Leirikausi, vyökoe ja jälkitunnelmat

Lasketteluleiri

Japanin yliopistomaailmassa urheiluseurojen virkistäytymisleirit laskettelukeskuksissa tuntuvat olevan pakollinen vuotuinen tapahtuma. Taido ei ole poikkeus. Niinpä su 14.2. lähdettiin Sapporosta 16 jäsenen voimin parin tunnin bussimatkalle Rusutsun laskettelukeskukseen. Taitotasojen kirjo oli kattava, kaikkea kahden metrin välein kaatuvista monoensikertalaisista vauhdilla viilettäviin Hokkaidon kasvatteihin. Olin itse ensimmäistä kertaa laskettelemassa, mutta luistelu- ja hiihtokokemuksen turvin pärjäsin vaikeita rinteitä lukuun ottamatta melko sujuvasti.

Päivän lasketeltuamme laskettelukeskuksessa saatiin suurehko illallismenyy (teishoku) lisäriisimahdollisuudella ja sen jälkeen hirsimökkimajoituksessa tyttöjen tekemää suklaata, olihan ensimmäinen leiripäivä ystävänpäivä 14.2. Suklaaseen liittyi päivän teemaan sopiva tehtävä. Tehtävänjälkeisessä vapaassa illanvietossa leirihengen mukaisesti kovin monet olivat valmiita valvomaan, ja valvoivat, yökolmeen asti.

Ensimmäisenä laskettelupäivänä satoi vettä, toisena oli kymmenen astetta viileämpää ja lunta tuli sankasti. Maanantaipäivänä myös luokkaretkeläisiä oli paljon liikkeellä, ilmeisesti lentokenttäkaupunki Chitosesta oli suurehko lukio mobilisoitu kokonaan rinteeseen. Toisen päivän ohjelmana oli valloittaa Rusutsun korkein mäki, 2100 m korkea Izora-vuori. Näkyvyys oli heikko ja välillä oli vaikeuksia pitää ryhmä kasassa kolmisen kilometriä pitkän laskun aikana. Laskemisen riemu oli kuitenkin suurimman ajan voitolla kylmän tunteesta. Alue on tunnettu puuterilumesta ja toisena päivänä sitä oli jopa liikaa, mikä hidasti pahasti lumilaudoilla etenijöitä. Vuorenrinteen arktisista olosuhteista takaisin keskukseen selvittyämme kylpylä tuli tarpeeseen. Vielä seuraava päivä lainamonojen kuivattelua ja kokemusta rikkaampana kohti uusia haasteita.

Vyökoe

Tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin vakioharjoitusten suuren osan olevan seuraavaan vyökokeeseen valmistavaa. Tämä on perusteltua, onhan seuraava vyökoe ensimmäisen vuoden aikana kauimmillaan kolmen kuukauden päässä. Japanin yliopistomaailmassa kyuu-arvoja suoritetaan pääsääntöisesti yhden arvon välein ja vyökoe on ainakin ensimmäisenä vuonna neljä kertaa vuodessa. Ansiokkaalla suorituksella vyökokeessa voi kuitenkin hypätä yhden arvon yli, esim. 5->3 tai 3->1. Tämä hyppy eli tobikyuu tuntui olevan yliopistoseuran sempaille tärkeä asia, jo senkin takia, että syksyn opiskelijakisajoukkueeseen tarvitaan riittävästi vähintään 1.kyuu-arvon saavuttaneita jäseniä. Ensimmäisen taidovuotensa loppuun mennessä Hokkaidon yliopiston taidokat saavuttavat siis yleensä vyöarvon 3. kyuu tai 2. kyuu.

Isäntäni olivat alkaneet kysellä minulta vyökokeeseen osallistumisesta jo syksyn puolella ja olin itse kysellyt asiasta Suomen päästä joulukuun alussa. Ilmeisen kankean byrokratiaprosessin [Tommi -> Suomen liitto->World Taido Federation->Japanin liitto->Hokkaidon yliopiston taidoseura] jälkeen tilaisuus kuitenkin järjestyi. Hokein ja kooboon lisäksi pääsin tekemään paria päivää ennen vyökoetta myös teoriaosuuden, jossa kymmenestä 4.-3. kyuu –tason kysymyksestä valikoituu viisi. Itse asiassa pääsin tekemään teoriakokeen kahdesti, kun vaadittiin täsmälleen mallivastausten kanssa yhtenevät vastaukset. Kysymykset ja vastaukset löytyvät (japaniksi) hakusanoilla 躰道 学科問題 (taidoo gakka mondai). Teoriakysymykset menevät japanilaisillakin yleensä lyhytkestoiseen muistiin tankkaamiseksi, jonka jälkeen aiheet unohtuvat.

