Taru Haimin japanilaista puutarhaa käsittelevään opinnäytetyöhön kurkistetaan nyt kolmatta kertaa. Aiheena tässä osassa ovat puutarhalle olennaiset elementit.

Kivet

Itäisen uskomuksen mukaan kivilläkin on tietoisuus, joka ilmenee hiljaisuutena, jonka lisäksi niissä on vuosisatoina karttunut aika, liike ja suunta. Kivissä on luonnon kiinteyden ja jylhyyden lisäksi avaruuden ja luonnon näkymättömät mystiset voimat. Suomalaisten muinaisuskonto ei kivien suhteen juuri eroa japanin shintolaisuudesta, jotka uskoivat tietyissä kivissä piileviin haltioihin ja henkivoimiin. Japanilaisen puutarhan kivet voivat olla niin kauniita, että kelpaavat lahjoiksi hallitsijoille ja myös ryöstösaaliiksi. Tällaisia tarinoita on maan historia täynnä.

Kiven valinta. Mikä tahansa kivi ei kelpaa, sillä kivi on japanilaisen puutarhan tärkeä elementti. Kiveä on kuvattu perustaksi ja selkärangaksi puutarhassa. Jokainen kivi omaa oman persoonansa. Aika, kivilaji ja sijaintipaikka ovat antaneet kiville tietyn yksilöllisen muodon, koon ja värin. Japanilaisessa puutarhassa ei suosita leikattuja tai puhdistettuja kiviä. Suuresti arvostettavia kiven ominaisuuksia ovat upea muoto, viehättävä rakenne ja väri, kaunis kuviointi, iän patina ja usein sammaleisuus.

Muoto. Erään kirjan mukaan kivet voidaan jakaa kahden tyyppisiin kiviin, joita molempia tarvitaan täydentämään toisiaan. Kazari-ishia on kivi, jota arvostetaan kauneuden takia kun taas sute-ishi on vähemmän esteettinen. Hyvän kiven ei pitäisikään olla joka puolelta kaunis vaan siinä pitäisi olla jotain vikaa, ettei kivi näyttäisi liian ylpeältä. Rumuus vetoaa ihmiseen usein kauneutta enemmän.

Väri. Kivien värien pitäisi olla tasapainoisia ja rauhallisia. Niissä ei saisi olla keskenään liian suuria väri eroja. Parhaita värejä ovat ruskea, punertava, purppura tai hillitty sinivihreä. Valkoista väriä tulisi välttää. Sadesäällä kivet saavat lisäksi uusia värisävyjä.

Asettelu. Kivien käyttö ja asettelu tulisi olla päätetty jo ennen kivien valitsemista. Erilaisilla kiviasetelmilla yksinään tai muiden elementtien kanssa sijoitettuina on erilaisia symbolisia merkityksiä. Ryhmän kivet eivät saa olla keskenään kovin erilaisia. Esimerkiksi vuoriston karkea kivi ei sovi samaan ryhmään joen sileän kiven kanssa. Jokainen kivi asetetaan muotonsa puolesta sille sopivaan paikkaan luonnollista vaikutelmaa myötäillen eli joen pohjalle kuuluu pyöreitä sileitä kiviä ja vuorelle kulmikkaita. Ryhmien kivien määrääkin on syytä miettiä. Yleensä kiviä on pariton määrä. On myös tarkkaan harkittava miten päin kivet asettaa. Kivillä on viisi perusmuotoa: nuolimainen, matala vertikaalinen, korkea vertikaalinen, laakea ja nojaava nauta. Kiviryhmään yleensä yhdistyy aina kasvillisuus.

Polut. Astinkivet ovat suosituimpia kiviä poluissa sillä ne näyttävät luonnonmukaisilta eivätkä näin häiritse tunnelmaa puutarhassa. Tällaisen polut johtavat yleensä teehuoneelle. Ne kulkevat yleensä kuivalla maalla, mutta saattavat ylittää matalia lammikoita ja jokia. Kivien tarkoitus on estää vierailijoita kompastumasta ja ne myös luovat puutarhan estetiikkaa. Astinkivien ei tarvitse välttämättä olla kiveä vaan ne voivat olla myös puuta. Polkumuotojakin on useita.

Kätke ja paljasta. Kivet asetellaan vaihtelevien välimatkojen päähän riippuen kulkijan tahdista. Kivet ovat leveitä ja niitä on tiheämmin, jos jotain kohtaa halutaan näyttää kulkijalle. Kapeammat kivet pidemmillä välimatkoilla kehottavat jouduttamaan askeleita ei-näytettävän kohdan ohi. Kivet tulisi olla yhden suuntaisia askeleiden kanssa eivätkä ne saa heilua. Astuinkivistä voidaan tehdä myös portaat korkeuseroltaan erilaiseen maastoon.

