Taru Haimin opinnäytetyöhön kurkistaminen tuo seuraavaksi eteen tyypillisiä japanilaisissa puutarhahoissa käytettäviä kasveja.

Bambut

Bambuja löytyy lajista riippuen 2-20m korkuisia eli niin kääpiöitä kuin valtavia jättiläisiä, pensaita kuin puitakin. Bambu on sitkeyden ja joutavuuden esikuva ja Japanilaisen puutarhan tunnusmerkki. Se taipuu tuulessa, mutta ei taitu. Taipuvuus tuo jatkuvaa liikettä puutarhaan.

Bambut ovat trooppisen ja subtrooppisen alueen ruohoja joita on hankala lisätä siemenistä ja lehti- ja varsipistokkaista. Sen sijaan sen lisääminen onnistuu juurakoista. Bambu kasvaa ensin hitaasti, sillä se kasvattaa ensin juurakkonsa vahvaksi ennen maanpäälle tulevaa osaa. Myöhemmin kasvi kasvaa jopa niin nopeasti, että sen kasvu voi suorastaan nähdä ja bambun varsi on hyvin kestävä. Bambut eivät ole vaateliaita maaperän suhteen. Ne viihtyvät hieman happamassa maassa. Raskas hiekkapitoinen savi, joka on hyvin muokattu ja salaojitettu on oiva kasvupaikka bambulle.

Bambun varsi on kestävä ja erittäin kuitupitoinen. Sitä käytetään rakennusmateriaalina, polttopuuna sekä työkalujen ja tarveastioiden valmistuksessa. Lisäksi bambusta saadaan tehtyä kankaita ja koriste-esineitä. Kamppailulajien harrastaja tiedän myös, että niistä tehdään varmasti maailman parhaimmat taistelusauvat koska ne ovat hyvin kestäviä ja kevyitä. Nuoria bambun versoja käytetään jopa ruuanlaitossa. Bambut ovat myös isopandojen pääravintoa.

Bonsai

Bonsaipuu ei ole oma puulajinsa vaan mikä tahansa miniatyyrikokoinen puuvartinen kasvi ruukussa. Ruukku on olennainen osa bonsaita. Bonsai ei siis kasva suoraan maassa. Sen nimikin tarkoittaa nimenomaan suoraan käännettynä ruukkuistutusta, mutta suomessa sen nimeksi on vakiintunut ruukkupuu. Siitäkään huolimatta bonsain ei välttämättä tarvitse olla puu vaan se voi olla esimerkiksi pensas. Bonsaipuu on kaunis pienoismaisema, jossa kasvi, ruukkuja ja mahdolliset muut tekijät sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Näitä muita ruukussa olevia elementtejä voi olla esimerkiksi kallioita esittävät kivet ja miniatyyritalot. Mikäli ruukussa on mukana näitä muita elementtejä, siihen viitataan sanalla bokei. Bonsai sopii niin ulko- kuin sisäkasvatukseenkin. Yleisiä bonsaikasvatuksessa käytettyjä puita on esimerkiksi serissa, viikuna, oliivi ja ambra.

Bonsain koko voi vaihdella muutamasta senttimetristä yli metriin. Tavallisesti bonsain korkeus on kuitenkin noin 20-60cm välillä. Silloin kun bonsai on kooltaan sellainen, että mahtuu ruukkuineen hyvin avoimelle kädelle, siitä käytettään nimitystä mame. Kun puu on noin 25-30cm korkea ja sitä pystyy kannattelemaan ja siirtämään ruukkuineen yhdellä kädellä, sen nimitys on Shohin.

Bonsai-idea on lähtöisin Egyptistä 4000 vuotta sitten. Kiinan kautta se tuli Japaniin. Kiinassa sitä kutsuttiin nimellä Pun-Ching ja siitä pyrittiin tekemään esteettisesti kaunis. Puun myös tuli olla mahdollisimman luonnollinen, vaikka sitä muotoilikin ihmiskäsi. Joidenkin mielestä bonsaipuu on kidutettu puu, vaikka puu ei muotoilusta kärsikään ja monet oikeat luonnonpuut joutuvat kokemaan elinaikanaan paljon tuhoisampaa muotoilua. Länsimaisesti bonsaikasvatuksessa saattaa olla vaikeinta puun leikkaaminen ja oksien harventaminen. Länsimaiset ovat tottuneet pyrkimään asetelmissaan tuuheuteen ja runsauteen. Japanissa ideana on etsiä muotoja, linjoja ja suuntia.