Keskiviikkona 3.2. harjoituksissa oli tavallista suurempi tohina päällä. Kapteeni Abe kysyi, osaanko gorendoon. En. ”Saatat joutua tekemään sen.” Ja niinpä alkuhölkän jälkeen kaikki kertailivat: ”GenKaTenKooTeN-KooKaTenGenTeN-GenTenKooKaTeN-KooTenGenKaTeN-GenKaSooInKooTenKoo.” Tämä litania ei mennyt kertakuulemalta selkäytimeen eikä varsinkaan aivoihin ja toistojen avulla pääsin kutakuinkin puoliväliin. Sen jälkeen alkoi jäykistely vyökoepuoltaja Kagayan saapuessa dojolle. Vakioalkulämmittelyn sijaan hokeit näytille katselmuksen merkeissä. 5. kyuuhun tähtäävälle vaatimuksina oli oma sen-hookei ja ensimmäinen kooboo, 3. kyuussa oma un-hookei ja toinen kooboo, 1. dania suorittavilla oma nen-hookei ja jissen, 2. dania suorittavalla oma ten-hookei ja jissen.

Vaihto-opiskelijat pääsivät yhdellä kokonaissuorituksella, nengiryhmä sai tehdä hokeinsa kolmesti korjaustarpeiden ilmetessä. Myöskin yli kymmenen vuotta taidoa harjoittaneen tenin no hookeista löytyi zentenissä parannettavaa.  Muuten kommentteja tuli ryuunen dachin puutteesta senin no hokeissa, polven jättämisestä liian alas untai no hokein hyökkäyksissä ja nengin oikeasta suoritustavasta ilman välivaiheita. Hangetsuaten eli puolikuuiskun liikeradan tulee muistuttaa kuunsirppiä. Lisäksi kuulemma itse Shukumine oli halunnut kooboon loppuun hyökkääjän liu’uttavan etujalkaa eteenpäin ja lantiota etuviistoon (ninoashi) ennen tekniikoita. Katselmuksen jälkeen harjoiteltiin hangetsuatea hangetsuaten palautuksesta ja hyppytsukia koreissa oleviin suojaliiveihin ja iskutyynyihin tähdäten. Kagayan lähdettyä palattiin spartalaiseen arkeen: ”Harjoitelkaa vaikka hookeita ja kooboota sillä aikaa kun saatamme sensein ulos.”

Keskiviikkona 17.2. oli vielä toinen Kagayan katselmus. Tähän sain korjattua polvennostot, mutta vyökokeessa en… Japanilaisen tehokkaasti katselmuksien ja vyökokeen sisältö olivat täysin samat kooboovastustajat mukaan lukien. Sen-hokeita en siis joutunut tekemään. 2. dania suorittavia olikin monta, maajoukkueverkkareihinsa kiintyneen Okuyaman lisäksi mm. JM-kisoissa pärjänneet Minato ja Uehara.

Perjantaina 19.2. kolminkertainen maailmanmestari Nakano saapui Sapporoon pitämään oppitunteja jäsenhankinnasta, vaihto-opiskelijoiden vyökokeet, shodan-vyökokeen ja 2.dan-vyökokeen. Ensimmäisen oppitunnin aiheena olivat motivaatiotekijät:

• Hauska (Menen harjoituksiin, koska siellä on hauskaa)
• Yhdessä (Menen harjoituksiin, koska on meillä on hyvä porukka kasassa)
• Säännöt (Menen harjoituksiin, koska seuran säännöt määräävät)
• Vakaumus (Menen harjoituksiin, koska olen päättänyt liikkua aktiivisesti)
• Unelmat (Menen harjoituksiin, koska haluan kehittyä yhtä taitavaksi kuin sempai X/ osata puolivoltin/…)
• Tavoitteet (Menen harjoituksiin, koska haluan voittaa kisan Y)

Nakano neuvoi miettimään, minkälaisten tekijöiden motivoimia jäseniä seura haluaa ja kohdentamaan mainonnan sen mukaan.

