Taitoharjoittelu ja taitava taidoka – Nuorten Valmennuspäivän kuulumiset

7.3. pidetyn Nuorten valmennuspäivän aiheena oli taitoharjoittelu ja millainen on taitava taidoka. Kasassa meillä oli mukavan kokoinen joukko reippaita ja motivoituneita nuoria.

Päivä pistettiin käyntiin vauhdikkaalla kamae-hipalla, jossa käytettiin eri liikkumistyylejä ja chudan kamaeta kiinni jäädessä ja pelastaessa. Tästä jatkettiin liiketaitoharjoittelulla, jossa jokainen pääsi hyödyntäämään koordinaatio-, tasapaino- ja keskittymistaitojaan erilaisissa hypyissä ja asennoissa. Myös esimerkiksi käsinseisontaa harjoiteltiin eri menetelmin.

Perusliikkeiden harjoittelu valmisti nuoria hyvin tengi/unshin-osuutta varten, joka pidettiin hyvissä puitteissa toisen koulurakennuksen tiloissa. Käytössä oli erilaisia patjoja, esteitä ja trampoliini monttuineen. Unshinin harjoittelussa käytiin läpi jo kaikille tuttujen liikkeiden (senten,kooten,sokten yms.) oikeaoppista suoritustekniikkaa ja vinkkejä liikkeiden harjoitteluun. Seuraavaksi nuoret pääsivät hyödyntämään unshinliikkeitä ja tengiliikkumista ns. parkour-radalla, jossa kuljettiin eri esteiden kautta tavoitteena jatkuva liike ja sulava liikkeiden yhdistely. Uskaliaammat saivat käyttää trampoliinia korkean tengin tekemiseen. Rata taisi olla monen suosikki, ja yleisestikin ryhmässä vallitsi hauska ja kannustava ilmapiiri.

Päivän puolessa välissä pidettiin evästauko ja keräännyttiin kuulemaan Katjan laatima luento-osuus taitoharjoittelusta ja siitä millainen on taitava taidoka. Nuoret saivat koota paperille sellaisia asioita ja ominaisuuksia, jotka mielestään kuvaavat taitavaa taidokaa tai mitä taitoja he itse haluaisivat oppia. Pohdittiin myös erilaisia oppimistyylejä ja sitä, mikä on se itselle paras tapa oppia uusia asioita. Hyviä ajatuksia nousi esille!

Loppuaika hyödynnettiin jissenin harjoitteluun. Pääpaino oli reagointi- ja sopeutumiskyvyn harjoittelussa, jota tehtiin parin kanssa esimerkiksi mitsejä apuna käyttäen. Luovuus oli valttia! Loppuhieksi vielä polttopalloa ja niin oli hauska ja vauhdintäyteinen päivä pulkassa. Nuorille erityismaininta mallikkaasta asenteesta niin harjoitteluun kuin treenitovereihinkin! 🙂

Kirjoittanut: Lotta Mönkkönen 1.kyu (toinen päivän ohjaajista)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s