Yliopiston Taido Japanissa 2015 Osa 5: Vierailu Yokohamaan

Sunnuntaina suuntasimme Tokion juna-aseman kautta kohti Yokohamaa. Taidotreenit olivat alkamassa vasta klo 18, joten aikaa jäi myös turisteiluun. Ensin kävimme pyörimässä Yokohaman China Townissa, jossa oli jos jonkinmoisia ravintoloita ja myynnissä paljon panda-aiheisia tuotteita. Kiinalaiskortteleiden jälkeen kävelimme rantaan Yamashita-puistoon, jonne oli kerääntynyt paljon ihmisiä seuraamaan Dragon Boat Racea. Seuraavaksi kohteenamme oli Shin-Yokohama Raumen Museum (kirjoitusasu on oikein, vaikka onkin väärin), jossa söimme vatsamme pullolleen sopivasti ennen treenejä! Onneksi jäi vähän aikaa ruoan sulatteluun ennen illan liikuntasuoritusta. Tommille oli tarttunut aamupäivästä lähtien mukaan kaikenlaista pikkuroskaa ja hinku löytää yleinen roskakori dojon lähiasemalta oli kova. Sellainen löytyikin aseman siivoushuoneesta, jonka ovi ei ollut lukossa. Huoneeseen sisäänmeno aiheutti kuitenkin asemavirkailijassa sen verran vauhdikasta vipinää, että jäterasitteesta ei vielä päästy tässä vaiheessa eroon 🙂

Odottelimme treenien alkua salin lähellä olevassa Kishine-puistossa

Yokohaman dojo oli hyvin kaunis japanilaisine puutarhoineen, kuten olimme etukäteen jo kuulleetkin. Salin päävetäjä on Chiba-sensei, mutta alkuosan treenejä vetivät myös muut kokeneemmat mustavöiset. Tulkkina toimi Arakawan salilta tuttu Hong Nguyen. Ensimmäisen treenin aikana toisella puolella tatamia treenasivat junnut. Myös he harjoittelivat tulevia kilpailuja varten. Aluksi teimme jälleen kamae-harjoittelua sekä unsokuhappoa. Kävimme myös läpi jonkin verran perustekniikkaa eri tekniikkaluokista. Ainakin itselleni melko haastava oli kooten-ashigaramiyhdistelmä. Tekniikkaa tehtiin myös parin kanssa kō-sokulla aloitettuna (mm. kaijoogeri, manjigeri, doogarami). Japanilaiset tykkäsivät kaataa doogaramia naama edellä, joka aiheutti aluksi hieman hämmennystä (esimerkkisuorite näytettiin selälleen kaatavana).

IMG_1001
Yokohama-dojon sisäänkäynnillä oleva kivipuutarha
IMG_1003
… ja sisäpihan puutarha
thumb_IMG_5367_1024
Lasten harjoitukset

Chiba-sensein vetämissä osuuksissa teimme vapaata unsokua parin kanssa 30 sekunnin jaksoissa. Tämän jälkeen siirryttiin vyön väistelyharjoitteisiin, aluksi vapaasta unsokusta parin kanssa ja seuraavaksi kolmen ryhmässä (1 vs. 2). Viimeisessä vaiheessa pidettiin 1 vs. 2 asetelma, jossa hyökkääjät tekivät tekniikkaa alhaalta tai keskitasolta ja uken oli tarkoitus saada tehtyä vastatekniikka. Alhaalta tulleeseen tekniikkaan (esim. manjigeri tai pyyhkäisy) haettiin hyppytsukia ja keskitason tekniikoihin vapaavalintaista väistöä ja vastaria. Koska hyökkääjiä oli kaksi, oli ukella koko ajan aivan hirveä kiire ja 30 sekunnin pätkät tuntuivat todella pitkiltä! Väistelyharjoitteessa loisti jissenin MM-pronssimitalisti 2013 Takuma Sasaki!

Käsilläkävelyä
thumb_IMG_5378_1024
Tengitreenausta
thumb_IMG_5396_1024
Unsoku-harjoittelua parin kanssa
thumb_IMG_5412_1024
1 vs. 2 väistelyharjoitus

Kaiken kaikkiaan päivä Yokohamassa oli erittäin onnistunut ja pääsimme ”kotimatkalle” Tokioon paikallisten taidokoiden saattaessa meidät juna-asemalle. Junaa odotellessa tuli puhetta treenimääristä ja eräskin opiskelija kertoi treenaavansa kevyet kuusi kertaa viikossa! Tunteja kertyy melkoisesti, koska harjoitukset ovat Japanissa selvästi pidempiä kuin Suomessa (yleensä 2-3 tuntia kerrallaan).

Treenaajat Yokohaman salilla

Teksti: Nanne Malm & muu reissuporukka

Kuvat: Tommi Laine, Iiro Toppila, Minna Toppila ja Nanne Malm

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s