Bonsain voi hankkia valmiina kaupasta, jolloin siitä käytettään nimitystä Mallsai. Sen voi myös kasvattaa itse, kerätä luonnosta alunperinkin kääpiökokoinen puu tai ostaa puuntaimen kaupasta. Itse kasvattamisen vaihtoehtoja on siemen, pistokas ja taivukkaat. Kun puun kasvattaa itse, pääsee alusta asti ohjailemaan sen kasvua haluamakseen bonsaiksi, mutta tämä tapa vaatii aikaa. Kasvattaessa on otettava huomioon puulaji. Sillä ei ole väliä, lähteekö bonsaita tekemään lehti- vai havupuusta. Kevät on paras aika hankkia tai kasvattaa puu. Puun on oltava hyväkuntoinen ja se on sopeutettava elämään pienessä ruukussa.

Bonsain muotoilu noudattaa tiettyjä peruskaavoja ja sääntöjä. Sillä on oma julkisivunsa eli suunta josta sitä on tarkoitus katsoa. Tähän liittyy monia sääntöjä esimerkiksi, ettei yksikään suuri oksa saa osoittaa suoraan kohti katselijaa, eikä rungosta saa lähteä useampia oksia samalta korkeudelta. Paras muoto bonsaille on oikeastaan kolmion malli. Muoto on kolmio sekä sivulta, että yhtäältä katsottaessa.

Kasvattajan on heti alussa päätettävä, minkälaisen puun haluaa. Muotoja on esimerkiksi Chokkan – klassinen pystymuoto, Moyogi – vapaasti pysty, Shakan – nojaava, Han-kengai – puoliputous, Kengai – riippuva, vesiputous, Bunjingi – kalteva, Ishitsuki – kivellä kasvava, Sekijoju – kivelle nouseva, Bankan – aaltoileva runko, Sokan – kaksoispuu, Yose – metsä.

Bonsaipuun oikeaoppinen hoito riippuu siitä, mikä puulaji on kyseessä. Kastelussa on toki otettava huomioon se, että puu on melko pienessä ruukussa ja näin ollen kuivuu melko nopeasti. Kastelu onkin varsin haastaa bonsaikasvatuksessa. Yleisohjeena kuitenkin voidaan antaa seuraava: Kasteltaessa bonsai kastellaan perusteellisesti, jonka jälkeen maan annetaan kevyesti kuivahtaa ennen uutta kastelukertaa. Rutikuivaksi ei maa-ainesta kannata päästää, myös liikaa kastelua tulee välttää sillä juuret tukehtuvat ennen pitkää. Kasvin suihkuttelusta on monta erimielipidettä. Sisäbonsain suihkuttaminen on hyväksi, mutta silloin sitä on suihkutettava usein sillä kasvi ei pidä suuresti vaihtuvasta ilmankosteudesta.

Kirsikkapuu

Monet japanilaiset kirsikkapuulajit eivät menesty Suomen oloissa, mutta japanilaiseen puutarhaansa kannattaa ajatella rusokirsikkaa, pilvikirsikkaa tai hapankirsikkaa. Japanissa kirsikkapuu on tärkeä puu ja sen kukinta on suuri juhlanaihe. Juhlaa kutsutaan Hanamiksi, joka tarkoittaa kukkien katselemista. Kirsikan kukat symboloivat elämän hetkellisyyttä.

Kirsikka on vanha hyötykasvi, jota on viljelty Kiinassa jo yli 4000 vuotta. Kasvupaikan tulee olla lajista riippuen ilmava, ravinteikas ja valoisa. Lannoituksen ja leikkauksen kanssa kannattaa olla varovainen. Kirsikka kasvaa lajista ja leikkauksesta riippuen 3- 8m korkeaksi. Kirsikka kukkii touko-kesäkuussa.