Oppitunnin jälkeen oli vihdoin vyökokeen aika. Käytännön osuudesta erityisesti kooboo meni hyvin, osittain siitäkin syystä, että Japanissa vyökoekooboon saa tehdä ainaisen harjoitusparin kanssa. Maailmanmestari kysyi jokaiselta osallistujalta suoritusten jälkeen heikkouksista ja vahvuuksista. Omalta osaltani jouduin pohtimaan ääneen, mikä meni eri lailla hookeissa ja kooboossa. Lisäsuoritusten avulla asia valkeni: ”Aa, sentai no tsukin suojaus!” Vaihto-opiskelijoiden vuoron päätyttyä 1. ja 2.dan-kokeet olivat hienoa katseltavaa, niin hokeissa kuin jissenissäkin oli kovan luokan tekijöitä paikalla. Vyökokeen jälkeen mentiin porukalla izakayaan, jossa selvisi seitsemännen vuoden opiskelija Ueharan hokein vahvuuden salaisuus: räyhäkkä vuotta vanhempi opiskelija, joka ei enää harrasta aktiivisesti.

Vyökokeen jälkeisenä päivänä Nakano piti aamutreenit ten-hokein hyökkäyspätkistä ja oppitunnin viestintätaidoista, myös painottaen mitä pitää tehdä ennen uusien opiskelijoiden saapumista, mitä fuksien saapuessa, ja mitä uusien jäsenten treeneihin houkuttelun jälkeen. Tiivistetysti: ”Olkaa hyviä tyyppejä”.

Vyötä sain odotella vielä aprillipäivään asti. Opiskelijahengen mukaisesti vyökokeen suorittaneiden pitää ansaita vyönsä vyönluovutusseremoniassa, jossa vyökokelaat esittävät sketsin muille ja tuomaristosta yli puolen nostaessa kätensä vyön saa hakea keskeltä ja pukea päällensä. Tuomariston kyllästyttyä huonotkin koomikot armahdetaan.

Kevätleiri

Ennen kevätleiriä minulta oli kyselty tykkäänkö riisistä. Leiriohjelman varustelistaan oli kirjattu 3kg riisiä + riisin päälle lisukkeita. Varmistin, että nimenomaan jokaisen leirillelähtijän piti ottaa kyseinen määrä mukaansa ja ahdoin reppuni täyteen. Viikon mittainen leiri 7.-11.3. alkoi maanantaiaamuna aamuharjoituksilla Sapporossa aiheena sokuten ja arabialainen neljännen vuoden opiskelijoiden ohjauksessa. Tämän jälkeen oli vuorossa seitsemän tunnin bussimatka Hokkaidon eteläkärkeen Fukushimaan Hakodaten kylpylän kautta.

Fukushimassa majoitus oli järjestetty paikalliseen ”hyvinvointikeskukseen” eli Fukushi-sentteriin, sisältäen ison tatamimakuusalin näyttämöllä, keskikokoisen tatamilattiaisen ”vanhushuoneen” neljännen vuoden opiskelijoita ja ruokailuja varten sekä laitoskeittiön illallisten ja aamiaisten valmisteluun. Harjoittelu tapahtui viereisellä dojolla, parkettilattialle ladottiin kovemmanpuoleiset tatamit. Taidoharjoitusten teemana oli ”kime” eli iskuhetki. Ilmeisesti vanhemmilla opiskelijoilla oli katkeria kokemuksia saamatta jääneistä ottelupisteistä.

Vakavamielisen taidoilun lisäksi ohjelmaan kuului leikkimielisiä kisoja, pari ruoanlaittovuoroa per ryhmä, ettei muiden tarvitse ihan pelkkää riisiä syödä, ryhmäkohtainen näytelmä, henkilökohtainen sketsi, kaksi kirjallista koetta sekä yli 40-kohtainen ”Vuoden henkilöt”-kyselylomake, uusien mustien vöiden luovutusseremonia 19.2. vyökokeen läpäisseille kolmannen vuoden opiskelijoille, kastautuminen meressä sekä neljännen vuoden opiskelijoiden jäähyväispuheet. Kaiken tämän jälkeen yöunille jäi noin neljä tuntia per vuorokausi. Ainoa merkittävä miinuspuoli tiiviissä ohjelmassa oli ruoanlaittovuorojen keittiön hanojen kylmä tiskivesi.

