Pohjois-Savon Urheilugaala pidettiin 29.1.2016 Kuopion kaupunginteatterilla. Paikka oli juhlava ja näyttävästä avausnäytöksestä vastasi kutsusta Kuopion Taidoseura. Kaupunginteatterilla järjestetty urheilugaala kokosi pohjoissavolaiset menestyneet urheilijat, urheiluvaikuttajat ja liikunta- ja urheiluseurat juhlimaan vuoden 2015 urheilusaavutuksia. Tilaisuudessa palkittiin muun muassa Kerttu Niskanen vuoden urheilijaksi ja Kimmo Timoselle annettiin Jokeri-palkinto.
Kertojana Jere Anttalainen
Itse sain kutsun juhlavieraaksi Gaalaan vuoden 2015 urheilunäyttöjen perusteella. Mukava oli nähdä paikalla myös muita paikallisia kamppailulajien harrastajia ja kilpailijoita. Jatkossa toivoisin näkeväni kuitenkin enemmänkin kamppailulajien edustajia, sillä kuopiolaiset kamppailulajit ovat saavuttaneet menestystä laajalla rintamalla ja lajirepertuaalilla.
Näytös

Aloitimme näytöksen Soinisen Samin Taino hokeilla Hans Zimmerin Batman Begins Ending Themen tahtiin. Musiikin vaihtuessa Keekin Äärirajoilla -kappaleeseen ottelimme Antti Korhosen kanssa välillä hidastetusti musiikin ollessa rauhallista ja kertosäkeistön voimakkaamman kohdan ajan täysillä ilmassa ja maassa yhtä aikaa meiningillä. Alustana oli joustamaton teatterin lava, mikä ei kuitenkaan hillinnyt Antin sokuten bakutsua oteluun siirtymissä.

Kuopion kaupunki on muistanut menestyneitä urheilijoitaan vuosien saatossa. Mukana ovat olleet perinteisten lajien rinnalla myös kamppailulajien menestyneet kilpailijat. Kaupungin vuoden 2015 menestyneiden urheilijoiden palkitsemistilaisuudessa oli edustettuina mm. judo, vapaaottelu ja taido.
Jere, mitä merkitsee, että kaupunki muistaa menestyjiä?
Kaupungin muistamiset ovat hyvin tärkeää lajeille, joissa raha ei juurikaan liiku vaan toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja pääasiassa omakustanteisuuteen. Tuki on hyvin tervetullutta leirien ja kilpailuiden matkakustannuksiin etenkin arvokilpailuiden ollessa usein hyvinkin pitkän matkan päässä.
Urheilijan muistaminen kilpailumenestyksestä tuntuu aina ilman muuta hyvältä. Samalla laji ja seura saavat julkisuutta ja mahdollisesti uusia lajista kiinnostuneita harrastajia.
Kuinka kaupunki tuntee paikallisia taidokoita ja taidotoimintaa?
Taido on harrastajamäärältään pieni ja tunnettavuudeltaan vielä verrattain tuntematon laji myös Pohjois-Savossa. Tiedottaminen seuran toiminnasta ja kilpailumenestyksistä on ollut kuitenkin hyvin aktiivista vuosien ajan ja tunnettavuutta Taidosta on varmasti kyetty lisäämään. Niin kansainväliset kuin kansallisetkin kilpailutulokset ovat menneet hyvin läpi Kuopion alueen päälehdissä. Ja onhan taido ollut mukana kuopiolaisten urheilutoimittajien vuoden menestynein urheilijalistallakin Savon Sanomissa jokunen vuosi sitten.
Summa summarum
Kamppailulajien tulisi aktiivisemmin yhdessä pyrkiä nostamaan kamppailulajien tunnettavuutta kaupungin ja kuntien suuntaan. Yhdessähän kamppailulajit muodostavat monessakin kaupungissa todella merkittävän kokoisen harrastajaryhmän tarjoten vapaaehtoistyönä hyvinvoinnin palveluita junioreille, nuorille ja aikuisille. Mahdollisuuksia olisi varmasti tarjota myös seniori-ikäisille. Vapaaehtoisuuteen perustuva liikunta- ja urheiluharrastusten tarjonnan kasvattaminen on kaupungille ja kunnalle eduksi ja siten se on yhteinen tavoite. Tätä ei voi koskaan olla korostamatta liikaa urheilupäättäjille ja -vaikuttajille. Osallistuminen urheilugaaloihin näytöksillä ja vaikka ihan vieraana onkin siten erittäin suositeltavaa.
Näin toteaa siis Vuoden taidokaksi 2015 valittu Jere Antttalainen.
Kuvat:
Pohjois-Savon Liikunta ry
Aki Peltola