Avainsana-arkisto: YLE

Myötätuulta kisamarkkinointiin

Rivien välistä kuulee kilpailuiden järjestämisen olevan kuormittavaa ja haastavaa pienille seuroille. Isohko ponnistus se toki on, eivätkä järjestelyvastuut välttämättä jakaudu seuran sisällä tasaisesti. Seuran ”julkisen profiilin” ja pr-työn kannalta kisojen  järjestäminen rekrytointitapahtumana on kuitenkin iso mahdollisuus, joka pientenkin seurojen kannattaa uskaltaa kokeilla ja hyödyntää.

Jatka lukemista Myötätuulta kisamarkkinointiin

Taido näyttää hyvältä – myös TV:ssä

Tampereella 8.7. pidetyt Dantai jissenin SM-kilpailut omasivat mitä parhaimmat puitteet kamppailuille. Mittelöt järjestettiin yhdessä lähes 30 muun lajin kanssa yhteisessä SM-viikossa.

Kamae-blogin toimitus sai etäyhteyden viime vuonna tuomarina (Vuoden urheilumarkkinointitekona 2016 palkitussakin) talven 2016 SM-viikossa toimineen parhaillaan ulkomailla lomailevan Petteri Narkon kommentoimaan taidon saamaa TV-näkyvyyttä. Kokenut tuomari seurasi kisojen etenemistä YleAreenasta. Ottelut näkyivät kätevästi myös Suomen rajojen ulkopuolella! Millä fiiliksillä kilpailuja sitten katsottiin?

No siis kyllähän taido teeveessä pistää väkisinkin silmään ja erottuu muista kamppailulajeista. Laji omalla omaleimaisuudellaan herättää katsojan mielenkiinnon. Saatu näkyvyys varmastikin luo edellytykset jopa lajin kasvamiselle.”

Entä kilpailuja ristiin rastiin kiertänyt konkari? Mitä hän ajattelee lajien yhteistyöstä ja SM-viikosta kilpailutapahtumana?

”Hieno tapahtuma on kyllä. Mukavan aktiivinen tapahtuma, kun samalla kertaa on monia lajeja nähtävillä. Minusta useiden voimien yhdistäminen on pelkästään positiivista ja kaikkia varmasti hyödyttävää. Ei kyllä ole mitään negatiivista sanottavaa monen lajin samanaikaisesta läsnäolosta ja sen myötä syntyvästä yhteistyöstä.”

Kokenut maajoukkuekapteeni tuntee siis yhteen puhaltamisen salat. Mutta entäpä SE TV-näkyvyys?

”No tuo Ylen osallistuminen on todella upea homma. Todella ammattimaisesti tekevät nuo live lähetykset ja varmasti yleisö kotisohvaltakin pääsee uusien lajien äärelle selvästi paremmin.”

Aluekuuluttajan pestissä toiminut Sanna Piiroinen piti otteluita hyvinä. Ne olivat siistejä ja näyttäviä. Yleisöä taidokatsomoon hän olisi kuitenkin toivonut lisää:

Seuraavalla kerralla olisi kiva nähdä enemmän säpinää ja yleisöä eli mainontaan ja markkinointiin pitää laittaa paukkuja.”

Ehkä vanha tuttu ”jokainen tuo mukanaan yhden kaverin” voisi olla taidokoiden seuraava tavoite? Alustavien tietojen mukaan SM-viikko järjestetään seuraavan kerran kesällä 2018.

 

Suomen ensimmäisessä SM-viikossa jaetaan yli 400 SM-mitalia

Suomessa ensi kertaa järjestettävä SM-viikko on herättänyt paljon kiinnostusta ja historian ensimmäinen näin suuri monilajitapahtuma toteutuu erittäin laajasti. Mukana on peräti 22 eri lajia ja kolmen päivän aikana jaetaan yli 400 SM-mitalia. Tapahtuma järjestetään Tampereella 12.-14.2.2016.
banner_529x310

Jatka lukemista Suomen ensimmäisessä SM-viikossa jaetaan yli 400 SM-mitalia