukkuekokemuksen. Olin kilpaillut useasti aikaisemminkin arvokilpailuissa ja mieleni oli usein keskittynyt omiin suoritukseen ja omiin menestystavoitteisiini. Kesät olivat raskaita, vaikka joukkueen kanssa olikin ihanaa harjoitella ja viettää kesäviikonloppuja Lahdessa. Pohdin pitkään, jatkanko vielä kilpailemista maajoukkuetasolla ja päätin vielä 2017 ottaa haasteen vastaan. Ehdoksi itselleni asetin kuitenkin sen, että kesä ei saanut olla väkinäistä suorituksen hiomista, vaan halusin avata itseni ennen muuta joukkueelle ja yhteishengelle. Tämä nosti omasta mielestäni lopulta myös suoritukseni uudelle tasolle ja pystyin ylittämään itse aivan uudella tavalla.

Itsensä avaaminen joukkueelle ja muille antaminen ei ole tällaiselle introvertille se luontaisin tapa olla osa ryhmää. Tämä lähestymistapa vaatikin paljon voimavaroja, mutta se mitä sain siitä takaisin oli paljon moninkertaisempaa kuin osasin ajatella. Kilpailupäivässä tämä kulminoitui monella tavalla. Selvisin sekavasti koostetusta kilpailupäivästä, koska joukkuetoverit ja valmentajat sanoivat missä pitää olla seuraavaksi, toivat vettä, urheiluteippiä, tuppoja osumaa ottaneeseen nenään, kylmäpusseja jalkaan ja tsemppasivat joka käänteessä. Joukkuesuorituksista jouduimme jättämään yhden pois loukkaantumisen takia ja tämänkin päätöksen minua ajatellen teki joukkuetoveri, kun itse olisin painanut vain menemään tunnelinäköisesti. Kovimmat ja liikuttavimmat hetket olivat henkilökohtaisten lajien finaalit, joissa kroppa oli jo kaukana parhaasta tikistä pahan polviruhjeen ja puujalan takia. Hokeissa oli todella liikuttavaa ja vapauttavaa saada tehdä yhdessä joukkuetoverin kanssa meidän kisaa varten hiotut suoritukset ja iloita toisen voitosta. Ottelussa olin joutunut kauden aikana luopumaan hieman tavoitteistani, enkä oikeastaan odottanut selviäväni edes mitaliotteluihin. Jouduin kasaamaan itseäni pronssiotteluun henkisesti todella paljon, mutta sain taisteltua ehkä urani nihkeimmän voiton joukkueelle puhtaasti joukkueen tuella ja yleisön kannustuksen voimalla.

Haluamme luoda yhdessä jotain suurta, joka muodostuu nimenomaan siitä mitä me annamme toisillemme ja miten olemme toisillemme joukkuetovereita. Siis yhdessä nopeammin, korkeammalle, rohkeammin!

Kaikki tämä muistelu saa edelleen minussa voimakkaan tunnereaktion ja liikutuksen aikaan. Se joukkuehengen voimallisuus kannattelee muistoissa edelleen ja sen halusin tuoda nyt myös valmentajan tähän maajoukkuekesään. Taidossa joukkuehenki on sisäänrakennettuna dantailajien kautta ja niistä sitä on hyvä alkaa rakentamaan. Silti jokaisen yksilön tulee antautua sille joukkueelle ja uskaltaa sekä jaksaa avata itsestään, jotta voi vastaanottaa ja saada sen kaiken voiman, jota tiimi tarjoaa. Hiljattain töissä eräs kouluttaja kertoi, että kilpailla verbin latinankielinen sana competre kääntyisi oikeastaan muotoon tulla yhdessä suuremmaksi tai tulla osaksi jotain, joka luodaan yhdessä. Tämä puhutteli minua ja tässä kiteytyykin maajoukkueen ja arvokilpailujen ydin. Joukkueessa nimenomaan tullaan yhdessä suuremmaksi. Arvokilpailuissa joukkueet yhdessä tulevat edelleen yhdessä suuremmaksi ja koko tapahtuma heijastelee sitä, kuinka hienoa yhdessä tekemistä lajissamme onkaan! Joukkuehenki ja yhteinen tekeminen onkin meidän valmennustiimimme puolelta maajoukkueen keskeinen teema tänä kesänä.

Haluamme luoda yhdessä jotain suurta, joka muodostuu nimenomaan siitä mitä me annamme toisillemme ja miten olemme toisillemme joukkuetovereita. Siis yhdessä nopeammin, korkeammalle, rohkeammin!