Taidoa kokeiltiin Porolahden koululla

Muutama aktiivinen taidoka teki vierailun Porolahden liikuntapäivään 11.2. koulun liikunnan lehtorin pyynnöstä. Tarkoituksena oli järjestää neljä noin 40 minuutin lajikokeilua nuorille, jotka saivat valita liikuntapäivän aikana, mitä lajeja kokeilevat. Tilanne muuttui kuitenkin käytännön syistä siten, että lopulta lajikokeiluja pidettiin kaikkiaan viisi, joista yksi oli 60 minuuttia ja loput puolituntisia. Muita kamppailulajeja päivässä ei ollut.

Ensmmäinen setti veti salinpuoliskon täyteen yläkoululaisia, joista suurin osa oli poikia. Meno oli melko villiä, mutta hienosti suurin osa oppilaista saatiin potkimaan tyynyjä ja puikkimaan väistöihin. Myös kuperkeikat sujuivat enemmistöltä hyvin. Seuraavat sessiot keräsivät vaatimattomamman, mutta vähintään yhtä innokkaan kokeilijaryhmänsä. Intoutuipa mukaan kokeiluun pari valvovaa opettajaakin. Taidoa kiiteltiin monipuoliseksi ja hauskaksi lajiksi.

Vastaavanlaiset tilaisuudet tuovat taidolle sen kaipaamaa näkyvyyttä. Aina seuroilla ei ole mahdollisuuksia lajikokeilujen järjestämiseen, sillä koulut ynnä muut toivovat niitä usein päiväsaikaan pidettäviksi. Tälläkin kerralla mukana oli taidokoiota niin Helsingin Taidosta, Yliopiston Taidosta kuin Vantaaltakin. Yhteistyö seurojen välillä oli merkittävä asia tilaisuuden onnistumisen kannalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s