Kevään 2016 taidobarometrin tuloksiin perustuvan datan perusteella kasattiin profiili Kake Keskivertotaidokasta ja koonnin tulokset julkaistiin Kamae-blogissa elokuussa 2016. Samassa yhteydessä Kamae-blogi etsi vastaavia keskivertotaidokoita tositarkoituksella. Tässä yhden melko hyvin profiiliin sopivan ”keskivertotaidokan” tarinaa taidouran varrelta.

Vaikka Yliopiston Taidolla treenaava Iiro (26v.) onkin selkeästi nuorempi mies kuin Kake (n. 35v.), ovat molemmat saaneet suoritettua korkeakouluopintonsa kunnialla loppuun. Geneerisen kaupungin dojolla he vierailevat taidon parissa vähintäänkin kahdesti viikossa (Iiro tosin pyrkii tähän lisäämään vielä yhden tai kaksi viikkotreeniä), sekä molemmat lenkkeilevät ja/tai käyvät punttisalilla suunnilleen kahdesti viikossa (tai ainakin kerran kuten Iiro). Heidän vyönsä ovat ruskeita ja taidoa on takana noin seitsemisen vuotta. Myös heidän taidovuotensa on näyttänyt kuluneen hyvinkin samoissa merkeissä, treenaten, leireillen, ohjaten ja oppien uutta. Mutta kuinka ”keskivertotaidokamme” on oikein päässyt tähän pisteeseen?

Ensikosketukset budoon ja japanilaisiin kamppailulajeihin sain jo nuorena poikana harrastaessani muutaman vuoden karatea esiteininä. Kuten harmillisen monelle nuorelle tapahtuu, myös itselläni mielenkiinto siirtyi liikuntaharrastuksista muihin aiheisiin teini-iän myllerryksessä. Myöhemmin jäin kuitenkin kaipaamaan japanilaisen kamppailun budohenkeä sekä salikulttuuria ja niinpä päätin etsiä itselleni uuden harrastuksen joka muistuttaisi karatea. Olin tuolloin lukion ABI ja asuin pohjoishelsingissä.

Tuolloin huomasin oikeastaan suurena yllätyksenä, että pääkaupunkiseutu oli pullollaan vaihtoehtoja erilaisista kamppailulajeista ja vastaavista liikuntamuodoista. Näppärällä Googlailulla löysin listan käytännössä kaikista mahdollisista Helsingin kamppailulajiseuroista sekä lyhyistä lajikuvauksista. Listaa kahlatessani tunnistin joukosta muutamia valtalajeja, mutta suurin osa niistä oli täysin uusia tuttavuuksia. Näistä valikoin useita tarkasteluun täysin satunnaisesti, kunnes kohdalle osui taido ja taikasana, joka saattoi etsintäni päätökseen: Akrobatia. Lajin monipuolinen liike, kärrynpyörät ja voltit saivat jo ajatuksen tasolla minut unohtamaan kaikki muut vaihtoehdot.

Lähialueen seuroista kätevimmän kulkuyhteyden päässä oli Yliopiston Taido. Tarkkana nuorena varmistin että saan varmasti osallistua treeneihin vaikken tuolloin vielä ollutkaan korkeakouluopiskelija, sekä katsastin perinteisen syksyisin järjestettävän lajiesittelyn ja miltä taido näyttää livenä. Olin myyty! Ensimmäinen taidotreenini päättyi kuitenkin yllättäen siihen, että huomasin kolkutelleeni tyhjän dojon ovella minuutilleen viikkoa ennen alkeiskurssin todellista alkua. Loppujen lopuksi taidourani kirjaimellisesti potkaistiin käyntiin ajallaan viikkoa myöhemmin syksyllä 2007 noin parisen kymmenen  muun alkeiskurssilaisen kanssa. Kuten vanhalla peruskurssirakenteella oli tapana, sinisen vyön suoritin kevättalvella 2008.

