Aihearkisto: Taustaa tapahtumille

Kaupuunkiinmuuttaja

Taidokoita vaeltaa paikkakunnalta toiselle tasaisin väliajoin syystä ja toisesta. Vaikka uudelta paikkakunnalta löytyisikin seura, niin salin kynnys voi olla vaikea ylittää. Onko olemassa keinoa, joka saisi kaupunkiin muuttaneen vanhan taidokan osallistumaan myös treeneihin? Lajipäälikkö bongasi yhden kaupunkiinmuutajan ja esitti muutaman kiperän kysymyksen.

mikko ja sera

Ja tässä se raportti sitten tulee. Annetaan Lahden Sugatan Mikko Koivulan kertoa:

Jatka lukemista Kaupuunkiinmuuttaja

Unohtumaton SM-viikko: jännitystä, liikutusta, riemua ja ylpeyttä!

Suomen ensimmäinen SM-viikko järjestettiin muutama viikko sitten Tampereella.  Laatuaan ensimmäinen SM-viikko on saanut osallistujilta runsaasti positiivista palautetta. Historiallisessa tapahtumassa kilpaili 1500 urheilijaa 22 lajissa. Viikonlopun aikana SM-mitaleita jaettiin yli 400. Uusi tapahtumakonsepti keräsi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen noin viisi tuhatta katsojaa. Dantai jissenin eli joukkueottelun SM-kilpailut käytiin SM-viikon yhteydessä la 13.2.

Tapahtuman yhtenä tärkeimmistä tavoitteista oli tuoda pienempiä lajeja julkisuuteen ja toimia näyteikkunana urheilun monipuolisuudelle. Yle panosti lajien esittelyihin ja suoriin lähetyksiin mittavasti ja yleisö otti SM-viikon heti omakseen.

Jatka lukemista Unohtumaton SM-viikko: jännitystä, liikutusta, riemua ja ylpeyttä!

”Liikun, olen siis olemassa”

Seiken Shukuminea kutsutaan taidomaailmassa termillä saiko-shihan, jonka vapaa suomennos on ”suurmestari”. Artikkelissani otan kuitenkin vapauden kutsua häntä Seiken Shukumineksi tai yksinkertaisesti vain Shukumineksi.

Shukumine tunnettiin ”karatenerona”: monet ovat saaneet todistaa hänen suunnatonta taitavuuttaan. Teknisen pätevyyden ja fyysisen voiman tasolla lienee hän parhaiten tunnettu jäntevyydestään ja kimmoisuudestaan: korkeita pomppuja hän treenasi jo lapsuudessaan Okinawalla. Shukuminen lapsuutta käsittelevässä kirjassa Kempo Shukyua kerrotaan, kuinka hänen ensimmäinen opettajansa Anko Sadoyama harjoitti 8-vuotiasta oppilastaan. Shukuminen joutui hyppäämään päivittäin nopeakasvuisen kiinanruusupensaan yli. Pensas oli aluksi vain 25 senttimetrin korkuinen, mutta kasvoi sentin päivävauhtia, samaan tahtiin Shukuminen kimmoisuuden kanssa: harjoituksen tulokset olivat välittömät. Japanilaisen taidolehti Taido Shinpon artikkelissa (numero 42, 1972) kerrotaan, kuinka Shukumine vieraili Sadoyaman luona sairaalassa tämän ollessa 83-vuotias. Artikkelin mukaan mestari koki kimmoisuutensa ja jäntevyytensä perustuvan Sadoyaman harjoituksiin.

saiko-shihan

Jatka lukemista ”Liikun, olen siis olemassa”

Terveiset Urheilugaalasta!

Pohjois-Savon Urheilugaala pidettiin 29.1.2016 Kuopion kaupunginteatterilla. Paikka oli juhlava ja näyttävästä avausnäytöksestä vastasi kutsusta Kuopion Taidoseura. Kaupunginteatterilla järjestetty urheilugaala kokosi pohjoissavolaiset menestyneet urheilijat, urheiluvaikuttajat ja liikunta- ja urheiluseurat juhlimaan vuoden 2015 urheilusaavutuksia. Tilaisuudessa palkittiin muun muassa Kerttu Niskanen vuoden urheilijaksi ja Kimmo Timoselle annettiin Jokeri-palkinto. Jatka lukemista Terveiset Urheilugaalasta!

Taido-peli applelle, androidille ja windowsille

Kamae.fi:n toimitus sai uunituoreiden Taido Warrior -pelien isän Amir Niknamin haastatteluun!  Miten idea syntyi? Mitä matka ideasta toteutukseen vaati ja kuinka kauan koko projektissa meni? Se kaikki selviää tästä jutusta.

amir
Amir tekee hyppäriä tässä kuvassa. Niitä nähdään myös Taido Warriorissa!

Tarina alkaa…

Taido is the big passion in my life, and two years ago I had a fantastic idea: to build a Taido game for the Playstation. There was only one problem, who build such a thing? Certainly not me, I didn’t know the first thing about programming… but maybe I should learn? Jatka lukemista Taido-peli applelle, androidille ja windowsille

Suomen ensimmäisessä SM-viikossa jaetaan yli 400 SM-mitalia

Suomessa ensi kertaa järjestettävä SM-viikko on herättänyt paljon kiinnostusta ja historian ensimmäinen näin suuri monilajitapahtuma toteutuu erittäin laajasti. Mukana on peräti 22 eri lajia ja kolmen päivän aikana jaetaan yli 400 SM-mitalia. Tapahtuma järjestetään Tampereella 12.-14.2.2016.
banner_529x310

Jatka lukemista Suomen ensimmäisessä SM-viikossa jaetaan yli 400 SM-mitalia

Kurssilaisen opas avuksi uusille harrastajille

Yliopiston Taido esitti Suomen Taidon johtoryhmälle, että kurssilaisten avuksi tulisi teettää opas, joka sisältää sekä tekstiä, että videolinkkejä yleisimmin Taido Core -kurssilla harjoitelluista tekniikoista, unsoku-askeleista, väistöistä ja torjunnoista. Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Yliopiston Taidon työryhmälle annettiin mandaatti lähteä tuottamaan opasta osana Suomen Taidon I-tason koulutusmateriaalien uudistusta. Tuloksesta tuli tiivis paketti, josta on toivottavasti apua kurssilla harjoiteltujen asioiden kertaamiseen. Sähköinen versio antaa mahdollisuuden kehittää materiaalia helposti. Kamaen toimitus tutustui taustoihin ja haastatteli tekijöitä. Jatka lukemista Kurssilaisen opas avuksi uusille harrastajille