Suuren Budoleirin Takana

Järjestyksessään 22. Lasten Suuri Budoleiri starttaa taas kesäkuun alussa. Näiden monien vuosienkaan jälkeen leiri ei kuitenkaan synny tyhjästä! Kurkkaa mitä kerrottavaa Suomen Taidon juniorivastaavalla, Riina Meriläisellä on aiheesta. Ja mikä parasta: vielä ehdit ilmoittautua tai ilmoittaa pikkutaidokasi leirille mukaan! Ilmoittautuminen päättyy 26.5.2019.

Kevään korvalla koivun hiirenkorvien lisäksi aukeaa Suuren Budoleirin ilmoittautuminen. Graafikko on suunnitellut uuden hienon visuaalisen ilmeen sekä julisteen ja eri kamppailulajiliitot yhdessä suunnittelevat leirin ohjelman. Budoleiri on niin monivuotinen perinne, että leirin ohjelma on hioutunut vuosien saatossa oikein mallikkaaksi ja toimivaksi. Riittävästi hommaa, tarpeeksi taukoja, sopivat siirtymäajat paikasta toiseen. Eli tänä vuonna mennään samalla aikataululla, kun viime vuonna, ja sitä edellisellä. Toimii!!

Suomen Taidon johtoryhmän juniorivastaava eli allekirjoittanut aktivoituu myös kevään korvalla, ja alkaa kysellä ohjaajia leirille. Tänä vuonna ohjaajana on mm. kaksi entistä budoleiriläistä, jotka kasvoivat tässä välissä täysikasvuiseksi ja nyt sitten pääsevät mukaan leirille ohjaajana. Hienoa, että olette mukana Minttu ja Tomi! Ohjaajien saaminen leirille on ollut yllättävän helppoa. Itselle tämä on yhdeksäs leirivuosi ja sinä aikana leirillä on ollut ihan mahtavaa ohjaajaporukkaa. Siitä joukosta on helppo lähteä kyselemään, kuka olisi käytettävissä ohjaajan hommiin tänä vuonna. Sera toimistolta esittää myös omia ajatuksiaan uusiksi ohjaajiksi ja tuoreita kasvoja on ollutkin mukana monena vuonna. Suuri Budoleiri on itselle sellainen hyvän mielen viikonloppu, että sitä on helppo markkinoida.

Ennen leiriä tulee myös suunnitella lajitreenit ja lajikokeilut. Jokaiselle ohjaajalle riittää ainakin yhdet treenit ohjattavaksi, joskus paritkin. Monesti valitaan leirin treeneille joku yhteinen teema, josta avataan eri treeneissä eri näkökulmaa. Jonain vuosina ollaan sovittu, että jokainen suunnittelee omanlaiset treenit omien vahvuuksiensa mukaan. Se mikä on ja pysyy, on ekojen treenien tutustumisleikki ja sunnuntain tengitreenit.

Muutama vuosi sitten leirillä oli ohjaamassa Kitamura-sensei, joka oli silminnähden ihmeissään yhdestä leirin traditiosta. Japanilaiselle ei meinannut millään mennä jakeluun, että Budoleirillä treenasi sinä vuonna noin 200 lasta MONESTA ERI LAJISTA. Erikoisihmetystä aiheutti se, että lasten treeniohjelmaan kuuluu kokeilla kaikkia muita lajeja. Japanissa ei olla ihan niin sallivia lajirajojen ylittämisen suhteen. Lajikokeilut ovat vetäjällekin erityinen näytön paikka. Millä saat Särkänniemen väsyttämät aikidokat tai taekwondoit innostumaan jonkun ihan kumman pikkulajin treeineistä… Voin kertoa, että tässäkin hommassa on parannettu vuosi toisensa jälkeen. Viime vuoden Juha Lemmetin ohjaamat lajikokeilut olivat ihan timanttia ja rättiväsyneet lapset todellakin innostuivat treenaamaan taidoa.