Taidourani meinasi jo kertaalleen katketa, kun teekkarielämän kiemurat ja fuksivuosi söivät hiljalleen aikaa treenaamiselta seuraavan vuoden aikana. Täysin tauolle se jäi kuitenkin varusmiespalveluksen myötä ajalle 2009-2010, enkä tuon pitkän tauon jälkeen todellakaan rohjennut palata dojolle omin neuvoin. Onnekseni Yliopiston Taido kokeili tuolloin ”paluumuuttajakurssin” järjestämistä, jonne houkuteltiin henkilökohtaisesti useita kaltaisiani hiljalleen sinisen vyön suorittamisen jälkeen kadonneita taidokoita. Palasin harrastukseni pariin tässä joukossa lähes kahden vuoden tauon jälkeen ja näinpä tänä syksynä minulla tulee täyteen seitsemisen vuotta aktiivista taidoharrastusta. Tänä aikana olen uppoutunut sekä treenien vetämiseen, seuratoimintaan ja kilpataidoon, kuitenkin ehkäpä juuri päinvastaisessa järjestyksessä.

Ensimmäiset kilpailut joihin osallistuin olivat Yliopiston Taidon perinteiset UniDojo Openit sekä opiskelijoiden SM-kisat, jotka toimivat loistavana matalan kynnyksen porttina kilpataidon pariin. Näillä kokemuksilla en kuitenkaan rohjennut vielä osallistua virallisiin cup-kilpailuihin tulevalla kaudella (edes alempien vöiden sarjassa) ja niinpä seuraavat kisani olivatkin vuoden 2013 MM-kilpailuiden yhteydessä järjestetyt Taidon ystävyyskilpailut. Näissä osallistuin kaikkiin mahdollisiin lajeihin joihin ikäni ja vyöarvoni sallivat ja erityisesti dantai-hokein ja tenkain joukkueena treenaaminen tempaisivat minut pysyvästi mukaan kilpataidoon. Vaikka kyseisissä kisoissa dantai-hokeimme oli koko porukan viimeinen ja henkilökohtainen hokei ja jissenkin loppuivat todella nopeasti ensimmäiselle kierrokselle, jäi minulle kuitenkin kisoista muistoksi tenkain pronssia, sekä syvä into kilpailua kohtaan. Tämä palo onkin ajanut vahvasti omaa taidotreenaustani eteenpäin ja tuloksena on syntynyt aina ihan niitä kirkkaimpiakin mitaleita joukkuelajeista sekä ystävyys- että SM-kisoissakin.

Pian kilpailun aloittamisen jälkeen, kiinnostuin myös seuran toiminnasta yleisemmällä tasolla. Näinpä liityin mukaan Yliopiston Taidon hallitukseen, aloittaen Taido Core -tiedottajan hommissa. Ensimmäisen hallituskauden päätteeksi minua houkuteltiin hieman vastuullisempiin tehtäviin ja niinpä löysin itseni yllättäen puheenjohtajan roolista. Vaikka vapaaehtoistoiminta seuran hallituksessa syökin hieman omaa vapaa-aikaa, olen nauttinut näistä hommista täysin rinnoin. Osallistumalla seuran hallitustoimintaan avautuu aivan uudenlaiset näkymät siihen mitä seurassa tapahtuu ja mikä parasta, pääsee itse konkreettisesti vaikuttamaan siihen mitä kaikkea kivaa seuran sisällä ja ympärillä tapahtuu.

