Jos itselläni olisi edessä 50 ottelua Suomen kovimpia ottelijoita vastaan, niin saattaisi mennä pupu pöksyyn. Miten haasteeseen vastannut Jere Anttalainen ajattelee? Millainen tapahtuma tulossa? Mitä odotuksia hänellä on henkilökohtaisesti? Onko tämä Anttalaiselle ennemmin henkinen vai fyysinen ponnistus? Sukelsimme kuopiolaistaidokan ajatuksiin ja tässä hänen mietteitään.
”Odotan tulevaa tapahtumaa todella innolla, sillä ensimmäistä kertaa 50 ottelun haaste tulee Helsingin alueen ulkopuolelle kotikaupunkiini Kuopioon ja puitteet Kuopion kaupunginteatterilla ovat kerta kaikkiaan aivan huikeat! Kyseessä on hyvin ainutlaatuinen tapahtuma niin lajille kuin katsojillekin. Tapahtumassa tulee olemaan Taidon haasteottelujen lisäksi muidenkin kamppailulajien näytöksiä” Anttalainen kuvailee tuntojaan.

”Uskon, että katsojat saavat tapahtumasta ennen kokemattomia elämyksiä, hyvää fiilistä ja toivottavasti myös jotakin inspiroivaa, kehittävää, mahdollisesti jopa jotakin ammennettavaa omaan elämäänsä. Kannattaa tulla siis paikan päälle katsomaan ja kannustamaan. Tapahtuma tulee varmastikin antamaan niin Taidolle kuin muillekin sinne osallistuville kamppailulajeille runsaasti positiivista näkyvyyttä. Henkilökohtaisesti toivon, että säilyn ehjänä ja terveenä pystyäkseni viemään haasteen kunnialla loppuun saakka ja että voisin tarjota katsojille mahdollisimman näyttävää kamppailua hyvässä hengessä. Taido on hyvän hengen kamppailua.” hän jatkaa.

”Taido on ollut läsnä elämässäni teini-iästä aikuisuuteen ja toivon sen näin jatkuvan vanhuuteenkin saakka. Taido on pitkäaikaisin harrastukseni, vapaaehtoistyötä lapsien, nuorten ja aikuisten parissa, kehittymistä ja itsensä haastamista. Näen itseni harjoittelemassa ja oppimassa Taidoa vielä kymmeniä vuosia.”

”Haaste on ensisijaisesti minulle erittäin suuri kunnia. Samalla kun otan mittaa 50 ottelijasta, otan mittaa ennen kaikkea itsestäni. Haaste tulee olemaan minulle sekä fyysisesti että henkisesti erittäin vaativa kokemus. Edessäni on siis varsin mielenkiintoinen opintomatka itseeni; jaksaako ja pysyykö mieli kirkkaana vaikka väsymys alkaa hiipimään mieleen ja kehoon, miten pitkälle henkiset voimavarat jaksavat kantaa. Toivon että tämä fyysisen koettelemus kasvattaisi henkistä kanttiani ja etenkin kehittäisi taktisia taitojani ottelussa.” Jere toteaa ja suuntaa katseensa kohti tulevaa.
GO JU NIN on suomalainen 50 ottelun haaste. Jere Anttalainen ottaa sen vastaan viidentenä suomalaisena taidokana. Haasteessa yksi henkilö ottelee 50 ottelua yksitellen eri vastustajia vastaan lähes tauotta. Otteluaika kussakin ottelussa on 2 minuuttia, minkä päätyttyä tuomari julistaa ottelun voittajan lyönneillä, potkuilla, pyyhkäisyillä ja kaadoilla saatujen pisteiden tai annettujen varoitusten perusteella. Haaste on sekä henkisesti, että fyysisesti vaativa. Tämänvuotisesta tapahtumasta ainutlaatuisen tekee se, että tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin alueen ulkopuolella. Ottelut käydään Kuopion kaupunginteatterin Maria -näyttämöllä. Vastustajina Anttalaisella on Suomen kovimmat ottelijat. Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita katsomaan ja kannustamaan! Taidokoille järjestetään viikonlopun aikana myös päiväleiri sekä iltatilaisuus. Liput tulevat myyntiin Lippupalveluun kesän aikana.