Ennen leiriä on ehdottoman tärkeää hehkuttaa leiriä omalla salilla ja sosiaalisessa mediassa sekä vastata junnujen ja vanhempien kyselyihin. Eli että ilmoittautumisessa tulee kertoa huonekaveritoive, jos sellainen on. Tärkeää on muistaa ilmoittautumisessa klikata mukaan Särkänniemen ranneke. Budoleirille voi osallistua, vaikka olisi yöt Tampereen mummolassa. Ja että leiriläisten tulee ottaa mukaan oma makuupussi. Ja että omaa rahaa saa olla mukana ja että Varalassa on kiska. Ja että Varalan henkilökunta ottaa ruoka-allergiat esimerkillisesti huomioon. Ja mitä ikinä nyt onkaan kysyttävää. Kun ilmoittautuminen sulkeutuu, alkaa sutina. Jos ilmoittautumisia on paljon, etsiskellään mahdollisesti lisää ohjaajia. Tavoite on yksi ohjaaja alkavaa kymmentä lasta kohden ja se on onnistunut viime vuosina helposti. Jos mukana on aikuisia leirituristeja, on ohjaajan homma aina helpompi, koska lapsilaumaa paimentaa useampi käsi- ja silmäpari. Yleensä Sera kamppailutoimistolta jakaa huoneet ja päättää huonekaverit, mutta on pääohjaajakin siinä hommassa välillä mukana. Kamppailutoimistolla myös suunnitellaan yllätysohjelma ja rantavahtivuorot, Särkänniemen aikataulut, Huvirannekkeiden nouto ja jako eri lajeille, ohjaajainfo ja monen moista asiaa, jolla varmistetaan leirin sujuva toteutuminen. Lisäksi mukaan leirille pitää printata leirilistat, bussilistat, ohjelmat yms ja Seralta tulee vielä opastekylttejä, ohjaajien huoneiden oveen nimilaput yms. Leiriläisten kaulanauhat ja avainkorttikotelot sekä leiridiplomit pakataan mukaan kamppailutoimistolta, huoneiden avainkortit saadaan Varalasta. Ja monesti mukaan pakataan vielä välineitä treenejä varten, mitsejä, hyppynaruja, kartioita tai mitä nyt sitten treeneissä ehkä tarvitaankin.

Vierailu Särkänniemessä
Yksi leirin kohokohdista on vierailu Särkänniemessä!

Leiriin liittyy aina kaksi suurta salaisuutta. Ensin paljastuva salaisuus on lippiksen väri, jonka kamppailutoimiston väki pitää viimeiseen asti omana tietonaan. Väri paljastuu vasta, kun avaan lippislaatikon Varalassa ennen leirin alkua. Sitten voikin saman tien jo pistää lippiksen päähän! Toinen salaisuus on lauantai-illan yllätysohjelma, jonka vetäjätkin näkevät ja kokevat samalla kun lapset, eli lauantaina Särkänniemen, päivällisen ja lajikokeilujen jälkeen. Tämän vuoden yllätysohjelma on: no salaisuus tietysti!

Pakkailen lippikset, leirilistat, nimikortit ja muut tavarat perjantaina aamulla autoon. Sitten kurvaan hakemaan takapenkin täyteen leiriläisiä ja suuntaan keulan kohti Tamperetta. Varalassa tulee olla viimeistään klo 11, että ehditään laittamaan kaikki valmiiksi ilmoittautumista varten. Pikkuapulaiset teippaavat opastekyltit paikalleen, ja auttavat nimilappujen, ilmoittautumislistojen ja lippisten järjestämisessä.

Osa leiriläisistä tulee bussilla Helsingistä ja osa omilla kyydeillään kuka mistäkin päin Suomea. Ilmoittautuminen alkaa klo 12 ja silloin ollaan valmiita, Suuri Budoleiri alkaa!!!

Lisätietoja tapahtumasta osoitteessa: https://budoleiri.sporttisaitti.com/ sekä oman seurasi yhteyshenkilöltä.

Taidon ohjaajat vuonna 2019 ovat:
Riina Meriläinen 1.dan
Mikko Koivula 1.dan
Tomi Kajasviita 1.kyu
Minttu Meriläinen 3.kyu

Kuvat: mm. Riina Meriläinen, Henrika Ylirisku, taidojulisteen on useimmiten suunnitellut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s