Nodedan. Nodedan -käytävä on myöhempää kehitystä. Se on leikatuista kivistä tehty symmetrinen käytävä ja toimii vastapainona luonnollisuudelle. Nodedan -käytävää käytettään yleensä talojen lähellä, oven luona, verannan vieressä tai suuremmissa aukeissa puutarha-alueissa. Niihin kuuluu kaksi pitkää suorakulmaista graniittiliuskaa, jotka symboloivat japanilaisia nimilappukortteja, joihin kirjoitetaan runoja.

Vesi

Kivien liikkumattomuuden, raskauden ja vakauden vastapainon puutarhassa muodostaa vesi. Vesi on myös hyvin tärkeä elementti ja, jos sitä ei ole mahdollista käyttää puutarhassa, sitä pyritään kuvaamaan hiekan, kivien ja soran avulla, niin että materiaaliin tehdään harjalla veden virtausta kuvaavia uria. Puutarha rakennetaan paljolti veden ehdoilla, jos sitä löytyy valmiiksi paikalta.

Vesi tuo puutarhaan vapauden ja ikuisen liikkuvuuden lisäksi myös ääntä ja melodiaa. Veden heijastuvuutta käytettään hyväksi sijoittamalla kivilyhty tai torni lammikon reunaan tai sen heijastavuus voi tuoda auringon valoa valaisemaan huonetta.

• Puro. Kiemurteleva kapea puro tuo harmoniaa puutarhan maisemaan. Se voi olla reunustettu kivin tai puisin pystykepein. Perinteisesti purojen rannoilla kirjoitettiin runoja, jota sitten asetettiin sake-maljassa kulkeutumaan veden mukana.

• Lammikot. Kirkas vetinen lammikko heijastaa puutarhan maisemia, taivasta ja näyttää tuulen aalloillaan. Puutarhan lammikot ovat luonnollisen epäsymmetrisiä, mutta maisemaan sopivia. Epäsymmetrisyydestään huolimatta niillä oli mielikuvituksellisia muotoja kuten pilven tai pullokurpitsan muoto. Isoissa lammikoissa on saaria puineen, kasveineen ja niillä voi olla kivitorni. Pienissä matalissa lammikoissa voi olla vesikasveja. Jos lammikko on kapea, sen yli usein kulkee silta.

• Vesiputous. Puutarhan kiintopiste on vesiputous, joka perinteisesti sijaitsee itäisessä osassa. Ne ovat pienikokoisia ja rakennustavasta riippuen niillä on erilaiset äänet. Ääntä säädellään putouksen alla olevien kivien avulla. Esimerkiksi sammaleen peittämä kivi vaimentaa ääntä. Vesiputouksen vesivarastoa ylhäällä on yleensä peittämässä puu. Klassisessa japanilaisessa tyylissä vesiputouksessa on käytetty seitsemää peruskiveä. Yksi näistä on kiilamainen kivi vesiputouksen alla. Vanhan kiinalaisen tarun mukaan se voi kuvata karppia, joka ui vesiputouksen ylös ja muuttui sitten lohikäärmeeksi.

• Ranta. Esteettisyyden lisäämiseksi lammikoiden reunojen tulisi olla hieman kaltevat. Rantoja voi koristaa kivet tai puuliuskat, puupaalut, puunrungot ja vanhat oksat, mutta niiden tulee olla yltää yhtä korkealle. Usein niitä on pienien välimatkojen päässä eikä tasaisena rivinä. Ranta kulkee harmoniassa muun puutarhan kanssa.

• Sillat. Sillat auttavat ylittämään veden tai myös kuivan vettä kuvaavan hiekkavirran. Japanilaisen puutarhan sillat ovat pelkistettyjä, eivät koristeellisia ja ne on rakennettu jostain luonnon materiaalista kuten luonnonkivestä tai puusta. Voimakkuuden ja vakauden vaikutuksen lisäämiseksi kivisillat ovat usein hieman kaarevia. Suosittua on myös matalana ristiin rastiin kulkevat lankkusillat eli Yatsuhashi-sillat. Tämän tyyppinen silta saa kulkijan liikkumaan hitaasti ja keskittymään maisemiin.

  

• Koi-kalat. Tavallisten kultakalojen sukulaiset, koi-karpit, kuuluvat aitoon japanilaiseen puutarhaan. Ne ovat hyvin erikoisen värisiä ja niitä pidetään hyvin suuressa arvossa. Yhden kalan hinta saattaa olla tuhansia euroja. Kala elää vuosikymmeniä ja voi kasvaa 60–70 cm pitkäksi.

Lähteitä:

Paalo Anne, Jetsonen Jari 2006. Japanilainen puutarha suomalaisittain. Tammi. Helsinki

Kawaguchi Yoko 2003. Japanilainen puutarha – inspiraatiosta toteutukseen. Suom. Bhutia Elina. Plataani. Helsinki

Sivonen Martti 1998. Bonsai – johdatus ruukkupuun kasvatukseen. Kureeni. Helsinki

Forsblom Juha 1999. Kotipuutarhan puut. Edita. Helsinki