Melko luonnollisena jatkumona vyönvärin tummentuessa myös taidokan vastuu treenien ohjaamisessa ja taidon siirtämisessä eteenpäin kasvaa. Ohjaajapuolella olen kuitenkin vielä toistaiseksi melko kokematon, vaikka satunnaisia treenejä onkin tullut vedettyä jo parisen vuoden ajan. Perusteet ohjaamiseen jokaiselle taidokalle muodostuu varmasti vyökoejärjestelmään liittyvien koulutusten ja leirien myötä. Myös oma kokemukseni aloittaessani alkulämmittelyjen ohjauksilla perustui näihin. Pikku hiljaa vastuu kasvoi kokonaisten treenien ohjaukseen ja tässä hienona apuna toimi seuramme ”mentori-ohjelma”, jossa aloitteleville ohjaajille nimetään jo kokeneempi treenien vetäjä avustamaan ensimmäisten harjoitusten suunnittelussa. Tai ehkä tarkemmin suunnitelman laadunvalvonnassa. Vetäessäni treenejä pyrin aina suunnittelemaan ohjelman etukäteen mahdollisimman tarkasti ja itse ohjaustilanteessa ottamaan huomioon myös yksilöt pelkän ryhmän sijaan. Nämä pyrkimykset ovat ajaneet minut kehittämään itseäni myös ohjaajana ja näinpä olen osallistunut useisiin ”ylimääräisiin” koulutuksiin, joissa hiotaan taidokoita myös ohjaajina. Viimeisimpänä kokonaisuutena osallistuin kamppailulajien yhteiseen II-tason valmentajakoulutukseen, jonka myötä sain lisää eväitä myös harjoittelun pitkäaikaiseen suunnitteluun yksittäisten treenien sijaan. Myös ohjaaminen on tuonut mukanaan hienoja onnistumisen fiiliksiä. Näistä yhtenä parhaista mainittakoon viime syksyn Taido Core -kurssi, jonka ensimmäisestä syklistä kahmin puolet treenivedoista itselleni. Oli hienoa huomata kuinka nopeasti vasta-aloittaneet treenaajat oppivat taidon perusteet ja kuinka he innostuivat treenaamisesta. Oli hienoa myös seurata treenaajia yksilöinä ja oppia tunnistamaan heidän henkilökohtaiset vahvuutensa ja heikkoutensa sekä käydä näitä läpi yhdessä muiden Core-ohjaajien kanssa treenien sisällön ja painopisteen etsimiseksi siten että treenit palvelisivat optimaalisesti sekä ryhmää että yksilöitä.

Entäpä sitten tulevaisuudessa? Henkilökohtaisena tavoitteenani on suorittaa 1.dan ja saada musta vyö tulevan kevättalven danleirillä. Minun sekä parin muun seuramme taidokan matkaa kohti tätä yhteistä tavoitetta voit seurata Yliopiston Taidon sivuilla ”Kohti mustaa vyötä” -juttusarjassa. Muut tavoitteeni liittyvätkin sitten kisakauteen ja tarkoituksena olisi päästä ensikauden kaikissa kisoissa vähintäänkin pistesijoille ja saavuttaa ensimmäinen henkilökohtainen mitali ranking sarjassa.

Mutta miksi juuri taido, eikä jotain ihan muuta? Mielestäni taido on fiilikseltään sopiva sekoitus vanhoja perinteitä ja uusia tuulia. Fyysiseltä puoleltaan se tarjoaa äärettömän laajan kentän itsensä kehittämiseen ja taidon piiristä löytyy aina uusia haasteita. Kuitenkin ehkä parasta taidossa on juuri sen upea ja tiivis yhteisö! Ei vain meidän seuramme sisällä vaan läpi Suomen ja ympäri maailman. Osallistuitpa sitten leireille tai kilpailuihin on tatamilla aina mukana hymyä ja iloa. Tiukassakin ranking -tilanteessa kovimmat kilpakumppanit treenaavat yhdessä ja kannustavat aidosti toinen toisiaan. Ja vaikka olet matkalla vieraassa maassa vailla yhteistä kieltä, olet aina tervetullut viettämään yhteistä aikaa kanssataidokoiden seurassa sekä dojolle että sen ulkopuolelle. Tämän olen saanut kokea ensi kädessä Yliopiston Taidon jäsenten kanssa tehdyllä yhteisellä Japanin matkalla, joka kuuluu ehdottomasti yksiin parhaista taidomuistoistani.

Lopuksi näin yhteenvetona näyttää siltä, että ”keskivertotaidoka” tekee siis paljon muutakin taidoon liittyvää kuin osallistuu vain treeneihin silloin tällöin. Ja mikä tärkeintä, ”keskivertotaidoka” näyttää nauttivan kaikesta täysin rinnoin!

-Iiro Toppila, ”keskivertotaidoka”

Kuvat: Iiro Toppilan arkisto ja Sampo Pasanen