Mitä mielessä maajoukkuetaidoka Katja Anoschkin?

Katja AnoschkinKatja Anoschkin, voitit keväällä SM-kultaa hokeissa ja ottelussa pronssia. Edessä ovat ensimmäiset taidon arvokilpailusi, millä mielin ja odotuksin lähdet kansainväliselle kisatatamille?

– Odotan ensimmäisiä taidon arvokilpailuitani hyvällä mielellä. Minulla on taustaa useasta eri lajista ja olin jo päättänyt jättää aktiivisen kilpaurheilu-uran taakseni. Löysin kuitenkin taidon kautta uudelleen kilpailemisen ilon. Nautin haasteesta ja jännityksestä, jonka jokainen kilpailu ja siihen valmistautuminen tuottaa.

Katja AnoshckinMihin olet valmistautumisessasi keskittynyt ja mikä on oma tavoitteesi kilpailuissa ja tulevaisuudessa taidon saralla?
– EM-kilpailuihin olen valmistautunut nyt vuoden verran ja kesän ajan olen keskittynyt erityisesti nopeusominaisuuksien ja ottelussa liikkumisen kehittämiseen. Tavoitteenani on edetä mitaliotteluihin sekä ottelussa että hokeissa. Odotan innolla kovia otteluita ja mahdollisuutta kehittyä edelleen vuoden 2017 MM-kilpailuja silmälläpitäen.

Millaista menestystä povaat maajoukkueelle? Suomen joukkue tulee varmasti antamaan kovan vastuksen kaikissa sarjoissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s