Miten vertaisit arvokilpailujen tunnelmaa SM-kilpailuihin?
Arvokilpailuissa yksilön merkitys pienenee ja joukkueen merkitys vastavuoroisesti kasvaa. Tunnelma on aivan uskomaton arvokilpailuissa. Jokainen suomalainen saa mielettömän kannustuksen jokaiseen suoritukseen. Finaalissa tunnelma rähjähtää ja esimerkiksi tuomarin pilliä on jo vaikea kuulla.
Onko sinulla jotain ”pakollisia” rutiineja ennen kisasuoritusta, mitä ilman suorituksesta ei tule mitään?
Polvipotkusarja ilmaan ja kunnon hiki päälle. Muuten tuntuu ettei ole ollut riittävä valmistautuminen.
Millaisena näet suomalaisen taidon tason tällä hetkellä maailmassa?
Suomalainen taido hätistelee ykkösmaa Japanin kintereillä. Jos suomalaiset kehittyvät tällä tahdilla, saavutamme japanilaiset jo seuraavissa MM-kilpailuissa 2017.
Millaiset tavoitteet olet asettanut itsellesi?
Henkilökohtainen EM-mitali ja kaikista joukkuelajeista kultaa.
Anna arviosi tämänkertaisesta joukkueesta? Miten se eroaa aiemmista joukkueista?
Joukkueen keski-ikä on jälleen nuorentunut. Meillä on ollut hyvä henki ja viimeisellä leirillä se oli suorastaan loistava. Pitkään joukkuetta edustaneet ovat mielestäni ottaneet uudet tulokkaat hyvin vastaan ja etenkin nuorilla kehitys on ollut todella kovaa. Tällä porukalla on hyvä lähteä tavoittelemaan jokaisesta kilpailulajista Suomelle kultaa.