Rusokirsikka. Rusokirsikka kasvaa 3-5m korkeaksi ja 5m leveä varsin koristeellinen puu. Puhjetessaan lehdet ovat punertavia, mutta myöhemmin ne muuttuvat tummanvihreiksi. Runko on väriltään punaruskea. Rusokirsikan syysväri on kauniin kirkkaanpunainen. Rusokirsikka viihtyy aurinkoisella, lämpimällä ja suojaisalla paikalla, kalkitussa ja ravinteikkaassa multamaassa. Puu ei tarvitse erityistä hoitoa. Sen voi leikata heinä-elokuussa. Kukinta on toukokuussa ja kukat ovat vaaleanpunaiset.

Pilvikirsikka. Pilvikirsikka on 5-8m korkea ja 3m leveä. Se mahtuu pieneenkin pieneen tilaan ja viihtyy auringossa tai puolivarjossa. Maan tulisi olla kosteutta pidättävä hyvin kalkittu maa. Pilvikirsikka on kuitenkin vaatimaton kasvi ja menee myös savimaassa. Se on terve puu, mutta ei kovin pitkäikäinen. Vanhemmiten sen hennot oksat alkavat riippua. Syysväri on vaaleankeltainen ja puunrunko on punaruskea. Pilvikirsikalla ei ole suurta leikkaustarvetta, mutta mahdolliset leikkaukset voi tehdä elokuussa (keväällä kumivuoto on suuri). Puu kukkii kesäkuussa valkoisin kukin. Sen marjoja ei voi hyödyntää.

Hapankirsikka. Hapankirsikka on 5m korkea puu, mutta sen voi pitää myös pensaskoossa. Suomessa yleisin viljelty kirsikka eli sen marjoja voi hyödyntää. Paikan tulisi olla aurinkoinen ja lämmin, jota kevät hallat eivät vaivaa. Maan tulisi olla läpäisevä multainen maa, joka on hyvin kalkittu. Ei viihdy tiiviissä kosteassa savimaassa. Hapankirsikka leikataan elo-syyskuussa, mutta ei voimakkaasti. Katetta voidaan käyttää puunjuurella. Jänikset ja linnut tuottavat ongelmia sillä esimerkiksi verkko puun ympärillä ei ole kovin kaunis. Kukkii toukokuussa valkoisin kukin ja marjat valmistuvat elokuussa.

Iris eli Kurjenmiekka

Kurjenmiekka -nimi tulee kasvin miekkamaisten lehtien muodosta, mutta kreikankielen Iris-sana viittaa sateenkaareen ja sateenkaaren jumalattareen joka on varsin osuva kukkaa ajateltaessa. Se on varsin yleinen kasvi japanilaisessa puutarhassa. Kasvia on käytetty 1600- luvulla lääkekasvina.

Iris on monivuotinen perenna, jonka korkeus on noin 50-120cm lajista riippuen. Kukkimisajankohta on kesä-heinäkuussa. Se kasvaa luonnonvaraisena rannoilla matalissa vesissä eli sen kasvupaikan täytyy olla kostea. Iris istutetaan maanpinnan tasoon niin, ettei juurakkoa peitetä kokonaan. Liian syvään istutettuna se ei välttämättä kuki olenkaan. Paikan tulee olla myös aurinkoinen. Iris on hyvä jakaa joka kolmas-neljäs vuosi, muuten se alkaa näyttämää kurjalta ja leviää liikaa. Jakaminen on parasta tehdä kukinnan jälkeen.

Iris-lajikkeita ovat esimerkiksi: siberiankurjenmiekka, saksankurjenmiekka, keltakurjenmiekka ja japaninkurjenmiekka. Näistä kolmea ensimmäistä voi kokeilla Suomessa japanilaiseen puutarhaan. Japaninkurjenmiekkakin saattaa menestyä Suomen oloissa.

Kirjallisuus:

Paalo Anne, Jetsonen Jari 2006. Japanilainen puutarha suomalaisittain. Tammi. Helsinki

Kawaguchi Yoko 2003. Japanilainen puutarha – inspiraatiosta toteutukseen. Suom. Bhutia Elina. Plataani. Helsinki

Sivonen Martti 1998. Bonsai – johdatus ruukkupuun kasvatukseen. Kureeni. Helsinki

Forsblom Juha 1999. Kotipuutarhan puut. Edita. Helsink

Puutarha.net, Keltakurjenmiekka 2006

Cultivation of Bearded Iris 2005

http://ncmg.blogspot.com/2005/06/cultivation-of-bearded-iris.html 8.4.2009