Jälkitunnelmia

Yliopistodojolla vallitsi vanhan koulukunnan meininki, jossa painotettiin perustekniikkaa pisteeltä, korkeaa unshinia taaksepäin, seuraavaa vyökoekoboa, seuraavaa vyökoehokeita ja harjoitusten sisältö oli yleensä 95-prosenttisesti sama. Parikin kertaa kävi mielessä, että voiko tylsempää harjoittelutapaa olla. Tiivis yhteishenki ja ryhmäpaine kuitenkin auttoivat jaksamaan myös rankat osuudet. Tekniikoiden harjoittelu keskittyi hokeitekniikoihin ja jissenin osalta sentai no tsukiin, sentai kaijoogeriin, ejitsukiin, hyppytsukiin, manjigeriin ja hangetsuateen. Ude zenteniä ei harjoiteltu ohjatusti laisinkaan.

Japanilaisilla on kontaktipelko, otteluharjoitteissa halutaan käyttää säärisuojia ja rintapanssaria. Monissa kisoissa on sääntöjen mukaan pakko käyttää rintapanssaria. Kaatoja ei gedan no kooboota lukuun ottamatta harjoiteltu kohteeseen ja erittäin harva käyttää niitä ottelussa. Poikkeuksena oli opiskelijakisojen joukkueottelun finaalissa doogaramilla ipponin ottanut Takoshima (hölkkäkuvassa toinen vasemmalta), kevätleirin kyselylomakkeen ”sateenvarjoja varastavalta vaikuttava henkilö”, omana perusteenaan: ”Oikeasti varastan niitä.”

Tiukempi kuri ja hierarkia

Poissaoloista piti ilmoittaa, myöhästymisiä pyytää anteeksi. Lomakautena myöhästymisestä tuli sanktiota. Vierailevien vyökoepitäjien ja muiden senseiden matkakustannuksiin piti osallistua.

Esimerkkinä hierarkiasta ohjeet sähköpostiviestin lähettämisestä vyökoepuoltajalle:
1. Kirjoita viesti 2. Näytä sitä yhtä vuosikurssia vanhemmalle 3. Korjaa 4. Näytä korjattua viestiä jollekin apuvalmentajista 5. Korjaa 6. Lisää viestiin sen tarkastaneiden nimet 7. Lähetä, ei-kiirellisissä asioissa ei kuitenkaan viestejä klo 22-05.

Yliopistoseurassa vyöarvo ja opiskeluvuosi kulkevat käsi kädessä, mikä voimistaa hierarkiaa. Selkeät roolit vuosikursseja mukaillen: Oppilas – Seuratoiminnan pyörittäjä – Kisaaja – Apuvalmentaja-alumni

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tarjottiin illallinen ulkona joka treenien jälkeen, pientä ja usein huonoa ruokailun jälkeen esitettyä vitsiä vastaan. Lisäksi vanhemmat opiskelijat sai ostamaan automaatista juomia valittamalla janoa ja voittamalla heidät kivi-sakset-paperissa. Perimätiedon mukaan sempait aloittavat kivellä.

Suurempi harjoitusmäärä ja jatkuva palaute omista kehityskohteista

Ohjattuja harjoituksia järjestettiin kolme kertaa kolme tuntia viikossa ja kaikissa harjoitusten vakio-osissa pyydettiin vanhempaa opiskelijaa joko avustamaan tai katsomaan ja antamaan kommentteja. Hyödyllisiä vinkkejä tulikin kiitettävä määrä ja ehkä omakin virhesilmä kehittyi.

Kisojen suhteellinen vähyys vs. Tokion seutu

Kilpailuja hokkaidolaisilla on lokakuussa opiskelijakisat yleensä Tokiossa, marras-joulukuussa Japanin mestaruuskisat yleensä Tokiossa, huhtikuussa Sakuramatsuri-taikai Hirosakissa ja innokkaimmilla syyskuussa Sakanamatsuri-taikai Ishinomakissa. Alumnit puuhailivat kuitenkin Hokkaidon sisäisiä kisoja pitkästä aikaa lähtiessäni. Tokion seudulla kesäkisoja on paljon, mutta hokkaidolaiset eivät niihin matkakustannussyistä yleensä osallistu.

Hokkaidon yliopiston taidoseura jäi rekrytoimaan huhtikuussa alkavana kouluvuonna aloittavia uusia opiskelijoita. Tavoite on kymmenen uutta jäsentä, joista ensimmäinen on ilmeisesti jo rekisteröitynyt. Opiskelijayhdistysten värväyskausi jatkuu toukokuun keskikolmannekseen asti.

Teksti: Tommi Laine

Kamae-blogin toimitus kiittää hienosta juttusarjasta ja toivottaa Tommin tervetulleeksi takaisin kotiin!