Keväällä 2012 lähdin kohti Uutta-Seelantia tavoitteenani työskennellä ja matkustella siellä noin kolmen kuukauden ajan. Yksi asia tuntui varmalta jo kauan ennen lähtöä. Aioin pitäytyä Australian puolelle noin viikoksi matkan loppumetreillä ja halusin ehdottomasti tehdä vierailun paikalliselle dojolle. Taidopuku tuli siis mukaan! Australiassa oli vielä melko kesäistä, vaikka syksy lähestyikin jo. Iltaisin oli pimeää.
Olin sopinut ennalta saapumisestani Sydneyssa pidettäviin taidoharjoituksiin Australian Taidon päävetäjän Ruotsista kotoisin olevan Fredrik Utbultin kanssa. Hän ja Louise Carlsson toivottivat minut jo sähköpostitse tervetulleeksi ja paikan päällä soluttauduin muiden treenaajien sekaan ongelmitta. Oli hauska huomata, miten paljon väkeä dojolle ilmaantui. Tosin kyseessä on valtava maa, joten ehkei väkimäärä salilla niin suuri loppujen lopuksi ollutkaan.
Harjoitukset olivat toimintarikkaat ja koko ajan tehtiin jotain. Turhia seisoskeluja ei tullut. Australialaiset taidokat vaikuttivat rennoilta ja iloisilta. Olipa paikalla eräs Suomesta kotoisin oleva isäkin, jonka poika tuli harjoituksiin. Harmittamaan jäi, ettei kuvia tullut otettua enkä muutenkaan ehtinyt nähdä aussitaidokoita enää ennen matkani jatkumista ja kotiinpaluuta.
Seuravierailut avartavat ja antavat uusia näkökulmia treenaamiseen. Kaikkien ei tarvitse lähteä Australiaan asti vierailulle, mutta vierailu silloin tällöin lähiseurojenkin harjoituksiin voi antaa jotain uutta.
Alla on linkki Australian Taidon sivuille ja sivuilla oleva kuvaus taidon historiasta heidän osaltaan.
”Taido is a Japanese martial art that was brought to Australia in 1997 by Fredrik Utbult (6 Dan Kyoshi) and Louise Carlsson (4 Dan Renshi) who have been national team members, club instructors and national coaches in their home country of Sweden. The first club was established at the University of New South Wales (UNSW), Sydney and there are current plans to form new clubs in Sydney in the near future.
Australia has sent national teams to the World Taido Championships (Sweden 2005 and Japan 2009) and the Sakura Tournaments held in Hirosaki, Japan (2004, 2005, 2006 and 2012). Australian Taido also hosts the Asia Pacific Taido Friendship Games and competes in the National All Stars Martial Arts Tournaments.
We are a friendly bunch of people known for our fun Taido spirit and always welcome new people to join! If you would like to try out Taido, pop by one of our trainings (check schedule here). If you have any queries, don’t hesitate to contact us.”
Teksti ja kuva: Hanne Rajanen