Maillaiselta taido vaikuttaa ulkopuolisen silmin? Sitä avaa seuraavassa Laura Nipuli, joka työskentelee Suomen Taekwondoliitossa pääsihteerinä.
Kurinalaista ja esteettistä, jotenkin mystistä. Toisaalta Taidosta huokuu historialliset pitkät perinteet ja toisaalta taas laji kaikkine akrobaattisine temppuineen on erittäin tätä päivää. Mielenkiintoinen kombo.
Osa ihmisistä karttaa hengellisyyttä ja janoaa ”äksöniä” elämäänsä. Osalle taas kurinalaisuus harjoittelussa ja laajemmat merkitykset tuovat kaivattua sisältöä. Taidosta tuntuu löytyvän kummatkin puolet. Uskon, että moni voi kokea lajin omakseen vaikka lähtökohdat harrastamiselle olisivatkin erilaiset.
Lajihierarkia ja mystiikan verhon peittämät mielikuvat saattavat muuttuvassa maailmassa vaikuttaa myös negatiivisesti lajin kehittymiseen. Yhteisöllisyys ja rento tunnelma ovat kuitenkin omiaan poistamaan vääriä mielikuvia. Taidon sisällä tuntuu olevan hyvä yhteishenki ja välittämisen kulttuuri. Se on ehdoton vahvuus!
Jännittävä näkökulma Taidossa on ajatus samanaikaisesta hyökkäyksestä ja puolustuksesta, mikä viehättää potkuhippastelijaa, joka pääosin liikesuuntaa vaihtelemalla operoi hyökkäysten ja puolustusten välillä. Taidoka pyörii tatamilla, välillä potkuja, välillä iskuja, välillä huikeita hyppyjä. Kehonhallinta ja tekniikan jälkeinen rauhallisuus on vaikuttavaa. Liikkeen kontrolli tehostaa esiintymistä entisestään. Vaikka maallikon silmillä ei kaikkea näkemäänsä ymmärrä voi todeta, että vaikka liikkeen synnyttäminen ei vaadi paljoa, mutta liikkeen synnyttäminen uskottavasti ja sen hallitseminen loppuun asti on taitoa vaativan pitkäjänteisen harjoittelun tulosta.
Kaikki eivät halua kilpailla, mutta kamppailija haluaa usein haastaa itseään. Kilpailut tuovat lisämotivaatiota harjoitteluun ja antaa aihetta kehittää itseään järjestelmällisesti. Näen kilpailemisen luonnollisena osana kamppailijan tietä. Taidon kilpailumuodoista yksi on ehdoton suosikkini. Suunnitellut joukkueottelut ovat erittäin viihdyttävää katseltava! Oma lajini, Taekwondo on muokkautunut nopeasti kilpaurheilun ehdoilla. Aina ei meinaa pysyä muutosten perässä vaikka tarkastelee asiaa skenen sisältä. Onneksi löytyy vielä perinteisiä budolajeja, jotka haastavat harrastajaa kehittämään itseään henkisesti sekä fyysisesti. Nykyaikaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen.
Kuva: Jarno Partanen