Budo taidossa Tanaka-sensein sanoin

Tanaka-sensei on arvostettu taido-opettaja Japanissa. Hän oli lajin perustajalle eli Seiken Shukuminelle hyvin läheinen – jo senkin vuoksi hän on pystynyt taidourallaan realisoimaan monet ”tengi-asiat”. Tanaka-sensei on tyypiltään ”hengen luoja”, jonka pyrkimyksenä on rakentaa taidoa tämän päivän ihmisten ehdoilla.

Tiedät hyvin suomalaisen käytännön, jossa syksyllä alkavat kurssit ja tähdätään vyökokeeseen, sitten jatketaan tekniikoiden opettelulla ja pikkuhiljaa tulee eteen osallistuminen kilpailuihin. Meidän on hyvin vaikea opettaa budoa. Miten aloittelevien taidokojen kanssa Japanissa?

T: Eivät he tule salille filosofiaa opettelemaan vaan taidon tekniikkoja. Mekin yritämme Japanissa opettaa heille myöhemmin sitä tämän päivän budoa samalla tavalla kuin tekin Suomessa. Eihän budoa voi varsinaisesti opettaa.

Kuitenkin usein puhutaan siitä ”budosta” – mitä se sitten on, kun ei sitä oikein voi opettaa?

T: Jotta voisin vastata kysymykseesi, pitäisi minun opiskella lisää Japanin historiaa. Koska on monia kirjoja ja elokuvia, ihmiset luulevat, että budo alkoi samuraielämästä tai on jotakin mitä he kokivat silloin. Budo alkoi tai paremminkin oli jo olemassa ennen samurai-yhteiskuntaa. Se on ikään kuin ”olemus” mikä ilmentyy eri tavoin.

Mitä se merkitsee käytännössä?

T: Tiedätkö mitä merkitsee harakiri?

Tunnen tuon sanan sekä ”seppukun”, mutta en tietenkään tunne niiden perimmäistä olemusta. Ja tietoni perustuu juuri kirjoihin ja elokuviin – ei niinkään syvempään analyysiin tai historiaan.

T: Niihin sanoihin sisältyy budoa.

Oliko ensin traditiot ja sitten keksittiin sana budo?

T: Juuri niin: budoa käytettiin ennen kuin se yhdistettiin aseisiin.

Onko tämä se asia, jota Seiken Shukumine haluaa viedä eteenpäin – budoa yhteiskunnassa tai yhteiskuntaa varten?

T: Budo merkitsee parempaa tapaa elää. Kuten huomaat, tässä voisimme jutella asiasta vaikka koko yön. Se vain on, että taido yhdistää meitä – japanilaisia ja suomalaisia- ja se tie kulkee tekniikoiden kautta aluksi. Sitten vuosien jälkeen me alamme kokea muutakin.

Lopuksi haluaisin kysyä, mitä sanoisit meille suomalaisille?

T: Jotkut ihmiset aina valittavat – koulussa, työssä tai taidossa. Mutta vasta kovan työn jälkeen ymmärtää, mistä on kysymys. Esimerkiksi ennen kuin esitetään minkäänlaista kritiikkiä, pitäisi harjoitella 1000 päivää taidoa saadakseen jonkinlaisen käsityksen asiasta. Sitten voisi esittää mielipiteitä ja kysymyksiä jonkin verran. Sitten taas harjoitella toiset 1000 päivää ja taas sen jälkeen pohditaan jne.

Teksti: Jari Tuominen (Kamae 4/1998)
Kuva: Olavi Kurttio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s